Niin hämmentävää on
monenlainen
rakkaus välillä ihmisten.
Kuinka voinkaan niin suuresti
rakastaa
toisia ystäviä,
henkilöitä elämäni kaarteissa
vauhdikkaissa.
Myrskyissä maailman merillä
pelastuslauttaa toisille
tarjotaan.
Kerron suoraan sen kaiken
mitä tunnen mielessäni,
niin arvaamaton mieli
naisen yksinäisen.
Keskustellaan me niitä
näitä, vain kaikkein
rakkaimman
ihmisen kanssa katsellaan
heinäpelossa yhdessä
tähkäpäitä.
Törmäsin minä vasta
Auervaaraan,
niin en kuunnella halua
mitään imartelevaa.
Tunteet hiljaa sydäntäni
piiskaa,
myrskyt maailman kehoni
pintaa rapistaa
aikaa vastaan.
Kivun, tuskan iskuilla elämä
kehoani lyö.
Niin kaunista on kuitenkin,
kun on tunteet ja yö.
Kaappikellon tahtiin,
sydämeni epätoivosta se lyö.
Älä kauniiksi vain minua
ala kutsumaan, saat minun
sieluni
sammumaan kuin aran simpukan
koteloonsa piiloutumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti