Jälleen aamu herätti runoilijan
luomisvoimaisen.
Tanssivat sanat aivoissani,
minä tahtoisin kirjoittaa,
kauneutta. Luoda, sointuja,
riimejä tanssittaa.
Minulle keräsit unessani
ruusuja korillisen.
Tuulen tunsin ihollani,
se kantoi luokseni tuoksut maan.
Aamu luokseni lähetti kainoa
valoa.
Nyt en enää saakaan tänään sinua
mielestäni.
Sairastuin joskus, siihen kaihoon
sekä
ikävään.
Sieluni ikkunassa sinun kuvasi
silmissäni nään.
Sinua kohti kasvavat
sieluni juuret, varteni sinua
vasten se taipuu.
Sisälläni asustaa vain se suuri
kaipuu.
Tätä tuulen suuntaa ei voi tänään
enää
toiseen suuntaan kääntää.
Sisälläni myrskyää, se tunne
vatsassani velloo,
sekä vääntää. Minä laulun tänään
sävellän,
siinä laulussa kohisevat vapaana
rakkaudesta
kuohuvat kosket. Suominaisen
rakkaus
rannattomille merille vapauteen
tahtoo vaeltaa.
Niin kaunista jälleen on, toukokuu
sisälläni siltaa kesään rakentaa.
Hento silta luonnon versoista
kasvaa huomiseen.
Kevät kesää kohti vaeltaa.
Sisälläni kasvaa, voimistuu, se
suuri kaipuu.
Sinä olisit minulle se kallio
jalkojeni alla.
Olisit se lujaperusta mitä aina
kaipailen.