Sytytin kynttilään liekin,
sitä katselin pienen hetken,
ja unelmoin.
Yö syliinsä minut sulki
unen ikkunaverhot kiinni vetäen.
Tieni unen maahan kulki,
kunnes saapui aamu jälleen
maahan ihmisten.
Näen aamun nyt valkenevan,
unen naurun, ja laulut tunnistan.
On aika syyskuun sumuisen aamun,
se pois hävittää keskiyön haamun.
Kas syksy saa minut ajattelemaan,
mitä muuten en muistaisikaan.
Etsin jotain mikä minulta
unohtui kauan sitten jo pois .
Sitä onnea koskaan löydänkö ,
vai onko kaipuun kaari sammumaton.
Minä rakastan sinua enemmän
kuin koskaan ennen ketään rakastin.
On tärkeintä vain sydämen
ääntä noudattaa,suo silmiini valon syttyä,
kun rakkaus luokseni löytää tien.
Minä sanani aamun kuiskauksena
maailman tuuliin vien.(c) tanninen satu 
