Joskus olin hän,
ruma, palanut
nokisulkainen enkeli.
Joka päin kapakan
ikkunoita lenteli.
Lensin niin kauan,
kunnes taitoin
siipeni.
Mä en jaksanut
pitää selässäni
niitä mustia siipiä.
Sitten saapui hän,
itsekäs paha kiipijä.
Hän repi irti minun
mustat siipeni.
Minusta kasvoi se
villi, sekä vapaa
vaarallinen tiikeri.
Realisti, aidosti
vaarallinen kissa.
Aatteet joskus
kovin kadoksissa.
Eiliseen liikaa
sidoksissa.
Tahtoisi jo niin
kahlata kinoksissa.
En aina jaksa näitä,
kirjoittaa kuvitteellisia
tähkäpäitä.
Eiköhän se riimien
riepottelu jo riitä.
Elämä sinulle nöyrryn,
kuolema tulla voit
milloin haluat.
Pois minut niitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti