Järjetöntä

Pimeydessäkin paistaa sisälläni

se aurinko. Se on sinun syysi,

että sydämeni hehkuu kuin

keskikesän kokon puut.

Sinä nukut jo, silti sisältäni

ei sammu se aurinko.

Pari sanaa sinulta minut

hehkumaan sytyttää,

niin kuin kytevän hiilloksen.

Vihdoinkin on hetki olla toiveikas.

Mistä alkaa kohtuus,

mistä asti luotan sinun lohtuus.

Niin kummallista,

on tuntea näin,

keskellä talvea polttava

lämpö viipyy mun sisälläin.