Aamu nousee

Aamu nousee, minä

taas laulujani teen.

Ne virittyvät melankoliseen

säveleen.

Hurmaavampaa charmia

en tietää voi,

kun hahmo surullisen

cowboyn.

Hänen kitaransa syksyisin

vain mollissa soi.

Kieliltä sen, auringonsäteet,

ja pimeys paikasta

sävelien taistelee.

Hän kumaraan painuvilla

harteillaan kantaa,

taakkaa pimenevän

kylmenevän routaisen maan.

Viimein musiikin päättyvässä,

tunnen kevään lämmön

alla jalkojen.

Olit rakkain minulle silloinkin,

kun maailmani särkyi palasiin.

Minä laulujani teen,

lähetän ne matkalle

avaruuteen. Siellä ne

kaikukoot vain tyhjyyteen.