Translate

lauantai 31. heinäkuuta 2010

Luonnon lapsi

Luonnon lapsen maailman
sain lahjaksi syntymän,
säännöt monet turhanlaiset
rajoittavat elämää,
niitä kierrän kaarran hyljeksin.

Sääntö tärkein viisain on
älä loukkaa, särje toisen omaa.
Elämä on joskus somaa,
joskus loukkaa mainostus,
omaan napaan tuijotus.

Syyllistyn siihen kai itsekin,
täydellinen olla tahtoisin.
Rakkautta, suvaitsevuutta,
päivää hyvää toivon uutta
ihmisille maailman.

Omaksi iloksi kirjoitan,
jotkut säikkyy runoilijaa,
tahdo en nyt mainostaa.
Ystävän joskus menetän,
kun näitä kirjoitan.

Täydellinen ei ole kukaan,
ota tai jätä ystävyys,
kohta jälleen ompi syys.

Suruviesti

Suruviesti saapui äsken jälleen,
on menetetty
ystävä, hän hyvästi jätti
elämälleen.
Päivän alku surullinen,
lähtösi koskee,
rintaani puristaa.
Mitä nyt, mitä teen
kaikki peittyy kyyneleen.

On aika elonkorjuun jälleen,
vie viesti korkeuteen,
on tuskallista luovuttaa
,kai jossain joskus
tapaamme jälleen.
On aika jäähyväisten,
on aika luovuttaa,
mutta muistot rakkaat
jälleen voimistavat ikävää.

On kaipuu lapsuuteen,
on ikävä leikkiin yhteiseen.

Mä sinut menetin,
juuri kun uudestaan tavattiin,
ilo vaihtui ikävään,
suremalla nousen
tähän päivään nousevaan.

Elokuu

Oi saavu luoksemme jälleen
suuri elokuu,
tuo kypsyvän viljan tuoksu,
ennen kuin ruoho lakastuu.
Tuo muistot alkukesän,
laita ne kehyksiin kultaisiin.

Laita linnut palamaan
maihin kaukaisiin,
laita lappiin terveiset ystävälle
,laita kaikille muillekin.

Tuo rauha, ja tyyni hetki
sydämiin myrskyäviin,
niitä Jumalan kultaista
viljaa aittoihin tyhjyyttä
ammottaviin,

Kutsu joukkoomme
uusia sieluja,
lähetä viesti maihin kaukaisiin
tahdon olla
käsissäsi savi pehmeä
muotoile minut uuteen
uskoon.

Tee minusta vahva niin,
ettei jalkani horju
pois polulta Herran,
nostan katseeni ylös
taivaisiin.

Oi saavu luoksemme
elokuu,
korjaa kypsää viljaa
Jumalan aittoihin.

Erämaa

Niin hiljainen on erämaa,
vain suusi kuuta tuijottaa,
ulvonnan niin suuren aikaan saa
se sisältänsä nousemaan.

Se suurta kuuta katsoo vaan,
salistansa odottaa,
elämän nälkä
kylmyyden kadottaa.

Kuin susi olen
minäkin,
jotain suurta jälleen kadotin.
Hiljaisuus vain seuranain,
kaipaan omaa armastain.

Joskus ehkä vaikenen,
nyt hetken ulvaisen
lailla suden karmivan,
heitän tämän tarinan
aamuna heinäkuun lauantain
hiljaisuus vain seuranain.

Sieluni on erämaa,
siinä kaipuu ratsastaa,
huolet päivän alkavan,
synkkyydellä ratsastan
päivään uuteen alkavaan
,ehkä rauhallisuuden
joskus nähdä saan.

torstai 29. heinäkuuta 2010

Sää 29.07.2010 Marjalassa/Joensuu

Sää yllättää ,ja kaiken myllertää,
ei savupilveltä kirkkautta nää.
Palaa Moskovassa,
Suomessa savuaa.
Kuumuutta polttavaa Joensuu
jää mustan höyryusvan syliin.

Nyt väsyin maailman kyliin,
tuuletin viilentää
kaupunki niin kuuma on.
Kansa kovin alaston,
uimapuku kova sana,
hiki tuskan laimentama.

Kuopioon en kerinnyt,
ilmastointi pettänyt.
Lauantaina hellittää,
kuka uskoo forecaa?
Tulee tuli puuskainen,
poistaa savupilven sen
Marjalamme päältä
näyttää poutasäältä.

Uuteen päivään nousemme,
viritämme jousemme
taisteluun kuumuutta vastaan
kanava, ja tuuletin
niitä tarvitsen tänäänkin.

keskiviikko 28. heinäkuuta 2010

Niin minä sinulle kuulun

Niin minä sinulle kuulun,
kuin taivas ja maa
jotka kiertävät akselissaan.
Niin minä sinun oon,
kuin päivä ja yö, jotka
seuraavat toisiaan.

Niin minä sinun omasi oon,
kuin syntymämerkki
tatuoituna pakaraan.
Sinun kanssasi valloitan
maailman,
ilman sinua
syöksyn rotkoon syvimpään.

Neito vanha kuihtumaton,
kantaa huntua kohtalon,
nukkuu ruususen untaan.
Vain sinetti murtamaton sydämessään
läpi roudan ja jään,
Taistelu sydänten, kun laimenee.
tyyni hiljainen hetki
kruunaa hetken sen,
ja myrsky loputon vaimenee.

tiistai 27. heinäkuuta 2010

Vanha kuin taivas

Vanha kuin taivas,
uusi kuin maa,
avaruuden soinnut
kristalli sisäänsä saa.

Ajatus kirkkain,
ajatus samein,
katkeaa joskus,
toisinaan lentää saa.
Taivas on joskus
mustana aivan,
joskus punaista purppuraa.

Päätäni särkee
useasti,
kestää se päivän,
taikka kaksi.
Hellettä hetkisen
kestää se saa,
muuten on ajatukset
mustaa nokista
murkinaa.

Aivot on ihmisen
arka paikka,
siellä on sanat
ehkä tai vaikka,
paperille kirjoitan
sanoja kaksi;
muuttuvat vallan karkailevaksi.
Runoja syntyy
lehtiset täyttyy,
syksyllä jälleen
tähdetkin syttyy.

Kirjoitan tänään
kirjoitan huomenna,
siinä on oudot sanat
ota ja Suomenna.

perjantai 23. heinäkuuta 2010

Hallatar

Kohta hiipii öinen halla,
peittyy niityt hattaralla,
kylmä kulkee taivasalla.
Kesäöisin omat metkut,
nukkuu sammuneetkin retkut,
puistoilla penkkien,
varjoissa metsien.

Koskaan ymmärtänyt en,
kesänkiertokulun julmuuden,
kohta kaikki ohi on,
syksy saapuu lohduton.
Sateet meidät sisään sulkee,
kumisaappaat kauppaan kulkee,
nokiat jalassaan kansa kulkee
laumassaan.
Nokiat kädessään viestittävät
kylmyyttään,
voitko tulla minun luo?
Kuuma juoma kanssas tuo.

Mieliala

Mieli palaa jonnekin ,
kai lapsuuteen takaisin,
sen ajan muistan minäkin.
Ei ollut kultaa, purppuraa
vaan riitaa aikuisten kauheaa.

Isä oli kiivas mies,
sen äidin silmäkulmat usein ties,
ei ollut lämmin kodin lies,
vaan usein raskas kivi-ies.

En kaipaa lapsuutta,
nuoruutta jotenkin,
jos viisaampi silloin olisin,
Kerran uudestaan, jos palaan päälle maan
viisautta oppimaan, kun synnyn uudestaan.
Viisaampi olla tahtoisin,
tasapainon ehkä löytäisin,
tai tyhmin päällä maan,
jos onnellinen olla saan.

Viisitoista naulaa

Viisitoista naulaa, arkussa vainaan,
uutta arkkua taas mä lainaan,
runoilijan sielu arkussa lepään.
Vierelläni ei ole ystävää ketään,
pohjaton kuilu, on sanojen kaiho.
Tiheä viidakko sointujen laiho,
tuska ja ilo, rinnalla kulkee,
nainen joka ne kokee on
viisas,ja julkee.

Röyhkeä kuin mies,
ja nöyrä kuin leski,
sanojen sointu jää ikuiseksi.

Kirjoitan, korjaan satoa taivaan,
uskoen Jumalan korjaavaan laivaan.
Purteni on heikko ,ja purjeeton
meri on ankara armoton.
Jalkani horjuvat kannella laivan,
suojelusenkelin tarvitsen aivan,
aaltoja kaivan;
purrella heikolla ruosteisella.
Aavalla ulapalla tuulisella.

Tarmo on poissa, armoa anon
kadotin jonnekin elämän janon.
ilta on tullut, elämä mennyt
muistoa raskasta kaivannut en nyt.

torstai 22. heinäkuuta 2010

Kiitos

Kiitos runottomasta yöstä,
kiitos siitä työstä,
jota tehdä saan.

Kiitos taidosta nauttia katsoa tulta liekehtivää,
kiitos tuoksusta mansikan,
kiitos kaikesta mitä rakastan.

Kiitos kaikukoon kuoroihin enkelin,
taito runojen luojain,
hetki kaunis mikä viipyy sekunnin luonain.
Sanoja turhia, sanoja kalliita,
sanoja tuuleen huudettuja, parhaita.

Syttyi liekki ja sammui jälleen,
ikävän kaihoisan lähetti ystävälleen.
Telepatiaa aalloilla avaruuden,
aukaisin netin, näin hämärän tulevaisuuden.
Kirjoitan jälleen, sanoja kaksi
maailma siitä ei muutu paremmaksi.

Zombi olen ,elävältä kuollut,
aika on arpeni tulen jäljiltä
tuskattomaksi nuollut..
Elävältä kuollut,
täällä vaeltaa.
sielu noesta mustana,
aivot alitajunnassa kirjoittaa.
Runoja ilon, runoja tuskan
kertausta päivän kirkkaan, ja mustan.

Käki vain kukkui

Käki vain kukkui, talonpoika nukkui
aitassa viileässä.
Minä ressukka yksin
uikutan ja nyyhkin,
tylsässä ikävässä.

Mikä maa, mikä valuutta?
Mitä maksaa rakastaa?
Kysymyksin jatkuvin
eteenpäin mä taivalsin
tylsässä maailmassa.

Kaikki maksaa,
mitä jaksaa kuluttaa,
eikä aina mitenkään
riitä tarpeellista valuttaa.

Nyt on aika loppukesän,
lintuemo hylkää pesän,
hetkenpäästä
syys-säästä nautitaan.
Sade valtaa Suomenmaan
hetki lähempänä naamaa
syksytuuleen nuolemaa.

En ole lapsikesän,
tarvitsen oman tuulenpesän
Raahen raikkaan ilman alla
olen lapsi taivasalla.
Raahen tuuliin joskus kaipaan,
muistan myrskyn;
lumituiskun aikaa.
Kuumassa kesäsäässä,
ilmassa piikikkäässä,
kosteudessa tässä
vallan läkähdyttävässä.

lauantai 17. heinäkuuta 2010

Auringon maa

Auringon maa viimeinkin sarastaa,
helleaalto polttava maailmaa ravistaa.
Asfaltti hehkua saa,
varpaita polttaa,
jostakin etsin paikkaa viileää.

Autonkonepelti polttaa,
matkaa jatkettava on vaan,
ei koskaan hetkeä vilvoittavaa
Suomi polkee paikallaan,
varjoissa noissa, joita jostakin
kohdataan.
Uidaan vesissä joissa levät
tekevät tuhojaan.
Riemu ja huuto on kaikua
lasten, äänet raikuvat
kantavat tuulta vasten.

Valvon ja nuokun,
viileyttä tuo kun,
märin vaattein käyn nukkumaan,
aamulla jälleen kuumuutta vastaan
käydään taistelemaan.

Oma napa

Ken vain omaan napaan tuijottaa
kierot silmät siitä saa,
voi tätä prinsessaa peili kohta hajoaa.
Kylkeen miehen tahtoo nainen,
siinä paikka oivanlainen.

Mistä mies, jota ei luovuus loukkaa,
eikä kaihda onkitoukkaa?
Vapauttako olen vailla,
vai kahletta jalkaan vangin lailla?

Mies sanoo huntu päähän,
silmät siitä ulos jäähän.
Erilaisuus eri maiden,
kummallisuutta olla nainen.
Nainen Suomen kasvot näyttää,
muslimit vain huntua käyttää.

Ajatus vain tahtoo lentää,
siksi aika siivin rientää,
kohta onkin ehtoopuoli
jollei iske noidannuoli
kirjoittamisesta tästä,
ikuisesta ikävästä.

Mies alastomuudessaan

Mies alastomuudessaan
kulkee pihamaallaan
näin hänet ensikertaa kohtasin,
aikalailla hätkähdin.


Pitkä mies ja suuret aatteet,
laulaa rockabillyaan,
tiemme kohtasivat kerran
vain hetken matkallaan,
olin silloin vain tyttö punaisessa
pallohameessaan.
Niin naivi tyttö ajatuksineen,
nyt jalkoihini on
korkokengät kiinni kasvaneet.

Viisautta matkassaan toi vuodet
varmaan mukanaan.
nyt kaiken voisin aivan toisin
oivaltaa, jos kaiken alusta
saisin taivaltaa.

Yhtä kadun vaan,
et pahuus matkassaan sai taakan
painamaan mun ryhdin kumaraan,
jos sielun enkelin joskus kohtaisin,
sen sieluuni mun mustaan
heti vaihtaisin.

Helleaalto

Se iskee lailla tsunamin helleaalto tää,
kansa kaiken keinoin koettaa itseänsä viilentää.
En muista kesää näin lämmintä
eläneeni koskaan,
uimarannat hiekkaiset peittyvät nyt roskaan.

Sää, kuin sää nyt viilentää,
pilvet taivaan peittää tänään,
hetkellistä se vain on,
huomenna taas herään päivään lämpimään.

Aivot tyhjät helteestä,
ajatukset höyrynneet on siltä pois,
ei sanaakaan paperille enää.
Kesäloma viimeinkin,
aika sen on koittanut,
on aika levähtää ;
hetki hengähtää jälkeen
raskaan talven työn
lepään, nautin, aamupalan syön.

torstai 15. heinäkuuta 2010

Vedän hatun silmille ja häpeän

Vedän hatun silmille, ja häpeän,
nyt kirjoittelen nettiin,
on runoilu turhaa joutavaa.
Ei siitä mitään irti saa,
näin minulle lapsena opetettiin.
Tuhansia runoja,
vei tuli silloin mukanaan.
Ei niitä voinut häpeältä
säilyttää, oli aivan pakonomaista
ne laittaa uuniin palamaan.

Nyt tulin ulos kaapista
vihdoin jälleen,
ja kirjoittelen runoja,
enkä ala sitä salaamaan.

sunnuntai 11. heinäkuuta 2010

Naisen silmin

Naisen silmin maailmaa
nyt katson jälleen kerran,
meitä aina parjataan, kun
käskyn saimme Herran.

Täyttäkäämme maailma,
se on Aatamin ja Eevan
syy, jos seksi aina menestyy;
lankesivat kerran.

Kesäaika jälleen saa
miesten silmät liikkumaan,
hameenhelmat kiikkumaan
vesirajan yllä.

Oli nainen kaunis taikka ruma
sama seksin jakautuma
meitä täällä ohjaa.
Miesten aivot jalkoväliin
kesähelle johtaa,
jos vain jossain kauniin naisen
suostuvaisen kohtaa.
Eikä sille ilveilylle löydy
mistään pohjaa.

Kuten hedelmät ovat kypsyneet

Kuten hedelmät ovat kypsyneet,
on tullut aika elonkorjuun,
taas maamies korjaa satoaan.
Ei tänä vuonna vaani halla,
saa nukkuakin taivasalla.

Nainen kohdussaan, kantaa lasta maan
kuukautta yhdeksän,
sitten sanoo synnytän.
Ei tietää sitä mies voi,
kuinka nainen reagoi
haasteisiin elämän,
ihmeeseen syntymän.

Kaikki täällä vaan
jatkaa kiertokulkuaan,
vauva ,lapsi , aikuinen
vanhus harmaa hapsinen.
On tullut sadonkorjuun aika
alkaa loppukesän aika.

lauantai 10. heinäkuuta 2010

Naisen silmin

Naisella on kierot silmät,
maailma niissä kääntyy,
naisella on käärmeen kieli;
sanat oudot ilmaan lentää,
mies niistä nääntyy.

Akka moni nalkuttaa,
korvat kuumat mies saa.
Minä olen mykkä nainen,
kirjoittelen höpöttelen,
hetken sairaana, kun pöpöttelen.

Hävettää tämä runotauti,
siitä en koskaan paljon nauti.
Tänään näin taas naisen silmin suomalaisen pornofilmin.
Siinä oli Tauno sekä Ansa,sekä lehmä,että
heinälato.
Suomenkansa tuijotteli
filmiänsä mustaa,
joskus siinä esiintyi itse Pölhö Kustaa.

Suojelusenkeli

On hopeata harteillaan, ja aura kultaa hohti,
kun enkelini valkosiipi vasten vaaraa suojelemaan
mua ;lensi myrskypilveä kohti.
On katse suuren enkelin, nyt hohde kirkas kristallin
on silmänsä niin oudonlaiset,
niitä kadehtii nyt monet naiset.
Kauneus, kirkkaus oudonlainen,
oli sitten mies tai nainen.

Unta näin mä kerran, et olin lapsi Herran.
Enkeliäni halasin, tähän maailmaan palasin
vastentahtoisesti, pienen hetken tietysti
tuo uniretki kesti.
Joskus lennän maailmaan, nyt suuren poutapilven taa,
toivon että enkeliksi, pääsisin en tiedä miksi.

Joskus lähden päältä maan, avaruuteen avaraan
luokse vuorikristallin enkeliksi tahtoisin.

Runon päivä järjetön

Tänään on runon päivä järjetön,
missä kanavasta kaikki särjet on ?
Alkukesästä söi särki, kun ongittiin ja
poissa oli elämästä kaikki järki.

Voi Tiina mikä piina,
kun tyttö siivousinnossaan
vei kastemadot mukanaan.
Ne söikö pölynimuri,
vai minne kaikki hävisi?

Ei ole mulla matoa,
pois runotauti katoa.
Hävettää niin vimmatusti,
mikä taaskin kirjoittamaan
mut pisti.

Marjalan kesätunnelmia Joensuussa 10.07.2010

Pintaa raapaisi halla

Pintaa raapaisi halla, olen hallatar
on ikirouta sydämessäni pinnan alla.
Elämä usein koettaa pitää meitä pilkkanaan,
ja nauru ja suru kulkevat käsikkäin saderintamalla.

En tiedä mistä tuulee milloinkin,
ja enkeliltä sulat vei myrsky silloinkin.
Kohta ukkostaa,
lyö tuhat salamaa,
ei sata riitä ,kun palaa maa.

Sulaa routa, jää jos osaa oikein kärventää,
ja vesi vuolas kuivajärven täyttää,
on aika ehkä tullut jo ilo elämälle näyttää.

Kun ravistaa, ja täristää ja kylmä viima
talven väristää.
On muistettava kesä tää, kun
Marjalamme sykki elämää.

On uimaranta täynnä kansaa,
ja monenlaista purkkiansaa,
poliisitkin kävi siis,
kun särkyi nuorisolta kaljatölkkejä viis.

En pelkää lentämistä

En pelkää lentämistä,
lennän kokoajan ajatuksissa,
enkä tiedä olenko minä milloin ja missä.

Runojen maailma minut valtaa,
ja kirjoitan , riimitän ,
tuskaa, ja iloa ,kaikkea päällä
maan paperille rustata saan.

Unelmaa, haavetta eilistä,
kasvot kalpeat katsovat peilistä.
Kuka on tuo, joka vie aivot maailmaan
väsyneet runojen raskaiden riimien luo?

Lennän sanoilla päällä maan,
riimit laukkaavat villeinä uumenistaan.
Kuka aivoni vallannut on,
painaako siellä kasvain tuntematon?

Kirjoitan silloin, ja kirjoitan tällöin
on joskus runoni kaunein ,joskus ällöin.
Riimit ja soinnut kutsuvat lastaan,
huutaen paperille pääsyä ainoastaan.

Särkynyt saviruukku

Särkynyt saviruukku

Olen särkynyt saviruukku
ja hiljainen on tämä asuntoluukku.
Murheet tarttuvat kieleen,
juon vesilasillisen ja nielen ne jotenkin.

Tyhjät aivot, kelaavat eilistä,
kuva kalpea pakenee kuin
katsoisi varjoa peilistä.

On suuri päivä tänään,
kun Ruth astuu kirkkoon
astuu tänään sulhanen rinnallaan.

Jotakin elävää ,joka minut
maailmaan kiinnittää.
Ilo ja rukous Ruthin puolesta,
hänelle toivon siunattua elämää.

Ehkä särkynyt saviruukku,
joskus ehjäksi liimataan.
Nyt kuitenkin rukoilen ja
onnea toivotan,
olen iloinen jostakin
suuresta, ja Ruthin tulevaisuudesta.

Siunattua hääpäivää Ruth ja
Jumala olkoon kanssasi.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Runoilijan sielu

Sielu runoilijan, se mistä tullut on?
On mieli aina levoton,
ja ajatus katkeamaton.
Sisällänsä myrsky pauhaa,
ei siihen löydy tyyntä ,rauhaa.
Pakko vain on kirjoittaa,
toistaa samaa tarinaa.

Tuska siellä, tuska täällä
runoilijan pitää päällä.
Ei se yhtään leivil lyö,
monelle on sivutyö.
Sielua kun kiristää,
runosuoni piristää.

Näin veden päällä enkelin

Näin veden päällä enkelin,
en tiennyt silloin miksi,
se oli lähtös hetki tietenkin,
ja sydämeni itki.

Lähdit lailla sankarin,
on vaimos suru ankarin,
hän rinnallasi eli,
nyt loppui suuri peli.

Sinun runojasi rakastin,
ne elämääni kantoi,
toi lämmön teksti kantavin
ja ajatukset uudet antoi
Olit suuri mies elit lailla sankarin,
ja moni sua palvoi,
tuli lähdön hetki aikaisin
ja vaimosi vain ken vierelläsi valvoi.

Suuri mies ja suuret saappaat

Suuri mies ja suuret saappaat

Suuri mies ja suuret saappaat,
tyhjäksi nyt jäivät ,
päättyi elon päivät.

Tommy olet poissa,
suuri tyhjyys täyttää pään,
mitä nyt ja minne päin?
enkeliksi ylöspäin.

Saavat enkelit nyt nauttia tarinoista,
täällä maan päällä ei synny aivoistasi
enää uutta tarinaa.
En jaksa enää aivojeni narinaa,
siis loppu tulla saa
en jaksa kirjoittaa.

Kaipaus nyt iskee päälle,
soinnut karkaa kauas etäälle.

Tommy Tabermann

On poissa suuri mies, hän runon taidon ties,
ei koskaan tule uutta hänenlaistaan,
hän runoin helli naistaan.

Sai runoja myös muut ja hymyyn kääntyi suut.
Suuri mies on poissa,
hän säilyy tarinoissa,
myös runoissansa noissa.

Lämmin oli sydämeltään mies,
joka rakkaudesta paljon ties,
ei koskaan enää ole lämmin hänen sydämensä lies.

On poissa suuri mies,
kaikki hänet ties,

Nyt kaipaamaan häntä jään,
siksi muistoksi kirjoitin runon pätkän tään.

perjantai 2. heinäkuuta 2010

Naisen pimeä puoli

Naisen pimeä puoli,
jokin iloinen sointi sielussani kuoli.
Astui elämääni pimeä ja huoli,
pelko pahan vallan vaikutuksesta
osuiko minuun pirun nuoli?

Huoli ja huoli, mieltä kalvaa
siihen ei lääkettä, ei lievittävää salvaa.
Kerran olin iloinen minäkin,
joskus uskoin onneen ja satuihin.

Vanha ja viisas, valetta se
viisaus on suotu vain harvoille.
Lapsi olen aina mieleltäni,
lorujen luoja kieleltäni.

Vanhuus on vain viisaita varten,
lapsuus ja nuoruus vain kaunotarten.
Onni on harha, unelmatarha,
sateenkaaren salattu ruukku
eikä tämä pieni asuntoluukku.

Nainen on labyrintti,
mies kuin pimeä vintti.
Joskus ne kohtaavat puheissaan,
silloin jatkavat sukuaan.

Lapsi on lapsi, hetkisen vaan
kohta hiukset hohtavat harmauttaan.
Nainen ja mies,
huopaavat; soutavat aina erisuuntiin kohta on
rakkoja sormissaan.

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto