Appelsiininkukat elokuussa
hiuksilleni laskeutuu.
Ne eivät enää uutta kesää
tee,
kun syksy puista lehtiä
pudottaa.
Kevyesti vielä nousee
silti minun askeleeni,
helmani syksytuulessa
hulmuaa.
Kannan sisälläni
rakkautta rajatonta
sitä jaan maailmaan.
Tuhlaan rakkautta,
sitä syysmyrskytkin
vie pois mukanaan.
Sitä kylkiluuta Aatamin,
minä pilkon uusiin palasiin.
Synnytän elämää,
jota moni silmä ei
täällä elämässä nää.
Silti ei näy koskaan
lohduttajaa yksinäiseen
elämään. En lohduttavaa
silitystä hiuksillani
tunne enää.
Vallantahto, kiire
määrää täällä elämää.
Emme sielujemme
yli toiseen sieluun
enää itsepäisyytemme
takia nää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti