Translate

torstai 31. tammikuuta 2013

Valonkantaja


Mitä sinulle annettiin,
se valonkantajan rooli.
Tärkeä paikka kulkueen
edessä, sillä ilman
valoa emme näkisi
toteuttaa meidän tehtäviämme.
Pimeästä luolasta
sinut valittiin,
lepakoiden joukosta.
Valon sokaisemana
tyydyit osaasi.

Olit ylpeä siitä,
että pimeyteen tuomittu
valittiin valon haltiaksi.
Kanna soihtuasi viimeiseen
hengen vetoosi asti,
sillä minä kuljen
perässä kannoillasi.

V-leikki numero 4



 

V-kirjaimen vapisuttava voittokulku,
valloitti virtuaalimaailman valiojoukon.
Villi vallaton vaikuttava,
virtuaaliviidakon valloittanut vamppi
voitti viihdekilpailuissa
viidennen voittosijan.

Vaahteranlehdet vatsan välimakkaroissa,
varpaanväleissä villanukkaa.
Vartalossa valittava, viettien vihainen,
viivyttelevä voittamaton viidakko.
Vapisevaveri vailla veljeä vierelle viitoittamaan ;
vallattoman vampin vartalon viettien
viimeistä vilpitöntä vallantahdon
vallankumousta.

Vapise vaalea viljavavainio
viimeinkin villiinnyt,
viileäntuulen vaikuttavaan 
voittokulkuun.
Vierelleni viimeinkin valitsisin
valloittajan Veikkojen valiojoukosta.
Viimeisten vuosieni viimeiseksi,
valloittavaksi Viljamiksi
.

Kevättä kohden



Kevät joskus saapuu Marjalan,

jotakin ehkä oivallan.
Vielä valot öiset sillankaarien,
loistaa ikkunaani hyväillen.

Yksinäisyys, ystävyys ,
siihen vielä kärsivällisyys.
Kuiskaa joskus kevät-tuulet,,
sua kaipaan yhä rakastan.

Kanava paikka paikoin sulaa.
katson sitä kaivaten.
Kesään matkaa vielä on,
öisin kuuluu kuiske kuutamon.
valvottaa se, täysikuu, kirkkaana
sulaan kanavankohtaan heijastuu.

Äänet yön kuuluu kuiskaten,
puissa rannan aution.
Maaliskuu, kun viimein joskus saapuu
sytytän keväälle
suuren lyhdyn palamaan.

Parissa minuutissa kirjoitettu


Yön laulun laulaa tänään 
minulle, tuisku sekä tuuli.
Äänet myrskyn, uneen
minut keinuttaa.
Niin lensi pieni pulu,
vasten minun ikkunaani.
Heitti siihen sielun
pienen lintusen,
päätti matkan maallisen.

Elämä ei voi olla aina
ihanaa, olen nainen
pieni maallinen.
Sisälläni sanat lauluiksi
tanssivat riviin vuorollaan.
Laulua, jos olet vailla,
etkä osaa sitä sanoittaa.
Niin sävelesi minulle hetkiseksi
anna, niin luon siihen
sanat tanssivat.
Olen myrskyisellä illanmerellä,
sanojeni luotsina.
Päättyy tämä ilta,
pimeys se hakkaa 
lumen kanssa ikkunaani.
Kohta menen nukkumaan,
pieni pulu ensin lumeen
haudataan

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Intiaaniuni

Paholaisen tusinaan 13 intiaania tarvitaan.
Revolverit komerostaan kaivoi,
joukko valkonaamojen.
Kaikkialta poistettava on heimot
intiaanien.

Jälleen muurit saa nähdä verta,
kun koittaa toinen kerta, taas täällä taistellaan.
Saapuu mies valkonaamainen lyö
heimon punanahkaisten.
Hanki vereen värjäytyy,
kun taivaalle nousee täysikuu.
Mokkasiinien jälki maahan laskeutuu,
heimo-sioxin sukupuuttoon kuolee
ulvoo ääni kojootin.
Minä kirveen maahan piilotin,
olen tytär päällikön.
Tuulessa jälleen soi ääni luodikon,
vatsassani potkii elämä syntymätön.
Minä laaksoon piiloudun,
sen olkoon turvapaikka mun.


Painajaisuni


Minä öisin rinnoillani
imetän enkelilasta.
Se uni on niin toiveikasta.
Aamun tullen lapsi
ilman katoaa.
Niin kylmä, sekä
valkoinen on helmikuuhun
kaipaava maa.
Talvi hiuksiani silittää,
jäinen tuuli laaksoissa huhuilee.

Unet sekavat talven sorronvallan
osoittaa. Kapteeni unessani
huutaa TULTA.
Konekiväärit kuorossa laulaa.
Käsi puristaa kranaatin
kohta lentävän kaulaa.
Taistelu kentillä jatkuu, kaatuneita
kohta peittää musta multa.
Pyhämaaäiti itkee, kun
taistelun jälkeen tuiskuaa tulta.

Tätä tappiota miehet seitsemännen
rykmentin, eivät unhoittaa
voi mielin lauhkein.
Taas oli yö painajaisunien.


tiistai 29. tammikuuta 2013

Mies eikä poika enää





Makasit liian hiljaa,
kun olit puhkaissut
kalvon neitsyen.
Hän käsillänsä hiveli
partasi villaa,
joka alkoi vasta
kasvaa hiljalleen.

Niin monet pojat
ennen sitä kulkivat
samaa tietä.
Tietä jolla mieheksi
vartutaan.
Sinä poikana
laskeuduit vierelle
neitseen.
Miehenä siitä
ylös nousta saat.
Tytöstä naisen samalla
loit,vierellesi kulkemaan.

Rikkinäinen mies


Hän on mies niin rikkinäinen ,
ei osaa enää puhua totta
ollenkaan. Hän ei osaa naista
rakastaa.
Mies tahtoo vain lyödä,
kun nainen hänen löysälle
erektiolleen nauraa.
Nainen ilkeästi miestä
tahtoo nöyrryttää.

Kuvassa, ja kehyksissä
mies poseerasi ilman paitaa.
Vuosikaudet oikeaa naistaan
tahtoi rakastaa.
Toivoi viisasta naista vierelleen.
Kukaan nainen ei enää häntä osaa
helliä, ei rakastaa.
Nyrkiniskuin mies itsetunnoton
reviiriään puolustaa

Hyvää huomenta




Loppuu hiljaisuus,
kun aamu hiipii huoneeseen
sukkasillaan. Se matonreunaan
kompastuu, mikä kolina,
kun varpaansa lyö sähköhellaan.
Tilaa sydämeeni päivälle teen.
Toivon taivaalle nousevan, tuon
suuren valaisevan pallon. Mikä
nimeltään on aurinko.
Yön julmat unet pois jo
pakenivat, väistyi pois yön
menninkäisten valtakunta.


Tiennyt en rakkauden
voivan olla polttavaa.
Kohdatessaan sen oikean,
niin sydän silloin heittää kuperkeikan.
Sateenkaaren alla kuljen,
minä sitä ylös nousen,
sieltä alas aina putoan.
Viritän sen sanojen lentävän
jousen, aamurunoni
maailmalle lähetän.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Kuuhulluus


Keväänhuilu soi kuin,
ääni itsepäinen,
se mielessäni väristää.
Yksinäisyys sydänalaa kaivaa
tikarilla, elämä sen juuri löysin.
Se lensi ohitseni,
kevät jälleen saapuu, tylsä oon.
Ulvon viimeiseen kuutamoon.
Kuuhulluus se iskee,
laittaa nukkumisen palasiksi.

Unet kovin häilyväiset, Pääni sisällä vain
muistot säilyväiset.
Painajaisten pasuunat turkoosin
pingviinien palkka-armeijan
uneeni lähettää.
Unessa joudun kuollutta
enkelipoikaani imettämään.
Kuutamo vain uniani sekavia peilaa.

Kaksi maailmaa



Unessani juoksen mä paljain
jaloin, ilman hyppään niin kuin
kauris miljoonin tavoin.
Tämä uni kantaa läpi yön,
hattaraa, kuin pumpulia siinä syön.

Tämä uni vie minut kauas pois,
sinne missä kissankellojakin olla vois.
Hiuksissani lentohiekkaa,
teroittaen samurainmiekkaa.
Allani on uljasratsu,
perässäni tyhjätasku.

Luoja miten kauniin,
sekä komean miehenjoskus loit.

Afroditen pojan syntyäannoit.
Meidän piti olla pari,
yhdessä nousta tähtiin.
En ole koskaan suudellut sua,
silti olet minun ikuinen unikuva.



Mä luulin olevani terästä,
joka ei koskaan murru.
Nyt laitan kaiken alle surun-naamion.
Outo meidän vetovoima,
ajan hyvin patinoima.

Vain sinä pystyt siihen,
mihin muut ei koskaan kykene.
En tiedä mistä tulin,
mistä minä ilmestyin,
takaa avaruuden aikakirjojenko
saavuinko jostakin?

Se tunne oli jossain,
piilossa kai komerossain.
Alla vaatevuorten valtavain,
jonka alta tämän
sammumattoman tunteen
ehkä löytää sain.

Kaksi maailmaa, kai rintarinnan
ratsastaa. Joskus hyppään toiseen,
ajanrattaat vinoon hetkiseksi
vinksahtaa. Yön unet leikkii
sinun kuvillasi, minä
olen nainen itsepäinen.
En tahdo olla leikkikenttä
miehen itsepäisen.

Kiertotähdet maailman,
sinä sielustani varastit
palan valtavan.
Unissani sielumme
samaa unta kelataan.
Tämän maailman kaksi
yksinäistä, räsypekkaa
yhteisessä unessamme
pelataan.

Olen uneni unohtamaan
liian jääräpäinen,
nainen liian itsepäinen.

Kuutamo


Kuu nousi auringon mentyä nukkumaan.
Täysikuu taivaalla mollottaa,
se kaikki uneni pois karkottaa.
Yö on lepopaikka
yksinäisten sen voi viettää nukkuen,
tai valvoen. Voin kuunnella ääniä
hiljaisuuden.
Uni ei aina korjaa väsymystäkään. Levon ehkä saa
valvomalla, väsynein paviaani maan.

Tahtoisin nielaista sen kuun,
elän pitkää pimeätä yötä vieläkin.
Kaikki toistuu tänä yönäkin,
minä runoillani uneksin.
Minä tahtoisin nukkua kuin lapsi viattomin.
Pelkään uutta tulevaisuutta,
puunaan peilejä kasvottomien,
kiihkein käsin, mielin levottomin.

Uhrialttarilla


Hän astui yleisön eteen,
esitti rohkeasti runonsa
häpeämättä piirunkaan vertaa.
Hän näki kirkkaana ulapan
edessään, ei paennut
saalistavaa kuolemanlautturin
mertaa.
Sanat kiihkolla rummuttivat
yleisöä tärykalvoille.
Koskettivat todellisuuden
raastavalla raadollisella voimalla.
Silloin kaikki tiesivät,
uusi luova legenda oli
syntynyt uhriksi taiteen alttarille.
Ei olisi enää jäljellä
monta vuotta, uhrialttarin
sytyttämishetkeen.

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Rakastettuni


Rakkautta minä kaipaan,
aktia, panoa, mitä himo,
ja rakkaus saikaan aikaan.
En seksiä, seksin vuoksi,
rakkautta vain, se on
elämän luotisi.
Karikoiden läpi ei luotsitta
mennä, yksin ei
rakkaudenlautta voi
eteenpäin mennä.
Yksi ei onni sanoistani
täydellä voimalla lennä.

Kymmenen vuotta,
toivoinko seuraasi suotta.
Rakastinko rasittavaa miestä,
joka tahtoo vain suutaan piestä.
Rakkautta vannoit,
kukkia kannoit.
Palvoit minua kuin kalleinta
kukkaa, silitit hellästi tukkaa.
Rivoja juttelit, siihen se jäi,
et uskaltanut olla minulle
se mies, jota olevasi vannoit.
Käsivarsillasi minua kuin
neitsyttä kannoit.

Ihmisyys




Muistan olla ihminen
ihmiselle,
ihmisyys
on empatiaa,
kasvamista.

Rinnalla kulkemista,
joskus käsikkäin
eteenpäin.
Ole minulle ihminen,
kuuntele silloin,
kun minulla on
tärkeää sanottavaa,
tai tärkeää anottavaa.

Ole rinnallani,
älä kulje edessäni,
tai perässäni.
Kunnioita ihmisarvoani,
älä lyö lyötyä,
kiusaa kiusattua,
sorra sorrettua.
Älä orjuuta vaatimuksillasi
minua, sillä ihmisyyden
siivet ovat tarkoitettu
vapaana lentämiseen.

lauantai 26. tammikuuta 2013

Syvällä sydämessäni


Joskus saapuu yö,
pukee minut unen
armahtavaan siniseen
samettiin.
Minä kypsyn pikku hiljaa,
kohti iltaruskoa punertavaa.

Viimeistä hetkeä
kohden käyn,
yli elämäni lahden.
Nyt ajatuksissani
kuljen Egyptissä,
kohden hiekka-aavikkoa polttavaa.
Niin kuin kamelikaravaani
ajatukseni kulkevat eteenpäin,
toivoen keidasta janoni
sammuttamaan.

Niin paljon sanomatta jää,
voi yllättäen tulla se matkamme pää.

Häpeää


Raiskausta vastaan lainsuojattomat.
Me naiset, naimisissa, tai naimattomat.
Häpeää, ihmisarvottomuutta,
tuomarit, kuin juomarit.
Kahdesti, jos raiskataan,
niin se on lieventävää,
silloin vapauden tuomiosta saa.
Olisin mieluimmin mies,
nimeltään Salomo,
osaisin tuomita viisaammin kenties.

Rakkausruno tammikuussa


Kanssasi niin tahtoisin
tutkia itämaista filosofiaa.
Tarvitaan vain pieni
hetki jolloin aika keinahtaa.
Se muuttaa kaiken,
päästä varpaisiin.
Joskus ilmestyit minun
elämääni, aloit niin kuin
kivi kengässäni hiertämään.
Sisälläni se hetki aina
kirveltää, kun typerästi
toiseen rakastuu.

Kun kuulen sinun äänesi,
niin sydämeni pehmenee,
pilvi järkeni päälle laskeutuu.
Vain pieni hetki elämässä satuttaa
liikaa voi, jos ei tarvittavat
varoituskellot ajoissa päässäni soi.

Minä mietin maailmaa, sitä
miksi se aina liikaa satuttaa.
Nyt öisin taivaalla loistaa täysikuu.
On hölmöä luottaa sokeasti
toiseen ihmiseen.
Sinua joskus komeaksi sanoin,
se kääntyi minua vastaan.
En koskaan kai voi sinua unohtaakaan,
jos yritän, niin kuulen korvissani soivan
äänesi ihmeellisen.

Ikävä


Olen ehyt, olen rento, lähes hentokin.
Minä tiedän aina mitä haen.
Laitan usein päiviini liikaa säpinää,
jonka keskeltä
en auringonvaloa kiireen läpi nää.
Sisältäni syntyy se sanojen lento,
toivottavasti jatkuukin läpi elämän.
Panen sanoihin sointuvuutta,
ne keinuvat, liikkuvat nopeaan.

Runoni puen kauniisiin adjektiiveihin,
kultaan, sekä hopeaan.
Nyt huoneessa tässä tahtoisin
purra vain kynsiäni.
Ikävä iskee minun sieluuni
kiinni. Se kiipeää varpaista,
nousee ylöspäin, kuin puukolla
iskee nivusiini.
Se on iäti kasvava kuin, villiviini.
Minä sinua ikävöin minun syyliini.



Kevättä kohti





 

Nukkui maa,ja nukkui meri
maahan valui viattomuuden veri.
Labyrinttiin eksyin taas, lankakerän
hukkasin.
Kaiken kauniin kadotin.
Helmikuussa malttamattomuus 
vallan saa oinas oikullinen kevään
ratsuansa odottaa.
tammikuu on hetken vielä,
eipäs kiirehditä siellä.

Talven lapsi tallustaa
kohti kylmää kanavaa,
jääkuningatar talven yli ratsastaa..
Kohta kevään hanget kimaltelee
valo vallan kahvan voittaa,
konsertin talitintit soittaa.

Tahtoisin jo niin päiviin aurinkoisiin,
eksynyt olen pois lämpimästä.
Ilo, sekä onni poissa,
pimeys niin mahdoton
sieluani tummentaa.
Eeva maistoi omenaa,
tahtoisin niin minäkin.



perjantai 25. tammikuuta 2013

RUNO KIUSAAMISTA VASTUSTAMAAN




Tuulimyllyt mielessäni,
samaa ilmaa pyörittää.
Tahdon toisenlaiseen maailmaan,
mutten sitä missään nyt
mä nää.

Hiuksieni värit, ne hehkuvat
kultaa purppuraa.
Elämä ei silti jalkojani
kanna, saatan usein
polultani pois horjahtaa.
Nyt kätesi mulle anna,
että siihen tarttua mä saan.
Koulukiusaajat tahdon pois,
ne ei ei saa maailmaamme
sekoittaa.

On herkkä mieli pienen ihmisen,
älä anna särkyä koskaan sen.
Kiusatun elämän tunnelissa
näkyy vain mustaa pimeää.

Valoa ei missään hän nähdä voi,
kun sanat pahat hänen mieltää
viiltää satuttaa.
Tehkäämme huomisesta
kiva kiusaamaton maa.
Niin silloin minun laulunikin,
taas duurissa se soida haluaa.

-MADE SATU TANNINEN 20.06 2012

Päiväuni


Minä tahtoisin vain olla
astia parillinen, laulaa niin kuin
nainen onnellinen.
Päättää lauluni lopun
ääneen korkealle nousevaan.

Sinä linnasi rakensit
minun sydämeeni.
Olit prinssini, kunnes kasvoivat
ohdakkeet sulkien
tien sydämeesi.
Ei kalleinta saa kadottaa,
ei helmiä saa siatkaan.
Nyt sydämessäni tunne odottaa,
ohdakkeiden pois leikkaajaa.
Tahdon että löydät minut,
kätket minut sisällesi,
olisin kallein aarteesi.


Kierrätetään


Minä vanhaa haalin,
sitä vaalin, purkitan
sen hapankaalin.
Vuoksi kauniin vanhan
lyhteen, hylkään
uudenlaisen heinäpaalin.
Kierrätetään, entisöidään.
Pidetään me vanhat tavarat
muistoina, vanhanajan
aarretöinä.
Valon sytytän siihen
vanhaan uudestaan maalattuun
peltilyhtyyn, kun valo, sekä pimeys
hämärän esileikkiin yhtyy

Ikävä


Ikävä laskee harteilleni suruhunnun.
Kevät kaihomiehen sisälleni kasvattaa,
utuharson alla nukkuu unelmien maa.
Haaveet harsoiset,
ne silmilleni luo unelmien maan.
Tuhat runoa voin ikävästäni
kirjoittaa.
Hetken vaan onnen pitää saan,
sitten kaiken kauniin unohtaa.

Sateiset aamut, luo tihkuvan turhuuden,
sadepisara tippuessaan ikkunalautaan
luo uuden sävelen.
Voi yksi päivä olla kuin koko elämä,
ja elämä voi olla yksi päivä vaan.
Siltaa näkyvän, ja näkymättömän
maailman välillä kasvattaa saan.

Suru saapui


Suruni jäätyi kiinni
talven siltaan kantavaan.
Sisälläni se kaihonkaravaani
eteenpäin hiljaa ratsastaa.
Ei minulla ole muuta
ajatusten paikkaa,
kuin unissani luoksesi
taivaltaa.
Suru saapui ylle elämän,
sisälleni se tekee melankolisen
sävelmän. Sitä yksinäni rummutan.
Katson tätä suurta haikeuden
määrää, joka sisälläni
näyttää keskisormea väärää.
Sielunkellot yksinäisyyttä
soi, purjehdin nyt
eksyksissä, en löydä
tunnetta eteenpäin kantavaa.

torstai 24. tammikuuta 2013

Suviunelmia


Tahdon levätä luonasi maa,
kunnes uusi kesäaamu sarastaa.
Heilimöi jo unelmieni heinäpellot,
kesäyössä huhuilevat helmipöllöt.
Kesässä laukkaa jo levoton
kirjailijan mieli.
Suvirunoihin, taipuvat soinnut,
sekä Suomenkieli.

Minä runoon lisään usvaa kesäyöstä
ylös nousevaa. Glamoyria joka
Suomifilmien Ansaa, ja Taunoa
juovuttaa. Tahtoisin vielä
kerran rakastella niityllä kasteisella.
Kuunnella, ruislinnun ääntä,
yllä tähkäpäiden. Tuntea onnen
tunteen, olematta pariton,
sekä yksinäinen.

Tahdon levätä


Tahdon levätä hetken
sylissä rakkaani.
Tiedän kuinka virkistävää
on nuolla huuliltasi
se tokajinviini.
Suudelma on tie minun sydämeeni,
siihen jäin syvästi kiinni,
tahdon sinut sisälle nivusiini.
Katse silmiisi se
on ote tunteesta
kiinni mitenkä syvä, ja
loppumaton on avaruus.
Tahdon tanssia kanssasi
joukossa muiden,
maistaa huuliltasi
viinin helmeilevän.


Tahdon yhtyä yhteiseen
lauluun elämän,
laulaa yhdessä sen
falsetissa. Minä ja hän,
se maaliskuun aidalla
mouruava kollikissa.

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Sohvaperuna


En kaipaa siihen aikaan,
kun kasvatin perunaa sohvallani.
Jääkaappini tyhjeni liian
tiheään tahtiin.
Kannoin ruoka-kasseja
kädet venyen, nikamat paukkuen.
Kysyit eilen, miksi minä
viskasin sinut perunan pellolle.
En kehdannut sanoa,
että kyllästyin kasvattamaan
perunaa sohvallani.

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto