Ystävälle

Minä vaistoan sinussa sen,

suuren ihmisen.

Voimasi piilotat pullon pohjalle,

sieltä alas pois huuhtoen.

Olet nyt yksin siellä öisessä pimeydessä,

missä ei ole sytytettyä majakkaa.

Minä hapuilen sinun kättä,

en voi olla siitä kiinni pitämättä.

Veisin sinut siihen suureen

seikkailuun, joka on välillä

kahden sydämen.

Minä tiedän kyllä oman tieni,

olen nainen kovin pieni.

Lämmin vain on kivuliaskin tieni,

yhdessä laulamme lauantaisin.

Kuoroon elämän yhtyen.

Maailman parantajaksi,

yhdessä ryhtyen.

Purjehtii sinun sielusi nyt eksyksissä,

toivon niin et löydät sen reitin

yhteiseen ihmisyyteen.

Olen vierelläsi tässä,

meitä etsimässä.

Vaikka unohduksiin ryyppäät

kaiken, kivun sen.

Minä olen se hän,

joka nukkumaan sinut

hädänhetkellä turvaan peittelen.