Kevättä kohti

Nukkui maa ja nukkui meri
maahan valui viattomuuden veri.
Labyrinttiin eksyin taas lankakerän
hukkasin,
kaiken kauniin kadotin.
Helmikuussa malttamattomuus 
vallan saa oinas oikullinen kevään
ratsuansa odottaa.
Helmikuu on hetken vielä,
eipäs kiirehditä siellä.

Talven lapsi tallustaa
kohti kylmää kanavaa,

jääkuningatar talven yli ratsastaa..
Kohta kevään hanget kimaltelee
valo vallan kahvan voittaa,
konsertin talitintit soittaa.

Tahtoisin jo niin päiviin aurinkoisiin,
eksynyt olen pois lämpimästä.
Ilo, sekä onni poissa,
pimeys niin mahdoton
sieluani tummentaa.
Eeva maistoi omenaa,
tahtoisin niin minäkin.

Nämä päivät

Nämä päivät,

ne kohta taakse jäivät,

niissä on vuoden kitka,

kiristäen sisuksissa.

Maanantai maitojunan

lähettää kiskoille,

minä olen valmis elämään,

jos saan sua koskettaa.

Mies vailla elämää,

onko kaikki niin kuin eilinen,

peilistä katsoo tuskanhuuto

peiliin sen.

Ujellus on rajuääni myrskytuulen.

Huomenna taas täällä hyvin pyyhkii.

Väsymättä kipinöitä tuuleen

nuotio lisää lähettää .

Sinä olet ihmesuurin sisälläsi sulaa jää,

sinulla on enkelinsiivet vaikket niitä nää.

Sinä olet elossa täynnä elämää sykkivää.

Aikaa on liikaa

Aikaa on liikaa,

tai aikaa on liian vähän.

Tyytyisinkö hommaan tähän,

viiltävä tuuli käy aamuisin.

Pakkanen puut huurruttaa,

helmikuu heläyttää

pakkasurut korkeimpaan oktaaviin.

Sieluuni nimesi sun tatuoitiin,

se siellä poltettuna ikuisesti on,

niin on määrännyt taika kohtalon.

On tapana elää,

tätä puuduttavaa elämää,

mitä kaikki eivät kokovartalopuudutukseltaan nää.

Minä ostan aikaa,

jos joku sitä myy.

Siinä elämisen taikaan on syy.

Sinä tarttuisit minuun kysymättä,

sinä et pelkäisi minussa olla,

kaksin seilattaisiin ajattomuudessa kuutamolla.

Me pystyisimme keskenämme ihmeen tekemään,

jos sinä pystyt niin kuin minä

ajassa eteenpäin näkemään.

Historian havinaa

Historian havinaa,

runojen routaista polkua

talvenvalta tuntuu tukevalta.

Otteissaan kantaa taivaankaari Otavaa,

sitä jota runoilijat rakastaa.

Routaisesta maasta,

ylös aamuun ponnistan,

runooni luon aamun sanoman.

Sankareiden saarekkeissa,

unenulapan ulottumattomissa,

puoliyötä seilasin:

seitsemän meren halki,

Suomi on öinen jäinen maa.

Kirjoitan maastani laulun,

runon rustaan,

pimeistä öistä,

loputtomista rakkauden täyttämistä töistä.

Sillä minä olen sinä,

sama sielu kahteen osaan halkaistu,

viety maailman tuulien tuiverrukseen.

Huominen on kohta eilinen,’

ja tämä päivä tuskanhuuto

peili sen,

joka kuvastaa suomenkansaa

talviunta nukkuvaa.

Sinä satutat taas minua,

vain olemalla olemassa.

Tärkeintä maailmassa on rakkaus,

raastava kipu,

raitiovaunujen kolinassa

hymyilit minulle pohjatonta hymyä.

Mun on pakko kirjoittaa sinulle runoja,

kaipauksen sanomia,

jotka tuuleen lentävät.

Hajoavat huudoksi avaruuteen.

Uskomaton juttu

Lumistenkuustenvaltakunta keskellä

talven näen valveunta.

Ihmettä elän, taikaa koen,

elämän mantraa, loitsuja hoen.

Kuka pelastaisi roihuavan rakkauden,

kuka satamaan ohjaisi purjelaivan

eksyneen. Silkkiä minun lanteeni kantaa,

kutsun yönleikkeihin sinulle kutsun antaa.

Uskomaton juttu,

kerta kerran jälkeen.

Jääkuningatar niiaa kuninkalleen.

Vieläkin

Vieläkin, huumaa kuumaa,

käsi pitää kiinni uumaa.

Uskotko, ja uskallatko,

aivoissani pieni katko

myrskyissä rakkauden.

Kevääseen matkaa teen,

katso mua silmiin,

miksi ,kun suljen silmät

katson sieluusi sun.

Yhä uudestaan vain sinuun rakastun.

Ollaan Jin ja Zan, rakastan sua

aina yhä enemmän.

Ja minä alan elää,

mutta elämä se heikosti kantaa,

katson sua kohti, kohti taivaanrantaa.

