Kärsimystentie

Yö kutoo uninuttujaan,

minä jo haukottelen.

Kirjoitan illan viimeistä

tarinaa, kuuntelen

kuinka talo narisuttelee

nurkkiaan.

Minä, ja minun nostalginen

pallotuoli, me pimeässä

yhteen kasvetaan.

Ehkä en taas malta

kirjoittamistani,

pois lopettaa.

Minä ja mun pää,

ne unenmaailmassa

tarinoissa leviää.

Sadun maailma se

on totta, omaa

saippuaoopperaa.

Tarina syntyy, riimit

runoiksi marssivat.

Vastoinkäymiset ne

pakinoita kasvattaa.

Tahtoisin sen kärsimystentieni

aaltoihin hukuttaa,

ennen kuin talvi

vedet jäähevosellaan

kengittää.

Aika on vain silmänräpäys.

Maailma ensin vie,

ihmisistä parhaat.

Meille muille viitoitettiin

se kärsimystentie.