Kesytön ennen keskipäivää,
kesytön ilman huolta, häivää.
Häntä ei vaivaa hämärä sää,
marraskuu viettejä huutaa lisää.
Niin kuin pilvet verhossaan,
niin minä sieluni verhota saan.
Hämärä käy yli maan,
niin kuin yö usvassaan,
se hiipii hiljaa. Niittää valoa,
kuin tuonen viljaa.
Minä, hiljaa kirjoittamaan
alistun, olen pimeältä
piilossa maassa utopian.
Sinne sillan rakennan,
yli virran kanavan.
Majani rakennan Kirsi Kunnaksen
satujenlehtoon.
Kirjoitan lapsille runon,
tai vauvalle laulun sävellän
unienkehtoon.
On aika luonnonkiertokulun,
se aivoihini teki oikosulun.
Riimit virtaa, soinut, laulut, raikuu.
Sielu rakkautta, kiihkoa haluaa
syntyy sydämelleni lämminpohja,
josta kaikki ulos kaikuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti