Sydän lyö vain mennyttä
aikaa. Tuuleen kasvavat
silmät, punaiset tuijottavat.
Käyn kaipauksen lauluun
valittavaan. Minun
sydämessäni
on kaamos, ikuinen yö.
Keskellä marraskuun,
sinä heitit minulle
palan ystävyyttä,
niin kuin koiralle
valkean luun.
Käy sisälläni myrsky
kaipauksen,
olen tuuliajolla
keskellä melankolian
pehmoisen.
Niin paljon minä
toivon turhaan.
Toivon sitä, että
joku tahtoisi aamuun
sarastavaan vierelläni
melankolian virralla soutaa.
Aamurusko aamutakissani
vain vierelläni, näitä
unelmia
rakennan alle jäisen
lasimaailman.
Jääpuikot hiuksiini
vain tipahtaa, kun
linnuille vien ulos kauraa.
Tahtoisin aurinko kanssasi
tanssia, ja nauraa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti