Syksyn myrskyyn täysin
purjein
revittäväksi.
Riepoteltavaksi
viimeiseen riekaleeksi
asti.
Rakkautta niin kaipaan,
ei repaleiset purjeet
haittaa tee, en huomaa
niitä lain.
On sisälläni vain se
yksinäinen
sydän, joka rakkautta
anelee.
Elämän senaattori, ja
yksinäinen
pimeä tie.
Lailla päivänsäteen joskus
liidän,
illan tummuessa, törmäten
menninkäiseen yksinäiseen.
Sydämessäni on pauhu
rakkauden,
ja kaipauksen ääretön
autiomaa.
Sydämessäni asuu hahmo
surullisen menninkäisen,
nimeltään PELLEILY
KIELLETTY.
Ei se kuva pois sieltä
haihdu
kai milloinkaan, öisin
unessani
siirryn menninkäisten
maailmaan.
Olen tytär päivänkorennon
pieni,
niin kylmä, pimeä on
talven myrskyinen tieni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti