Nyt minä
nuolen minun haavojani,
katkeran
suloisia.
Ystävyyden
kruunustamme sammui
yksi kirkkain
kynttilä.
Niin
paljon minä häntä kaipaan,
niin
paljon häntä rakastin.
Kokoan
tänään sirpaleeni,
mustanlesken
harson
vaihdan
kynän pistävään tikariin.
Laulun
sävelasteikoilla kirkas
ääneni
soutaa, tuonen virran lautturin
käsissä lohduttavia
säveliä noutaa.
Niin
vähän me yhdessä aikaan
saimmekaan.
Ne jäljet kyynelten
kuivua
tänään poskilleni saa.
Niin
karu, kylmä routainen on tänään
sydämeni,
sieluni laaksojen maa.
Meidän
yhteinen tiemme jäi kesken,
ennen
kuin se alkoikaan.
Lasken
sieluuni tänään vain
sen
lohduttavan mustan suruharson.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti