Nousukiitoon

Nousukiitoon, nousen siivilleni
,nousen liitoon.
Tähän jään, lupaan sen,
jos huomiseen siivet jaksaa kantaa.
Mikään ei koskaan mua voi haavoittaa,
sillä nämä siivet, jotka selkääni sain
on suojelusenkelin.
Ne omakseni häneltä sain.

Kirjoitan lauseen, ehkä toisenkin,
jotka jää tekstiksi aikakirjoihin.
Ne sanat avaruudenkaiut kauas,
äärettömyyteen kantaa.
Katson taas purppuraan,
tuon pakastuvan maailman taivaanrantaan.

Sanat nuo, jotka kirjoitin,
soi tuulessa huomenna jossakin.

Hyvää vuoden vaihtumista

Kiitos samoin,
sanoin sanoin,
joilla apurahaa anoin.
Elämiseen evästä,
nauttimiseen keväästä.

Kevät jälleen kohta koittaa,
valo pimeyden voittaa.
Kevättalven hangenhohto,
siinä iloon jälleen rohto.

Uusi Vuosi,
sitä suosi,
muotiin taas tuli uusikuosi.
Vanha vuosi vallan heittää,
isä uudet tinat keittää.
Äiti äkäpäissään sumpit heittää.

Ihmislapsen olo hellä,
lämmöllä, sekä sydämellä.
Vanhalle vuodelle hyvästit toivotan,
Uutta Vuotta kovasti odotan.

Raketit taas huomenna paukkuu,
yläkerran akka, ukkoansa haukkuu.
Hyppään tähän juhlaan mukaan,
siitä ei mua estä kukaan.

Minä tulin

Minä tulin, minä menin,
käännyin selin.
Minä lauloin, minä soitin,
kaikki paheet elin,
kiusaukset voitin.
Minä olin, en ollut,
tuskakin oli kadonnut.

Kipu vain jäljelle on jäänyt,
sitä pakoon lähtemään, en enää
pystynyt.
Kipu tuli,
lumi suli, passautti hetken
joku ukkopuli.
Sitten saapui joulu,
hetken helisytti tiukujaan,
kunnes meni menojaan.

Minä elin,
hävisin pelin.
Tuska, sekä kipu vallan päällä,
tällä oikuttelevalla talvisäälä.

Aamun kynnyksellä

Aamun kynnyksellä
kysy
kuinka paljon rakkautta
uskallat tänään
käyttää,
tunteitasi hehkuttaa,
sekä näyttää?

"Sydämen sykkeiden myötä
elä, ja tee rakkauden työtä
ihmettelemään älä ajankulumista jää”.

Varjosta varjoon hiipii outo kulkija,
mukanansa luihukatse,
silmät vallan pelokkaat.
Orpoihmislapsi onnen maassa,
varjojansa pelkää,
vilu kulkee pitkin selkää.
Minua puhutella elkää nyt.
On sydämeni liekki himmennyt,
en uskalla nyt kohdata,
mitään enkä ketään.

Pimeys

Ethän pelkää pimeää,
siellä varjoissa on monta ystävää.
Kohta valkeaa kevättä kantaa,
jalat ihmisten.
Viimeiseen matkaan,
ei pääse saattajatkaan.

Nukun pois, kun mua liikaa
väsyttää.
Ei tätä sairautta voi kesyttää,
ja lohtu on mulle,
että siellä on lepo kivuista mulle.

Tuuli käy

Tuuli yössä yksin käy,
pimeydessä ei majakkaa nyt näy.
Tuuli itkee, täysikuu sekä kaarisilta.
Kanava alkaa rappusilta,
Marjala ja myöhäisilta.
Aikuinen on nainen tässä,
elämäänsä hämmentämässä.

Tuuli käy ihmismieleen,
pauhaa, iskee ovenpieleen.
Ravistaa tätä tyhjää astiaa.
Laulan aina sulle uudestaan,
sä olet huominen,
ja kaiken uuden luominen.

Onnellisuus on täysin
synkkä mahdottomuus.
Mä olen saari merellä rakkauden,
sun purtesi tänne seilatkoon.

Kyllä tahtoisin olla

Kyllä tahtoisin olla junanrata kuutamolla.
Sillä sinä leikkisit raiteillani,
kiskojani pitkin kulkisi kätesi hellien.

Olet lapsi miehen vartalossa,
siinä jossa on kaikki kohdallaan.
Pieni poika, joka tahtoo leikkiä
omalla junanradallaan.

Rakkaus

Ei se riitä, että osaa rakastaa,
vaan tarvitaan, myös että rakkautta
vastaa ottaa osaa.
On kyyneleet ne helmistä raskaimmat kantaa.
Hymy, kosketus , sekä lämpö
on timantteja kalliimpia ihollani kantaa.

Aito ihminen, hän toivoo löytävänsä
aidon rakkauden.
On aika talven pimeydessä kasvaa taas,
syttyä kevään valoon.
Saapuu kirkkaus, taas jälkeen
pimeyden; rakkautta kasvavaa lämpimästi raviten.

Kevättä kohden kulkea taas saan,
aurinkoa odotan, rakkautta loistamaan.

Hyvää Tapaninpäivää 2011-

Luonnossa soi tänään tuulijäinen,
kun myrsky maatamme ravistaa.
On aamu kylmä, sekä jäinen,
tuuli jääpuikkourkuja soittaa saa.
Tunnen hiljaisuuden äänen
läpi myrskyn, se sielussani
kaikuu sekä soi.
Näen kanavassa vaahtoavan aallontyrskyn,
se sisälleni levottoman tunteen toi.

On jäinen tuuli kuin ääni jääpuikkohuilun,
se levottomasti, soittaa, tuuli karkeloi.
Ja läpi tuulen sekä tuiskun,
nyt talvensillan laulu ilakoi.
Tuutikki nyt sillan alla onkeensa toukkaa
virittää, kai tänään ongimme nyt kanavalla.
Sitä odotan, ja tahdon virittää,
nyt pianoon äänen tämän myrskyn;
mi täällä tänään rähinöi.
Läpi tuulen sekä tuiskun,
nyt Tuutikki onnellinen olla voi.

Kunnian kentät

Kunnian kentät kuoppaisin kummuin,

niillä kuljetaan suruhunnuin.

Retki on lyhyt, tai pitkänlainen,

ihminen rinnalla, tai olet yksinäinen.

Synnyin syvälle syntiseen sukuun.

Nuorena pukeuduin jo surupukuun.

Eeva elämänohjeita minulle antoi,

tuki, neuvoi, ja kirjoja kantoi.

Kuin vaahteranlehtiä iholla piirsin minä,

kuva sieluni silmissä kirkkaana hohtaa.

Kirjailija, jotakin jännittävää suurta,

jutunjuurta.

Ei koskaan sitä ei kannata sanoa,

aika on elää, tuntea rakkautta, surua

kylmää, sekä janoa.

Kunnian kentille kaatua aion,

saappaat jalassa lähtöni taion.

Ei väliä sillä, mitenkä lähden

sammutan sieluni viimeisen tähden.

Elämä

Elämän mittainen matka,
ryömimällä kuljettava,
joka kuoppa tutkittava.
Polvet verille se saa,
kukaan ei kai osaa lähimmäistään rakastaa.

Rakot kantapäissä,
kylmissä näissä,
oli uudet kengät maailman häissä.
Hetkisen olin onnellinen,
pienen hetkisen,
silmänräpäys oli se onnen aika.
Joku silmänkääntötemppu
tai illuusion luoma taika.

Vuodelle 2011

Sekin aika tulee, kun runojeni lähde on kuiva.
Sanaakaan ei enää irtoa siitä,
aika ei enää riitä.
Rikkinäisten riimien kiertokulku ehtyy,
loppuu lohduttomuuden kiertokulku,
aivoihini syntyy oikosulku.

Kolmesataapäivää kirjoitin tänä vuonna,
loin loitsuja, satujen aikakirjaan.
Lastenkirjan loruja laineille loin,
sävelsin, runoilin, sekä sanani söin.

Kohtasin monta pimeää majakkaa yössä,
sammuneita kirjailijoita kannustin luomistyössä.
Äitimaa jalkojani päällään kantoi.
Meri lohduttavan kalasaaliin verkkoihini antoi.

Maija Myrskyluodollaan, sai Tuutikin veneen
turvallisesti satamaan. Äiti sinä olet Tuutikki
aina kalastamassa, talvenlapsi. Sanoi tyttäreni
kuvataiteilija, ja Nuuskamuikkusen sai
sisältänsä ulos maailmaan.
Tyttö kameransa kanssa kulkee maailmalla
reppu mukanaan.

Rikkinäistenarmeija

Omaa polkuaan käy rikkinäisten armeija,
suojakilpinään on kyltit, joissa lukee
vältä harmeja.
Johtajanaan marssii mies, jonka Hitleriksi
kaikki ties.
On hurmos, ase joukkojen,
se kulkee läpi loukkojen.
Villitsee, ja sekoittaa,
pahuus, siinä puhuu nauraa hekottaa.

Heikko nainen, taikka mies,
joukkoon liittyy mukaan.
Pahuudenvalta siltä pelastuuko kukaan?

Aikuinen nainen

Aikuinen on nainen tässä,
elämäänsä etsimässä.
Sitä jotain joku, joskus tippui sillan alle.
Kelluu kaukana kanavalla,
elämä on kadoksissa.
Maaliskuinen kulkukissa
mukaansa sen joskus kantoi.
Lumi suli, tuuli sen pois antoi?

Anna mulle armo onni,
poista tämä kivitonni,
sydämeni päältä painamasta.
Sääli, helli orpolasta,
maailman syliin hukkumasta.
Elämästä pudonnutta,
ajanhampaiden ruhjonutta,
naista naimakuntoista.

Kevät vielä kerran saapuu,
talven valta alta kaatuu.
Vielä tahdon olla vieno nainen,
aito hellä karjalainen

Taikatalvi

Talvella valoisa aika lyhyt on,
pimeän varjo voittamaton,
käy ihmisen sielun sopukkaan.
Kansa väsynyt laahaa varjoaan mukanaan.

Joulukuu sytyttää hetkeksi kynttilämeren palamaan.
Laivatkin jäätyneet kiinni satamaan.
Piilossa jossakin paikka on,
missä pimeys piilossa lohduton.
Yönsylissä keinuvat keveät päivänsäteet,
menninkäiset pimeydessä joskus tarttuvat
niiden käteen.
Aika on nukkua talvista unta,
karhutkin pesässään, sekä koko luomakunta.

Sadun maailma elää Marjalassa,
täällä meillä pohjois-karjalassa.
Kanava keskellä keijujen maan,
valitsee talvelle veden kuninkaan.

Taikatalvi tämä kuluva talvemme on,
kanava virtaa, vesi malttamaton.
Tuutikki istuu niemessä sillansuun,
tapaninpäivänä kalastaa paistaessa
kelmeän kuun.

Jouluaatto

Päin tuulta lumi nousta saa,
nyt talvi tulee ratsastaa.
Aura-autot työhön käy,
vielä ei joulupukkia nyt näy.

Lahjat runsaat lastattiin,
rekeen suureen ahdattiin.
Tie jouluaattoon meidän käy,
se sisällämme turpoaa,
kun jouluherkut vatsaa ahdistaa.

Kansa vallan mahdoton,
ja nälkä jouluruokiin on.
Kinkku sinappihunnun saa,
kun äiti sitä kuorruttaa.

Joulusanaan tahdon nyt,
kun joulutähti on sieluuni syttynyt.
Lapset lahjat kohta saa,
ja äiti keinuun nukahtaa
hetkiseksi lepoon käy.
Joulutähti meille näy,käyn
seimelle joulunsanoman,
sitä tuskin unohdan.

Päin taistelua

Päin taistelua, käy runoilijan tie.
Se kivikkoista, sekä kantoista polkua
eteenpäin vie.
Leipä kapea, sekä laihanlainen.
Tie tuskainen, ja kova eteenpäin on mennä.
Aamuun nousen, toivon
runoratsu, nyt juokse lennä.

Elämä kanna siivin horjuvin,
kun polullasi taas horjahdin.
Voimaa anna, alle jalkain horjuvain.
Taas elämä sun helmastasi kiinni sain.

Joulu sekä nainen

Nainen ei ollut koskaan mihinkään tyytyväinen.
Tahtonsa vain murtaa joskus omat kyyneleet.
Murrun joskus arkipäivän pyörteeseen,
olen useamman kerran kompuroinut, unelmani sirpaleisiin
soinnut ankkuroinut.

Ei tiedä tämän maailman päättäjät,
mikä onnen tunteen tuo ihmiseen sydämeen.
Joulu joskus pienen peiton heittää,
ylle maailman niin pahanlaisen.
Äiti riisipuuron silloin keittää,
kun jouluaatto meille koittaa mainen.

Arkipäivänsankarit heittää naulaan työnsä
hetkeksi, kun alkaa joulunaika.
Luodaan sydämiimme nyt jouluntaika.
Murran nyt salvat ruostuneet,
kun piparkakkuun pursotan suuren sydämen.

Äänijoulu, on kuin ääni huilunhopeisen,
se soi ja soi, ja soi, se lämmön sydämiimme toi.
Nyt runoilija soinnut paikoillensa ankkuroi.
Meille joulun riimit taas hetken ilmassa karkeloi.

Jotain jouluista

Jotakin joulun henkeä rakennan,
lapsille kasvaville Marjalan.
Kinkkua paistan,
piparia maistan.
Kuusi on koristeltu,
runot , sekä laulut luotu.
Jouluntuoksu kotiimme pieneen tuotu,
joulurauhaa monta kauhaa,
kaikille tänään ojennan.

Tontut ryömivät koloistaan,
ajatukset lentävät nukkuvaan Sinkkolaan.
Äiti koska meillä on viimein joulu?
Eilen lomalle jäi Marjalan koulu.

Tiinatonttu harjan sai,
se oli pudonnut pukin reestä kai,
taivaalta leijuu valkoista lunta.
Vieläkö on unessa koko joulun luomakunta?

Prisessajää

Kannattelen sieluni kristallia,värjään jäällä unen saharasta.
Armahda minua unessa hiekkaan hukkumasta.
Ihollani kimaltelee katinkulta,
sielussani jää sammuttaa saharan kuumuuden tulta.

Sylini polttaa kuin saharanhiekka,
vaikka sydämeni lävisti jääkuningattaren terävä miekka.
Prinsessajää sisälläni elää,ei koskaan tule ketään,joka sen kylmyyden hävittää.

Perjantai

Perjantai peiton alle jää,
tämä jatkuva suojasää,
en missään kovaa lunta nää.
Pimeys piiskaa ikkunaa,
joulu jossain nurkan takana vaanii
vapisuttaa miestä kylmänpuhuvaa.

Puistossa tuulee,
askeleista sillan rakennan,
yli sohjoisen maailman.
Minä tunnen maailman liikkeen,
kun se alla pyörii.
Vähän vanha tuo äiti,
vuosirenkaat naamassaan,
nyt sohvalle käy nukkumaan.

Nuo kädet ryppyiset,
ne kovat oli ennen tukistamaan,
nyt voimat niistä on kadonneet.
Muistot lapsuuden ne kelaan aina
uudestaan, tunnun ne sisälleni padonneen.

Joulurukous

Kirjailijan kilpi kiillotusta vailla,
silta sanoista salaiseen mahaan.
Sitä salaisesta polusta kulkea saahan,
mistä kulkivat Eevat aikoja ennen.
Kiillottivat sananmiekkaa tullen mennen.

Lauseita alttarille lahjoittaa saan,
suitsuttaa kultaan, ja mirhamiin maan.
Jouluun avoimen portin ojennan,
lahjoista kullan, sekä kunnian.
Kirjoitan kiitosta salatun maan,
polvistun rukoukseen jatkuvaan.

Joulurauha sydämiimme sytytä taas,
seimen luo, kun saavumme uudestaan.
Lahjasi runsaimmat meille tuo,
sieluun, rauha sekä tyyneys Jumalan luo

Yönlapset

Yönlapsille kasvavat joskus siivet,
samettiset mustat siivet.
Ne kantavat yön varjojen ylle,
ja sielu on valmiina vampyyrin syleilylle.

Enkelin nyt suojakseni tahtoisin,
ylle levollisen unen maan,
tahtoisin nukahtaa levollisesti,
unen rauhoittavaan purppuraan.

Keskiviikon keijun sain,
unessani lentämään,
aikaa vastaan ainoastaan,
keijun siivet kantaa,
meille sadun, sekä unelmienmaan
avaimet jostain piiloistansa kantaa.

Torstai päivä on tonttujen,
se aikakirjaan kirjoitettiin,
kauan aikaa sitten.
Perjantai peikoille luvattiin,
kirjoitettiin sulkakynällä pikemmiten.
Lauantai laulaville seireineille jaettiin,
sunnuntai prinsessoille piilotettiin.

Maanantai on menninkäisten päivä,
tiistaina katosi kaikki järjen häivä.

Ote lastenkirjani runoista

Persoonallinen peltipurkki

Persoonallinen peltipurkki,
ädin komerosta salaa kurkki.
Sieltä sitä silmiin pisti,
talon ainut sovinisti.
Isä karjui lapsillensa,
vaimollensa huuti,
ilmassa pölysi savu sekä ruuti.

Nallenappisilmää pelottaa,
isä matkii leijonaa,
karjuu , sekä huutaa.
Nalle etsii varsiluutaa.
Nalle juoksi pöydän alle,
karjahteli leijonalle,
joka siellä piileskeli;
yksin ihan itkeskeli.
Peltipurkki suuttuu,
pullisteli pällisteli,
sitten ihan pamahti.

Nyt on isä hiljaa,
haukkoo henkeä,
vetää keuhkoihinsa ilmaa.
Säikähti se äksy mies,
lopun huudollensa ties.

KESKIVIIKKO

Kalpeana kangastaa keskiviikkoaamu,
pelistäni kurkistaa joku outo haamu.
Joulukuu jo marssinsa kiivaaksi kiireeksi
aikoo, äidit kotikoloissansa joulunlumon taikoo.
Paista äiti viimeinkin pipareista jono,
pukinlahjapussista, puuttuu vielä pipo se mono.

Kiire turha toimi on, joulurauha meille suokaa.
Hössötys, ja vauhti pois, kyllä äidit Saarioisten
tekee jouluruokaa.

Joulurauhaa monta kauhaa

Jotakin valkeaa, riisipuuroa sekä lunta.
Keijut koloissaan näkee talviunta.
Tontut alta siltojen,
venytellen hiipii.
Peikonpoika pehmoinen tallissa hevoselle
heinää riipii.
Joulu tulla jolkottaa Sinkkolan oveen kokuttaa,
puuropadan liedelle nostaa MLL-väki.
Talontonttu iloinen,
sen jo haistoi,
hiiren näki.

Tuli viriteltiin uuniin hiljalleen,
saapui ikkunoista kurkkimaan,
ujoinkin metsänväki.
Joulurahaa, monta kauhaa, riisipuuroineen
Tiinatonttu kamarissa kirjoittelee vielä,
jouluaaton saapuessa on jo hiljaisuus
saapunut Sinkkolaan.
Joulutähti kirkkain taivaan luo vain
loisteen ikkunaan.

Suomineito

Suomineidon hameenhelmaan jäätyneet on kyyneleet.
Elovenatyttösen sydän vailla onnen aikaa,
kesänviljapeltojen kaipaa taikaa.

Eu siellä täällä, korvamerkityllä päällä,
iskee veistä vyön alle,
häätää kansaa taivasalle.
Korpimökin ukot, akat,
piilottivat korttipakat.
Siirtyivät aikaan digitaalliseen,
vaihtoivat luomutilansa,
onneen maalliseen.
Tanskan kinkut kaupat täyttää,
köyhä kansa, köyhtyy lisää
kalpealta vallan näyttää.

Markasta nyt haaveillaan,
lama aika odotetaan,
joulu tulla jolkuttaa.
Uusivuosi kohta ovelle,
taas kolkuttaa.

Isänmaa

Isänmaa, sekä äidinkieli.
Levoton on kansanmieli.
Leipäjonot pitkänlaiset,
väsyneet on kansalaiset.
Itsenäisyyttään juhlii maa,
herrat korkkaa samppanjaa.

Kansa kaljapullon korkkaa.
Imee laihaa siansorkkaa.
Lottovoitto syntyä Suomeen,
jollekin osuu täysosuma,
muiden osa on kapea leipä.
Näin tehdään paljon uusia
mustia enkeleitä.

Itsenäisyyspäivänkynttilän
ikkunalle huomenna sytytän.
Aatokset on apeat,
näkkileivät rapeat,
moni Eu-avustusta syö,
kun taivaalle syttyy neonvalojenvyö.

Joulukuun tuuli

Armoa ei tunne päivä joulukuun,
tuuli kuin rautainen verho ,
käy yli maan.
Se myrskyllänsä kaiken kohmettaa,
yli virran lautturi käydä saa.
Se hetki, kun jää kantaa,
yli virran kulkea saan,
sen yön samettisen syli.
Kantoi meidät pimeyden yli.

Nyt olen vahva,
enkä tukeasi tarvitse.
Sinä olet liian heikko,
viina vie sinua kuin pässiä narussa.
Minua siihen lankaan kiinni et saa,
että alkaisit minua jalkoihisi polkea;
alistaa.

Elämä

Esitäytetty lomake kysymyksin,
miksi sen vastaukset täyttäisin?
Tahtoisin hetkisen hengähtää,
katsella taivasta,
tähteä syttyvää.

Avaruus, kylmää pimeää.
Syntymästä kuolemaan,
olet lomake,
kirjattu jonnekin.
Merkitty numerotunnuksin.

Saanko olla?

Saanko olla salaperäinen,
saanko vuodattaa kyyneleen.
Joulukuu jo rauhan sydämeeni tuo,
polvistun, rauhoitun .
Yksinäisyyteen alistun,
itsenäisyyspäivä tulla voi.
Sofian joululaulu meillä jouluaattona
silloin soi.
On äidinkieli, ja
isänmaa se itsenäisyyttä
kunnioittaa.

Puoliksi täynnä

Puolitäysi lasini on,
pohja ei näy.
Murhetta liikaa,
onnea vähän,
tyydynkö yksinäisyyteen tähän.
AnniDomini viinin tanniinit,
siinä teille riimit.
Sisilian laaksoissa kerran
virtasi viini,
isoäitini poimi rypäleet
täyteläiset kypsyneet.

Mafian vuodattama veri,
karmaa elämän,
sen nyt ymmärrän.
Surun suuret saappaat,
kulkivat kauaksi pois,
että esi-isien veri ei
päällemme kirouksia lois.

Enkelit ilman siipiä

Enkelit ilman siipiä. Ne eivät lennä unelmiansa perään,
käpertyvät kippuraan sikiöasentoon,
aivan pieneen kerään.
Vapisevat viltin alla, pelokkaana palellen.
Kadottavat maailmasta kaiken aidon sävelen.
Iloa ilman, ilman ystävää enkelit eivät ilmalentoa enää koskaan nää.

Joulu

Joulu jotain unelmaa,
toivetta, sekä purppuraa.
Löydän vanhan hyvänajan jouluntaian,
siitä onnentunteen sydämeeni teen.
Peitän ajatukseni,
hetkeen onnelliseen.

Aurinkoiset kuoro joululaulut kauniisti
heläyttää ,aion kaamosmasennuksen pian
selättää. Hoosianna Davidin poika,
joka tulee Herran nimeen.

Anna joulunajanrauha sydämiimme,
tie valoisa joulunmatkaan meille tee,
enkeli kaunis alttarilla Jeesusta syleilee.