Yhdestä puusta Jumala veisti meidät,

kun maa oli aikojan alussa.

Olen Eeva, ja Adam sinä olet.

Mä tarvitsen mun haaveita,

iloisia, sekä katkeria,

kun mikään ei voi rakkautta poistaa.

Vain öisin katulamput valoansa loistaa.

Kirjoittaa, rakkautta jatkuvaan,

öihin runoihini saan.

Minä ja hän

Kuvasi piirretty sieluni peiliin ,

siitä sielusi sinun joskus irrotettiin.

Ikävä istuttaa juurensa

syvälle, poraa ne läpi kallion.

Rakkaus saa jäänkin sulamaan,

tammikuu piirtää jääruusut ikkunaan.

Kuulen kaksois-sieluni kutsuvan,

telepatiaa aalloilla maailman.

Vieläkö jossakin kohdataan,

vieläkö näen sinut uudestaan.

Sillä aika on pieni sana vaan,

rakkaus rajaton, pistää

sydämen sykkimään.

Rakkaalleni

Sytytit sydämeeni palon,

niin kuuman sekä polttavan.

Sinut sydämeni vangitsin,

suljin muistojeni verhon .

Hahmosi muistoissani elää,

se syntyy aina rakkautta liekkiin raapaisemaan.

Yli aikojen, vuosien kuulen,

sinun äänesi päivin, sekä öin.

Sillä minä olin kadotettu sinun

ystävyydestäsi,

annoit anteeksi, ja palasit takaisin

elämääni.

Minä

Olen siellä missä tuuli hiuksiasi hyväilee hiljaa.

Olen pelto joka kantaa kullankeltaista kypsää viljaa.

Olen kuutamo hyväilemiesi öitten päällä,

olen aurinko kirkkaalla kevätsäällä .

Olen keväinen loistava hanki,

olen unelmiesi ja toiveidesi vanki.

Olen ajatus siellä missä kaksois-sieluni elää

saa olen, verta lihaa, sekä unelmaa.

Kevättä kohden

Kevättä kohden pakkanen vien,

liukas on joskus routainen tie.

Elämänpellossa vänkärinä,

sitä me ollaan sinä, ja minä.

Aamuun nousen pakkasen aikaan,

luotan huopatossujentaikaan.

Vaalit on vallanneet uutiset aivan,

eilistä elämää esille kaivan.

Rustaan runoa elämän mausta,

surun tai onnenmurujen hausta.

Runoilijanruukku sekalaista soppaa,

heitän tarinaa, arpaa tai noppaa.

Siitä sisällöstä itsellesi jotakin koppaa.

Soppaa, joka poppaa, ärsyttää vihaista miestä,

jolla on aikaa kieltä piestä.

Haukku ei haavaa näkyvää tee,

ne kiukut jäävät eiliseen.

Otan vastaan Herneen haasteen:

Jos saisin valita,

ottaisin vastaan lämmön,

ja rakkauden.

Enkelin siivin suojelisin,

peittelisin särkyneen sydämen.

Rakkauden rajattoman

lähettäisin maailman ylle.

Kädet lämpimät

ojentaisin syleilylle.

Sillä enkelit ilman siipiä,

käpertyvät sikiöasentoon

itkemään murheitaan.

Se asento on murheita vastaan

suojaton.

Pienenä keränä kippurassa,

tuska pienessä sippurassa.

Äitimaa jo huokaa,

mulle turvapaikka suokaa.

Sinne kaikki äidit maailman,

syliini nälältä, ja sodilta piilotan.

Lohdun, lohdun löysin maailman

kohdun, piilosta pilvipeiton alta.

Pois kaikki valta ottakaamme pahalta

,alla sateenkaarenmaan turvatkaamme

voimaan koreimpaan.

Mietin vielä kenelle annan haasteen :)

Pakkanen

Pakastuu, iskee öinen halla,

tähdet kirkkaat loistaa öisin taivaalla.

Aikaan tammikuun,

koittaa luonnon karuimmat hetket.

Jo aamu saapuu,

aloitamme uuden päivän retket.

Soittaa luonto tuuliurkujaan,

piirtää pakkanen jääkukkia

ikkunaan.

Saapui uusi aamu taas,

lumihankien, ja kinoksien maas.

Talvenurut viritetty sävelkorkeuteen,

tilaa kahvikupilliselle vierelleni teen.

Tänään alkaa talven pakkasien aika,

soittaa talven urut tuulimelodiaa.

Kohta valon tuo jo lumihankiemme maa.,

pakkasurut alkaa soittaa hymniään

Finlandiaa.

Nainen nukkuu näkee unta

Nainen nukkuu unta kevyttä,
ja ilmavaa.
Sateenkaarenvärit unenpilviverhot
sävyttää.
Unessansa mies niin tumma,
outo sekä aivan kumma.
Tatuoiduin käsivarsin miekkaa
alasimeen lyödä saa.
Seppää takoo, rauta kuuma,
kipinöi, se unen huuma
miehenkäsi,
naisenuuma ;unen tasapainon
sekoittaa.

Ruusuja nyt sataa taivaalta,
maailmassa kaikki valta
tulee seireenien jumalalta.
Juulia nyt nukkuu unta levotonta,
prinssiä niin kovin monta,
kohtalo Romeon vain pelottaa.
Afroditen pojanmiekka,
miestä monta julmasti vain telottaa.
Ei se satu lukee hihassaan,
silmät polttavat kipinöivät vihassaan.

Satujen nyt saaren kuningatarpaaden,
pystytän nyt unen mutkaan,
ajan sitten enkeleiden pumpulitutkaan.

Sunnuntai

Silmät kirvellen
nauran kera enkelten.
Taivaalle salaa

vilkuilen.
Nyt ymmärtää mä yritän
tätä kiertokulkua elämän.

On aika kylvää,

sekä niittää pois,

ilman katkeruutta nämä

kasvuvuodet , jos elää vois.

En koskaan
tyyntä toivonut,

vaan purjeeseeni tuulta

edespäin kantavaa.

Merenulapalla tahdoin

vain kuin tuulispää

purjeveneellä matkustaa.

On myrsky pois, vedenpinta

tyyni niin. Nyt sunnuntai

saapui. Lepään hetkisen,

ja kaihoisasti huokaisen.

Keinutaan

Keinutaan nyt hiljaa,

siipienkelin nyt suojanasi,

lapsi pieni pehmoinen.

Höyhensaari levollansa

kutsuu sua kaivaten.

Uneen utuiseen tilaa

meille teen.

Enkeleidenairueen vierellesi

tahtoisin,

suojaa pahuudelta

maailman.

Siltä sua suojaisin.

Olen äitimaa,

sua isämeri keinuttaa.

Myrsky lyö yli kallioiden,

tyrskyt vaahtopäitä kasvattaa.

Öinen pimeys myrskyn kanssa

aallon harjalla nyt ratsastaa.

Lauantai

Lauantai lastuja laineille  lyö.

Lööpissä uudet uutiset,

niissä on onnettomuudet,

vaalit sekä työ.

Jotakin suurta menetettävää ,

huominen sinne ei vielä

silmilläni nää.

Luomisentuskaa runoilijain,

sitä minä syntymälahjaksi sain.

Sain sanojen satujenmaan,

viimeisen lauseen

tuntemattomaan.

Suuri on utopian utuinen maa ,

jossa sananmiekalla leikkiä saa.

Elämän mittainen matka

Elämän mittainen matka,

rakkaus raippana piiskaa

selkää.

Yksinäisyyttä kuin lapsivettä

ympärillä,

avaruuden suuri syli.

Se kantaa minua

unelmieni yli.

Kristallinkirkas riutunut voima,

sieluni pintaan ankkuroima.

Talvinen pimeys,

keväinen kirkashanki.

Olen elämän mittainen tunteideni

vanki.

Vaniljan tuoksua,

tai niittyvillan,

kesäyönkastetta,

usvaa yön.

Teen runojenluojana

rakkaimmantyön.

Se matka kehdosta hautaan,

se lyö joskus nauloja lautaan.

Kehittää draamoja jatkuvaan,

elämänrattaaseen ruostuvaan.

Vieläkö virtaa suonissani lämpö,

sekä tuska. Sieluni suitsuttaa

pelastusta. Olen matkalla virralle viimeisen

lautturinmatkaan, sinne ei

pääse mukaani saattajatkaan.

Kaunis yö

Se oli kaunis yö,

kun painajaiseen heräsin.

Mua kirkas tähtitaivas

öisin suutelee.

Muut rakkautta oikea

kuuntelee.

Vieläkin, kai

haaveilen mä vieläkin,

että rakkauden aidon löytäisin.

On sisälläni jäinen polte,

keskitalven, sen mikä

jäädytti taas mun sydämen.

Jää alla liekki kituu

matalalla,

sammuuko viimeinenkin

kipinä sen.

Nyt maailman tuulilta

sitä kyselen.

Puhallatko hiileen,

sytytätkö viileen ,

kekäleen hehkuvan

vielä liekkiin palamaan.

EU-PAKETIT

Me mursimme leivän,

ja viimeisen palan vei hän,

joka nopeimmin ehti.

Eu-paketteja jakaa Suomi

tänään,

leipää köyhille,

työttömille ei ole työtä jakaa.

Taloutemme ei ole vakaa.

Mitä tästä vaalien

sekoittamasta elämästä.

Lapsetkin jännittää,

tätä presidenttipelin elämää.

Siunaus

Hän siunasi leivän sen,
levitti joukkoon kansan nälkäisen.
Vaatetti viluisen vaatteillaan,
sai janoisen janon sammumaan.
Vei virvoittavien vetten ääreen nääntyneen,
siunasi päivään, kansan nuutuneen.

Sillä hän joka loi meille elämän,
luo valoa sydämiin, talveen pimeään,
valo jonka ansiosta hyvyyden
leviävän päiviimme nään.

Ankeaa

Äiti herää, kahvinkeittimen päälle lyö
Painajaisunta nähtiin  viime yö
Puuro paloi padassa ja kahvi yli lainehtii.
Paahtoleipä paloi mustaksi, mut tyttö yhä

kuorsaa vaan.

Ei ääni herätyskellon saa häntä

heräämään.

Pahaa kahvia taas keittelin.

sairaan tytön lakanalla peittelin.
Tämä koko aamu,

ankeasti alkaa saa.
Naapurit rappukäytävässä

jalkojansa rummuttaa.


Aamusella jämät jäätelöstä syön.

ei kiirettä nyt minnekään,

menetin mä leipätyön.


Ikkunasta ulos katson, ohi ajaa

pahaa-aavistamaton koulubussi
Siihen koko lapsilasti, kyytiin porhaltaa
Gangsterit telkkarissa ryntää orgialle,

veri lentää korkealle,

kun mafiamies toista puukottaa.

Aamulla

Aamulla varhain,

kautta uutistarhain.

Heräilen varovasti,

mukavasti muistuttelen,

kuinka noustaan päivää kohti.

Virutellaan aamun kankeus pois,

päivää kohti kulkemaan.

Ovet taakse sulkemaan,

tänään on nyt,

huominen vasta ajatukseksi

syntynyt.

Päiviäni peilailen,

unissani seilailen,

alla kuun, sekä taivaan.

Nousen merirosvolaivaan.

Laineilla kelluu levoton

lautta vaan,

seilaan päivään nousevaan.

Maa aikojen alussa

Oli maailma aikojensa alussa,

syntymässä Suomenniemi

Kalevalan kansankotimaa.

Äitimaa synnyttää,

ponnistaa poloisen tyttären,

siitä tuskasta syntyy

runotar ilman impi;

Afroditen tytär

kaikista kauniimpi.

Unessani utuinen historiaa,

tunsin kuinka syntyy maa.

Merestä luoto nousee,

pohjasta kari ponnistaa.

Joutsen joutuen munasta

muodostuu,

sillä on pitkä kaula,

terävänokka,

joka on sen suu.

Syntyi suloinen suomenmaa

, maa aikojen alussa

joutsenella Suomineito

unessani ratsastaa.

Täynnä elämää

Täynnä elämää,

on aamuni tää.

Rakastan maailmaa heräävää,

sen syliin vielä hetkeksi jää.

Nuo tuulet rakkauden,

hyväilevät aamuani syleillen.

En minulla ketään vierelläni ole,

silti rakkauden suuren sisälleni saanut olen.

Maailma herään talviunesta tästä,

olen nukkunut tarpeeksi unta talvista,

sydämeni alkaa tanssia taas tarantellaa.

Kevättä kohden

Hukkuu hämäryys maan

keväänvaloon heräävään.

Jo aurinko nousee,

asuu taivaalla pitempään,

näkisin jotakin,

mutta silmiäni auki en saa.

Aamuun herään taas uudestaan,

poutapilvet taivaalla ratsastaa.

Aurinko saanhan levätä

lämmössäsi sun.

Mä kevättä kohti runoni vien,

löydän uuteen kevääseen

keinuvan kevyentien.

Jostain saapuvat kyyneleet,

ne hymyn poskiltani piiloon

vie. Viimeyönä taas kesästä

unta näin , olin tuulessa

hiukset hulmuten avopäin.

Jokin päättyi

Jokin päättyi, siksi

että jokin uusi alkaa saa.

Sisälläni kannan rakkautta

sytytystä odottavaa.

Tuulta siivilleni tarvitsen,

nousen ilmalentoon,

kunhan myrskyn löytäisin.

Antaa lunta sataa lisää vaan,

joskus siitä eroon päästään taas.

Talvenurut soittaa sävelmää,

sitä kylmää viiltävää.

Rekanpyörät kiitää öistä maisemaa,

sitä rekkaa kuljettaa mies

maailmanvihaisin.

Hänelle äsken vilkutin,

joskus oli hän mulle tuuli alla

siipien.

Nostovoima, jota joskus

tarvitsen.

Elämässä etsitään,

sitä mitä tarvitaan.

Jostain kaiun eilisestä saan.

Suutelee mua tähtitaivas ääretön

Suutelee mua tähtitaivas ääretön,

ne kaikki kylmät tähdet, kun huulesi sinun on.

Katsoit mua pitkään,

sitten et katsonutkaan.

Sydämeni pois sä veit panttilainaamoon.

Kumpi meistä särki tämän elämän?

Yläkerta kauan on ollut levoton,

poissa minun levolliset uneni on.

Sydän yksinäinen kylmään pakahtuu,

myrskytuuli ylitseni käy.

Ystävää vierelläni kulkemassa ei näy.

Minulla on surullinen sydän,

joka epätahtiin sisälläni lyö.

Perjantai

Perjantai peiton vetää

viikonlopun ylle,

lepäämään käy

äitimaa.

Hän valmiina on syleilylle,

kun afrodite häntä rakastaa.

Ilmatar on kaunis niin,

hän lentää, nauraa kyyneliin.

Afroditen poika on maailman komein mies,

se jo äitimaa syntyessään ties.

Aalloilla avaruuden Otava ratsastaa,

sen vanavedessä kulkee sata sakaraa.

Tähdistöt maailman,

luo kirkkauden valtavan.

Pyrstötähteen tieni käy,

kun taivas punertaa,

tuskanviitan hartioilleen

heittää äitimaa.

Maailma on niin suuri lohduton

Suomi suruksemme niin,

jo luotiin pakkasiin.

Sanoja

          Sanoja vain, nyt niitä tarvitaan.

          Sanoja vain lähetän nyt maailmaan.

          On aika ohi yönpainajaisen,

          se vieläkin kiduttaa,

          vaikka pois nukuin sen.

          Nuo painajaiset maailman,

          ne unissani elää,

          pois ne jo haluan.

          

          Oli unessani ystävä,

          joka kuoli autokolariin,

          yhdessä me niin kauniisti laulettiin.

          Olin hetken unessa onnellinen taas,

          sitten hukuin uneen katkerimpaan.

Suomentalvi

 Lumihankien alla,
piilossa elää
pienten jyrsijöidenvaltakunta.
Karhu pesässään myöskin nukkuu
talviunta.
Luomakunnanväki,
jo kirkkaan tähtitaivaan näki.
Saapui sitten pilvet taivaalle,
hämärää on nyt.
Vain silmiisi on kaihontähti syttynyt.

Suomentalvi ankaruudellaan,
saa roudankin kukkimaan.
Jääruusut lasi-ikkunoiden,
se kauneinta on talvessa kai.
Tai hetki, kun lumihunnut
puut oksillensa sai.

Tammikuussa

Sielusi on kaunis,

se sisältäsi loistaa.

Kaiken pimeyden läheltään se poistaa.

Sydänverellään, hän maailman herättää.

Aamu hiljaa ikkunaasi helähtää,

lasiruutuun, luo monta jäähedelmää.

Kuvat kauniit,

se pakkausukon on syy.

Sydänkylmä, yksin menehtyy.

Valo kantaa yli sillankaarien,

taivaanrantaan käy katse sydänten.

Nyt kätesi anna,

minä siihen tarttuisin,

ja ikkunallani on kuva suuren marttyyrin.

Sisälläni liekki voimistuu,

se kasvaa polttaa,

kunnes lannistuu.

On tullut aika talven kylmimmän,

nyt sisälleni laulun siitä sävellän.

Siihen sisälle luon rakkauden

kaikkein tärkeimmän.

Vaalit

Kun tylsyys hiipii yllä kattojen,

ja valon nähdä saan.

On vaalitaisto hirmuinen,

hyökyaaltona käy se yli maan.

Ketä tahdon äänestää,

ken ehdokkaani on.

Pimeänä päässäni,

idealamppu viisaiden on.

Media nyt rummuttaa,

samaa vanhaa tarinaa.

Viidakon kätköissä siitä

salaa kuiskitaan.

Kuka onkaan ihminen,

joka meille valitaan

lippulaivaa ohjaamaan?

Ajatukseni kaaokseen

ohjaan minä kenties.

Kuumeisena miettien

ken onkaan tuleva suurmies?

Kiitos Herneelle kommentista

Kiitos Herneelle kommentista :)

Marjalan kaarisilta

Elämän eväitä täynnä on reppu,

niiden painosta tutisee jalat,

ja peppu.

Ohjeita oikeita, aivot voi kantaa.

Neuvoja vääriä,

repussa kantaa.

Tänään on nyt,

huominen vieraaseen pöytään eksynyt.

Tammikuu jäisiä siltoja luo,

vielä vapaana virtaa kanava tuo.

Taas kaiho mielen valtaa,

vie unelmien luo.

Sillankaaren alta taas valo ikkunaani tuo.

Silta täynnä elämää

tänään myöskin on, joskus

sillan alla ongin,

tai istun loisteessa kuutamon.

Tänään

Lapset pesistään, ne pois ajetaan

vaikkei olisikaan siivet valmiina

lentämään.

Lait viidakon, ne ansa suurin on.

Täynnä luomisen tuskaa valmiina niin,

petaan oman polkuni sammaliin.

Sammunut silmistäni loiste on,

pimeys on päällä auringon.

Kevättä kohden käy runoni tie,

askel on raskas, se harhaankin vie.

Viimein on aika pakkasien,

turkkiin pukeudun palellen.

Tiistai tielleni tiimalasin kääntänyt on,

viikko eteenpäin levoton.

Huomisen huoliin tieni nyt käy,

valoa siellä ei paljon näy.

Tammikuu

Tammikuu, se tarttuu

jäisin ottein ajatusteni pintaan.

Lyö päälle luomisen hyökyaallon.

Niin kylmä, karhea , sekä arvaamaton

tämän kuun säähän on.

Aivojeni sokkeloissa,

juuri noissa,

pienissä kuin rusinoissa.

Syntyy uutta utopiaa,

valkoinen on nyt maa.

Lunta saavat saaliikseen,

lokit niemensuussa.

On kalat kauas kaikonneet,

jää on kruunannut nyt

virranmaan.

Puut ylväänä, vain seisovat

kuurakruunussaan.

Pakkanen saapui, kimaltelee

lumihiutaleet.

Aivoni ne jäädy ei,

vaikka viima meiltä lämmön vei.

Vielä vähän on aikaa

Yläkerran naapurit ne öisin valvovat,

huutavat hulluna huoneessaan,

ne liittonsa ovat saaneet särkymään.

Yö huutaa avaruuteen,

nyt mulle vierellesi tilaa tee.

On aika nukahtaa taas öiseen sateeseen,

on kasvot kuvaruudun jo kovin väsyneet.

Aikaa mitataan yläkerrassa, taas askel askeleelta uudestaan.

Nuo öiset äänet varjojen,

ne yläpuoleltani kaikuu

voimistuen.

On yö nyt niin väsynyt jo oon,

tuo yläkerranpari riitansa sopikoon.

Niin lyhyt matka on suudelmasta kuolemaan,

pian arkkuun armaan naulat naulataan.

Rakkaus on arpa joka joskus arvotaan,

se jollekin hetkeksi annetaan.

Syöpä sisälläsi verkkojansa rakentaa,

on aika peruukkiin päänsä pujottaa.

Yön samettinen syli, se kantaa kivun

suunnattoman yli.

Hei mikä on voima morfiinin,

se kipu sisällesi haudattiin.

En sua pysty auttamaan,

en tuskaasi voi kantaa,

vain käden ojentaa,

halata, ja olla sulle rakastava ihminen.

Olet kohta perillä,

laulat kuorossa enkelten,

jännitän koska on päiväsi viimeinen.

Rakasta vielä

Rakasta vielä, kun aika on mustaakin mustempi,

ja tummuu aikaisin ilta syliin yön.

Rakasta vielä, kun rakeet talvella

vihaisesti ikkunaruutuihin lyö.

Älä ole järjenääni pimeässä,

etsin sokeana itseäni tässä.



Mennään kahdestaan pimeään,

peiton alle , viileälle lakanalle.

Kanna minut sinne kanssasi mä jään.

Ole minulle se ihminen,

jota nyt tarvitsen.

Ole se ainutkertainen,

jonka kohtaa kerran elämässä.

Syliisi ainiaaksi jään,

jos sinun nimesi sydämeeni

tatuoituna sisälläni nään.



Kuulin kerran kutsun kaksos-sieluni kun,

se ainutlaatuisinta on tässä elämässä,

sieluni toistapuolta minä rakastan.

Niin minä sinua seuraan kuin kuu aurinkoa seuraa,

tai laine seuraa merta valkeaa.

Sinä olet minun meri,

minä vaahtoa sen kuohuavaa .

Hyppy tuntemattomaan

Hyppy tuntemattomaan,

kai ilmalennon jälkeen

jostakin kiinni saan.

On kallio korkea niin,

me yhdessä sen päälle kiivettiin.

Sinun siivet sieltä kantoi,

lensit pois.

Huominen, se sinun yksioikeutta

ainoastaan ois.



Sua vielä vähän aikaa katselin,

sitten kalliolta alas hyppäsin.

Haaveilin ajan ilmalennon sen,

sitten lensin tuntemattomaan hiljaa vaieten.

Ole siinä

Ole siinä nyt,

kun kylmyys on talveen hiipinyt.

Lähetä lämpöä sisälleni,

vie keväästä kertomushellä.

Kannan lämpösi suurella sydämellä.

Kun tuuli lyö ikkunaan,

se elämästä kertoo jotakin.

Niin paljon vettä kanavassa virtaa,

sen sisälläni aistin minäkin.

Vielä on virtaa,

vielä on käytettävä elonpirtaa.

Kudottava kangasta elämän,

kuljettava rinnalla ystävän.

Sydän, se lämmön ihmisestä

lähettää.

Ole siinä nyt, kun kaikki muut

ovat pois lähtenyt.

Varjot satamassa, toista

varjoa nyt odottaa,

ja elämä se jatkaa kiertokulkuaan.

Sade se rapisee likaiseen ikkunaan.

Suden sielu

  Suden sielu, suden mieli. Viritellä suomenkieli.
  Laukoa lainasanoilla, rivieväleillä kertoa paljon.
  Piilottaa ajatuksia ajattelemattomilta.

  Sanoilla on merkitys, sanoilla valta.
  Miten sanot asian, miten kerrot tarinan.
  Virittelet viestit viattomat tai kainot.
  Sanoilla saatat luoda sodat, sekä vainot.
  Ainot sekä vainot, kalevalan kansan jälkeläisenä,
  kirjoittelen; värittelen värssyt omat.
  Joskus oudot, joskus somat.

Elämän mittainen työ

         

 Elämän mittainen työ ihmisen, on kasvattaa

 kuori ajatustensa ylle.

 Olla valmiina iskuihin, puolustaa itseään

 iskuilta, vaikka valheellisella syleilyllä.

 Hengissä pysyminen, siinä on työ,

 kun pimeys päällemme armotta lyö.

 Filosofin jälkeläinen, kovin karu

 itsepäinen. Laukoo mielipiteitään,

 irrottelee, kirjoittaa, utopiaan vaeltaa.

 Sanojenmiekka, joskus teroitusta vailla.

 Kulkee ajatusten kirkkaiden kaukomailla.

 Isäni oli nero, susi lammasten vaatteissa,

 aggressiivinen vihainenmies, täysin

 hukassa omissa aatteissa.

 Kasvaa aikuiseksi tahdon,

 lapsen mielen säilyttää,

 vakan alla tahdon polttaa

 monta kynttilää.

 Vaikka tekee kipeää tahdon,

 elää nauraa laulaa,

 viritellä joskus ehkä lemmenpaulaa.

Kihti

Jalat kevyin askelin ei aamunrantaan käy.

Unenaika raskain, ei kauan täällä näy.

Jo saapui aamu viimeinkin, ja silmiäni hieron.

On aika nousta, viritellä runojousta.

On varpaat arat jaloissani,

ja kihti niitä vaivaa.

Nyt täytyy taasen jostakin

särkylääke kaivaa.

Jalkani kovin kavalat,

kai kokoyön taas juoksi,

kengät uudet mukavat

päivän hyvin kantaa.

Yö taas se saapuu tänäänkin,

ja varpaat kovin kipeät

juoksee unessani kohti taivaanrantaa.

Elämä

Minä tulin, minä olin,

minä myrskyt mykistin.

Karit kovat kiersin,

myllynkivi kaulassa

hölmönä mä hiersin.

Taoin kilpaa kanssa sammon,

elämänjuoksupyörään sain kammon.

Oravanpyörästä hyppäsin pois,

vapaana, kirjailijana parempi mun elää ois.

Olen heinäsirkkanainen,

vapaa villi karjalainen.

Runonlaulajilleko lien sukua,

itkuvirsinaisille kirjoittelen surupukua.

Ehkä elän, ehkä kuolen,

virittelen jouseen nuolen.

Siitä kyllä pidän huolen,

että lepään tuolla puolen.

Anna armo ajatuksilleni,

leipä tuo lasteni suuhun.

Vedä kurttu, soita sello,

kilkattele lehmänkello.

Aittapolullansa näen Miinan

Äkkijyrkän taidenaisen

taistelijan Suomenkansan

elämä hänelle kivireen

laittoi kiskottavaksi.

Laittoi liikaa siihen kuormaa,

antoi ajan ankaran.

Sille työlle taiteelliselle

annan suuren kunnian.

Öinen painajaisuneni

Yön painajaiset, ne majakkaa päin käy.

Ei varoittavassa majakassa yön pimeässä

yhtään valonhäivää näy.

Öinen kansa luolistaan käy rantaan

päin katsomaan.

On lyhdyt käsissään, ja himo silmissään.

Haaksirikkoon laiva käy,

kun majakan ei valo näy.

Nuo kurjat merirosvot,

iloitsevat saaliistaan,

käy ryöstöretki alkamaan.

On julmuus kurjaa ihmisten,

se saa muodon pahuuden,

on valtaa pimeydellä päällä

maan, kun yö hiipii varjoistaan.

Tuonenlautturi

Tuonenlautturi virrallaan,

niittää kalleinta päällä maan.

Vie mukanaan viisaan viimeisen,

sekä maailman rakkaimman ihmisen.

Kumaraan ryhtini painunut on,

pois yllättäen lähdit, veit luotani

pois ilon ihmeellisen.

Suru sulkee suuren sydämen,

olen hukannut onnen avaimen.

Lapsi luotamme liian aikaisin lähti pois.

Mummo mukava, luonamme olla jos vois.

Vaikenen olen hiljaa, en muuta enää

kaipuultani sanoa vois.

Yhdet kasvot

Kansanjoukossa kasvot nään,

miljoonien joukosta,

sinut tunnistan.

Silmäni ummistan,

jo kaikuu ajatuksissani hymnirakkauden.

On kaiho kova sana, kaipaus mahdoton.

Nuo kädet hellät herätellä,

ja sydän yksinäinen;

maailmalla yksin vaeltaa.

Tämän taivaan alla,

ei toista ole, joka sydämeni

vallattomaan laukkaan saa.

Rakkaus, se kukkaan puhkeaa.

Ruusuntuoksu, unenjuoksu

levottomat kaiut kantaa saa.

Rakkaudesta rampanainen,

sanamiekkaa teroittaa,

kirjoittaa, ottaa kantaa

maailmaa sanoin sekoittaa.

Maailmanloppu

Se hetki, kun sanat eivät merkitse mitään.

Hiljaisuuden kammottava kuiskaus,

äänettömyyden sisällä.

Kosketus hellä, täydellisyyden hetki.

Maailmankaikkeuden sisällä käyty ristiretki.

Ei mitään, ei ketään,

musta-aukko nielaissut

kaiken elollisen maan.

Vuorikristallinen kirkkaus

ajatuksissaan, hän maan ja taivaan Luoja

herättää hurskaat haudoistaan.

Pakanuuden tuojat,

he parkuu tuskissaan.

Kaiken tämän näin unessani mun,

se tuska, ja kauhu, kadotukseen kun,

jaettiin maankansa pakokauhussaan.

Jeesus ilmasta silloin saapui,

sotajoukoillaan,

viittani silloin revin,

pelkäsin niin paljon.

Näin kuoleman, sekä tuhon sen unen muistan aina,

se kutsu oli kai Jumalan,

nyt aina sunnuntaina tuo uni mieleen palaa.

Toivon pelastusta Suomelle, ja rukoilen sitä salaa.

Pyydä vaan

Pyydä vaan, niin sut itselleni

kumppaniksi tahtoisin.

Saapuisin vain kutsusi kuulla saisin,

sydämeeni sinut kätkisin.

Ikuisuudeksi liittyisi sielut meidän

toisilleen.

Sillä sielusi on puolikas sielustani mun,

sen erotti joskus kauan musta enkeli

maailman.

Suunnaton ikävä, sitä ei voi

tuntea kukaan muu,

puolet sielustani puuttuu.

Minä hyvän puolen kai omakseni sain,

sinullekko jäi pahuus puolittain?

Liekki

Minä raapaisin kynttilään liekin,

niin kirkkaan, ja lepattavan.

Niin kauas kuin vain polkuni viekin,

näen enkelin suojelevan.

On kirkkaana kruununsa sillä,

päällä kutrien kimmeltelevin.

Valon sisällä viisaus hellä,

armolla kerubien.

Näin enkelini lapsena aina,

se minua hellien vaali.

On mummoni nyt taivaassa,

näin hänet unessani harteillaan shaali.

Unissani hän elää ja neuvoo,

ohjaa, sekä opastaa.

Sain tärkeimmän lahjan häneltä

lapsena .” Seuraa vain liekkiä

lepattavaa, se enkelin polullesi

ohjaa, vie Jumalan istuimen luo.

Kerran kohdataan jossain vielä,

sulka enkelin tuulessa luoksesi lentää.

Muiston taivaasta minulta se tuo”.

Elämän pellossa

Elämän pellossa, pyörin minä.
Aika on armoton vänkärinä.
Päivät on kuin laineita meren,
tyynenä hetken, sitten myrskyten.
Ilo, sekä suru kädessä Herran,
rukoilen pienen hetkisen verran.

Talvi, sen jääpuikkourut,
soi tuulen osuessa räystäslautaan.
Elämä, nämä päiväni nyt levottomana
virtaa ajan yli; ne eiliseen hautaan.

Se viimeinen päivä sitä kohden käydä
saan, voin rakastua kuolemaan.
En sitä pelkää , pelkään elämää,
sen tuskaa, kipua viiltävää.

Ajatuksia

Minä mietin, talven dieetin.

Hetken tässä yksin vietin,

kuvittelin, ajattelin,

sitten aloin uuden pelin.

Selittelin, silittelin,

aatokset näin virittelin.

Tammikuussa virran suussa,

ajatukset umpiluussa.

Jäätyneet on tuumat päähän,

sinne piiloon saada jäähän.

Tähän säähän talviseen,

sillan yli virran teen.

Ylipaino, noitavaino siitä tuli,

virta jäätyi, virta suli.

Tuli tuumat tuhdinlaiset,

niitä säikkyy kaikki naiset.

Ihanaiset, kuntosali, uimahalli,

taikka sitten hevostalli.

Ihan haiset, hiki löyhkää,

tuijottelet napanöyhtää.

Jumppaa, jumppaa, ähki

pumppaa, suosittelen kuntohumppaa.

Mainostajan kulta-aikaa,

nutrilettimainos,

teeveessä nyt kaikaa.

Neiti kesäheinä

Sulle laulan neitikesäheinä,

on sydämeni säpäleinä,

kun silmiäsi en katsoa mä saa.

On aika rapunaisen,

sen kauniin satumaisen.

Loppukesän keijukaisen,

sen afroriten lempilapsen.

Tahdon kaikki rajat rikkoa,

voi tätä otsikkoa,

kun kaipaan kesää saapuvaa.

Täällä hengittää tarvitsee,

jos tahtoo jatkaa elämää.

Tuon kesäisen hetken aina

muistan, kun kädestäsi

mansikoita söin.

Nyt kaipaan sua talvisin öin,

muistosi vangitsee mieleni,

kuin aurinko jää alle pilven.

Kuu

Kuu kiertoradallaan, pyörii

aurinkoa seuraa vaan.

Aikaan kuutamon,

niin romanttista on.

Soi laulu jossakin,

sen juuri sävelsin.

On siinä soinnut kuutamon,

ja lämpö auringon.

On sateenkaaren aarreruukunpää,

sekä rakkaus, se lämmittää.

Kuuntytär ratsullaan,

yönvarjot pehmentää,

luo hehkun lumon sen,

mitä kaipaa ihminen.

Yo aivan tylsä on,

jos puuttuu loiste kuutamon.