Kaupunki luona malmivuoren,
kutoo talvisia nuttujaan.
Filosofi meille kertoo
juttujaan,
hän raskasta taakkaa kantaa
hartioillaan. Niillä
kannetaan
surullista maailmaa.
Neidot nuoret tietää sen
suuren kaipauksen.
Mustaa vain naiset
hautajais-saatossa
päällään kantaa, haavat,
arvet tunnen
heidän sielussaan.
Äidit kumartuvat ylle
hautakumpujen,
kyyneleet valuvat hautakumpua
lapsen kastelemaan.
Kukaan ei auttaa nyt voi,
lauluni tänään se mollissa
soi.
Olen tuomittu ikuiseen
kadotukseen,
pois minun polkuni
rakkaudesta
jälleen vei. Vain vapaasielu
olen sisällä kaipauksen,
se kaipaustani rakkauteen
rajoittaa.
Marraskuu asettuu jäisiin
tuulenpesiin. Minä
runojenmaailmassa
jäisiä riimejäni riviin
asettelen,
niille sävellän äänet
jääpuikkojen.
Äiti tekee rintaan
ristinmerkkiään,
minä katseeni ylös luon.
Toivoa vain sinun
eskimonsilmistäsi
sormustimellisen saan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti