Translate

tiistai 29. marraskuuta 2011

Kummissani

Olen kummissani aivan,
ajatuksiani hämmentyneitä,
mielessäni pyörittelen kaivan.
Mietin miksi?
,mitä nyt teen?
En järjellistä langanpäätä,
ajatuksistani kiinni,
saa on kaikki aivan
kummallista outoa utopiaa.

Hukassa on kaikki järjestelmällisyys,
sekä järjellisyys,
ne pois kai hävitti tämä pimeä,
sekä syys.

maanantai 28. marraskuuta 2011

Halla

Halla piirtää kukkiaan,
mustaan marraskuiseen maisemaan.
Elämäni vaikea on ymmärtää,
erakko olen yksinäisen sydämen.
Karkotan luotani pois kaiken rakkauden,
sammutan onnen kipinöivän hiilloksen.

Yö mustuu hiipii varjoistaan,
hunnuttaa pimeydellään illan pois jaloistaan.
Kyynelkruunu poskilleni lankeaa,
se tyynyn vierelläni kostuttaa.
Elämää niin vaikea on käsittää,
marraskuu nyt maalaa maisemaa,
routaa talven alle piilottaa.
Suruhuntuun piirrän jäljen kyyneleen,
sen päälle lasken yksinäisen sydämen.

On jalkojeni alla kylmä maa,
se joskus pettää, liikaa satuttaa.
Yön varjoista hiipii painajaiset yön,
niitä vastaan käyn,
sananmiekalla, terävällä
demonien kynsille nyt lyön.

Silta

Silta on heikko,
kulje sen yli.
Sammuneet tähdet on sillan yllä,
pimeys peittää sen syleilyllä.
Sumu on pimeyden alla,
usva vain keinuu,
liikkuu utuinen unenmaa.
Kasvaa kosteutta tihkuvaa.
Kaksi jotka jäivät,
vangiksi outoon valoon,
kulkevat käsikädessä
kuolemantaloon.
Sielut on sisällään ihmis-suden,
kuutamolla hahmojaan
vaihtaneet.

Eivät he pääse sillan yli,
kuolemaa täynnä on syli.
Ikuinen virta erottaa,
sumuista siltaa haamut käy,
tietä ei missään valoon näy.

Pimeys vaipassaan

Pimeys vaipassaan, käy yli marraskuun maan,
se energiani saa sammumaan.
Erakoksi eristyn,
on sammunut aivossani
lamppuvalonmaan,
käyn horrokseen,
sekä lepoon uinumaan.
Yksin on hyvä hetki olla,
ypöyksin levätä nautinnolla.

Pimeyden vaipan alle,
käyn lepoon ,
hetken uinahdan.
Joudu jo joulukuu,
tulo valo lämpö
sydämeeni mun.
Tahdon herätä,
elää täysillä,
tai pimeyteen tukehdun.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Pimeys

Olen pimeydenprinsessa,
valo yli varjojen, kun marraskuussa käy.
Pimeys vain yli olkapääni varjojansa luoda saa,
mua askel askeelta, se seuraa maailman mustentaa.
On sisälläni sekalaiset sanat vuorisaarnojen,
ulospääsyänsä ne ulos takoo, nyrkit leimuten.

Olen sadekattojen päällä,
olen tuuli oikukkaalla säällä,
olen myrsky vesilasissa.
Laitan kaiken etuperin,
olen verin lystikäs,
olen köyhä runojenlapsi
päällä maan.
Näen pimeydessäkin valot sateenkaarien,
ne valoisaksi pimeydenkin saa.
Se pimeys hyvin minulle sopii.

Rakkaus

Jos tahdot tietää rakastan sinua,
kasvoin kiinni tunteettomaan ihmiseen,
ja hellyyttä hylkiviin käsiin.
Tavoitan hetkeksi tunteet,
minä tunnen totisen mielen,
ja sanojen loukkaavan kielen.

Näen taakse harmaan,
sinua ajattelen, sinua kaipaan.
Pidän sinua sydämellä,
sillä särkyneellä,
vaikea on siinä ketään kantaa.
Vaikea rakkautta osata antaa.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Kiitos kommentistasi arminsound

Kiitos kommentistasi arminsound, tämä bogini ei ole kuukausiin antanut kommentoida noihin kommentteihin.

Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa

Hetken vielä nukkuu puoli maailmaa,
hetken vielä sataa lunta valkeaa.
Pienen hetken saan unelmissani
leijuvissa levähtää.
Kaikki syvää untaan valvoo,
unettomat unta palvoo.
Marraskuinen yö,
pilvien peitossa on Otavan tähtivyö.

Niin viikot vierii ja pian on täällä kevät taas,
joulu välistä, kun pois eletään.
Mä sua odotin yksin päivää kaksi
ja kyselin ystäviltä, maailma vain muuttui pahemmaksi.
Ne ystävät vain näytti sääliviltä,
luihuilta koirilta,
joilta luu varastettu on.
Yksinäisyyttä nyt soi
ääni vebaston.

Kadunvarret automerta kasvattaa,
likaista on lumi,
varpaita taas paleltaa.
Kansa kaamoksessa, kumarassa
aamuun vaeltaa.
Himo tuntemattomaan
kutsuu meitä tänäänkin,
päiväkirjan välissä
on kuva enkelin.

Helliä sanoja

Helliä sanoja vain,
mä sinulta, odotin; hain.
Löysin vain sinun itsesäälisi lain,
se ravisti orpoa sydäntäin.
Sirpaleet, ne kuka liimaisi taas kohdalleen,
saisi korjattua palapelin särkyneen.
On pelissäni vain haamut eilisen,
se sinun pelikuvasi on tuskanhuuto
eilisen.
Sinun itsesäälisi,
se raapaisi mun sieluain,
ja arvet eilen taas aukeamaan sain.
On ajatusten yksinäisien nyt joukko,
suuri surunvankilan mustaloukko.
Jos ystävyyttä odotan,
ja kaiken kauneimman taas pois
karkotan.
On sammuneet kirkkaat lyhdyt silmistäni mun,
usko, toivo, rakkaus,
ei jäljelle nyt jää,
kuin kylmä säälimätön tunne tää.

Nosta siivet ylös,
nyt ilmaan nousu alkaa saa,
kiitorata huomisen,
taas sua odottaa.
Jätä pois jo itsesääli,
sekä haamut eilisen,
ja siipesi kantaa ylös ilmaan
nostaen.

tiistai 22. marraskuuta 2011

Ilo surun sylissä

Ilo istuu surun sylissä,
harmaata, pimeää ovat päiväni minun.
Vieraat kasvot päivääni
kelmeän katseen luo,
saavun läpi pimeyden illan varjon luo.
Yön koittaessa, pilvet mustuuden ,
unen rauhan sieluuni suo.
Unenvarjot ovat punaista samettia.
Malttamaton maailma,
muistanko vielä,
kuinka tunteillani voi leikkiä.
Loukata luottavaista mieltä,
pois tasapainon, sekä rauhantieltä.

Olen oppinut kuuntelemisen taidon,
oppinut puhumaan kuuroille korville.
Oppinut olemaan kynnysmatto,
eteisen oven edessä.
Suuret surunsaappaat,
jättävät likaiset jäljet.
Routa porsaan kotiin tuo,
johtaa kynnysmaton luo.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Kahden kodin Katri sekä Tiina

Kahden kodin Katri sekä Tiina

Pieni Katri oli nähnyt jo elämässä
paljon erilaisia asioita.
Äiti sekä isäkin olivat eronneet,
kun Katri oli ollut pienempi tyttö.
Ukki muuttanut mummon kanssa enkeliksi
taivaaseen, niin ainakin hänelle oli kerrottu.

Tiina tiesi , että johonkin aikaan vuodesta oli syksy,
hyytävän kylmä syksy.
Sitten saapui marraskuu, ja maa alkoi valmistautumaan
talvea varten. Maahan synty routaa, niin oli
opettaja koulussa kertonut kaikille.

Marraskuun aikana alettiin innokkaana odottamaan lunta,
puhdasta valkoista lunta.
Siitä pumpulimaisesta valkoisesta unelmasta,
pieni Katri usein öisin näki ihanaa unta.
Katri oli saanut uuden siskopuolen, jonka nimi oli Inka,
sekä äitipuolen.
Marraskuussa kaksosille oli syntymässä pikkuveli

Joulukuu, jo saavu jälleen taas,
nyt on jo lumi maas.
Joulupukkia kaksoset odottivat aina innolla.

Jotkut päivät olivat aina parempia kuin toiset,
vuoroviikoin kaksoset asuivat äidin luona,
sitten taas isän luona.
Tytöt kävivät Marjalan koulua,
joka oli melkein yhtä lähellä kumpaakin kotia.

Tänä syksynä olivat tytöt aloittaneet pianonsoiton
Joensuun konservatoriossa.


Kahden talon tarinoita,
Rovaniemellä oli ehkä noita,
piilotteli tavaroita.
Taisi olla paha noita,
satukirjan salamoita.
Kerro äiti siitä
mihin ei sanat riitä
abrakakapra uusia loitsuloita.

Meidän äiti kirjoittaa,
silloin riittää tarinaa.
Papukaija tytär on,
sisko melkein sanaton.

Apteekissa asui kissa,
joka viihtyi turkiksissa,
oli aivan outo kissa aina hyvin fiiliksissä.
Savuketta poltteli,
sitä hiiret totteli,
silkkihanskoin otteli.
Rotat pisti pihalle,
koirat sai se vihalle.

Apteekkarin oli kissa,
joka viihtyi turkiksissa.
Kissa oli krumeluun jälkeeen
oikein kuuluisuus,
siihen syynä apteekkarin hyväntuulisuus.
Huomenna taas juttu uus,
kello onkin puoli kuus,
huomiseen on ikuisuus.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Syysmyrskynlaulu

”Olet sammuttanut palavan liekin,
käry vain siitä jäljelle jäi.
Minne mun kulkuni viekin,
ei valoa varjoista näy.” (kertosäe)
Nyt sytytän kynttilän yksin,
se valonsa seinille antaa,
ja suru on huoneessa läsnä,
sen sydän vain mukana kantaa.

On särkynyt sieluni kannel,
ja hävinneet palaset sen,
vielä joskus kai tömisee tanner,
alla jalkojen iloisten ihmisten.

Nyt laulun sävellän,
soinut laivan laineille laitan.
Se kaunisti aalloille nousee
päin myrskyä nousevaa,
ja viritän viuluni jousen,
meren aaltoja tuudittamaan.

Valittaa ääni viulun,
kuin myrskyyn eksynyt lokki,
joka laivan repeävää purjetta
hetken vihaisena nokki.

”Olet sammuttanut palavan liekin,
käry vain siitä jäljelle jäi.
Minne mun kulkuni viekin,
ei valoa varjoista näy.” (kertosäe)
Nyt sytytän kynttilän yksin,
se valonsa seinille antaa,
ja suru on huoneessa läsnä,
sen sydän vain mukana kantaa.

Suojelusenkelini

Tahdon silmäni sulkea,
tarttua käteesi ,kanssasi kulkea
viimeisen kerran valoon.
Minun vierelläni valvoit,
hyvin minua sä suojelit.
Kannoit yli vaarojen,
siivillesi nostit,
yli rotkojen.

Enkelini mun, käsivarsillesi antaudun.
Elämäni on käsissäsi sun,
Odotan sitä aikaa,
kun voin silmäni sulkea,
kanssasi kulkea viimeisen kerran valoon.

torstai 17. marraskuuta 2011

Lumihuntu

Hennon lumihunnun saan hiuksiin,
harsolumi peittää pään.
Läpi myrskyn kuljen paljain päin,
talven tulevan alle nyt jäin.
Jäinen vaippa versoo maan,
luonto alkaa routimaan.

Kanavassa vielä vesi vapaana virtaa,
minä mittaan elonpirtaa.
Suljen sydämeni suudelmilta maan,
yksinäisyyteen eristyn omaan maailmaan.

Öiset valot sillankaarien,
paistaa ikkunaani silmiäni hyväillen.
Onnellinen erakko,
sydän täynnä lämpöä,
siihen käperryn.
On aika pakkasen nyt tulla taas,
maa jääkukkasin nyt koristaa,
on aika rakkauden,
ja aika onnellisen yksinäisen sydämen.

Marraskuu

Lokakuussa niemensuussa tuuli ulvoi,
myrsky lauloi,
laineet yli rannan löi.
Naurulokki kylmäntuulen
keskellä kalaa suurta söi.
Saapui tuuli tuiverteli,
tukan laittoi sekaisin,
kesänlämmön hetken tunsin,
kuvittelin sen tulleen takaisin.

Saapui toivo elämääni,
viritteli ajatukset valkeat,
sain onnen tunteeni sydämeeni,
sanoi siihen halkeat.
Marraskuu kun viimein saapui,
siihen lämpö ilo kaatui, kaikki
kylmän roudan alle peitti.
Sydämeni kohmetti, ilon
suruvaipan alle heitti.

Aamu

Kun äänet aamun täyttää,
ja joku rakastuu.
Miksi itket sitä,
että luonani et ollut sinä ollenkaan.
Niin kuin tähti yksinäinen
yöntaivaalla olen.
Milloinkaan en tätä laivaa läpi karikoiden
saa turvallisesti unensatamaan.
Hiljaa katson merelle,
olen linnuton puu,
jotkut jossain toisiinsa rakastuu.

Varhain aamuun
kulkee varjot yön väsyneen,
huuto kuin kuiskaus hiljaisuudessa on.
Maailmaan uuteen sain, taas herätä,
on aika voimia kerätä.
Nousta aamuun valkenevaan,
runoilijan maailmaan herään taas
vaeltamaan.

Valonenkeli

Tahdon silmäni sulkea,
läpi tunnelin kulkea käsi kädessäsi valoon.
Silloin, kun on hetki viimeinen,
ja aika luovuttaa,
niin täältä lähden iloiten,
on tieni mun kulkea kanssasi valoon.

Mä tiedän ,kun on aika luovuttaa,
ja kaipaan valon voimaan.
On jalkani mun, nyt heikot ,
kun polullani horjun,
on sydämeni sirpaleina,
ja leikkisi torjun.

Kun rakkaus kuolee,
ja tuntuu, et siivet ei kanna,
uni sekä lepo viimein minulle anna.
Olen sulkenut rakkauden verhon,
ja raottanut taas uudestaan,
minut vangitsit kuin yöperhon,
purkkin lasiseen vankilaan.

Olen niin levoton,
missä lepo, sekä rauha nyt on.
Kierrän kaukaa unen maan,
huoneessani suru asustaa.
Silmäni sammuneet on,
niistä pois on tuike rakkauden,
Olen surullinen,
alla yönlyhtyjen,
tanssin tanssia yönkeijujen.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Marraskuu

Marraskuu sen mahdottomuus
peiton alle käy.
Kylmyys kynttilämeren ikkunoille
ihmisten, nyt sytyttää,
ei toivottomuus sydämessäni näy.

Öisen valot sillankaarien,
loistaa ikkunaani hyväillen.
Kauniit sanat suurten runoilijain,
ne valoistuttavat mun polkujain.

On surunsaappaat piilotettu,
niitä löytää en nyt voi,
Miljoonasateen marraskuu
nyt sielussani soi.

Vielä virtaa

Vielä virtaa,
kudon elonkankaanpirtaa,
suonissani polttaa mahlaelämän.
Vielä maistan huuliltani maun syvimmän.
Join huuliltasi nektariinin,
siitä humalluin.
Tein siitä elämälleni uuden sävelen,
vielä syttyi tähdet silmiini mun.
Kun sinuun katson,
niin ehkä rakastun.

Yönsiltaan rakentuvat kaaret elämän,
nyt elän elämääni,
sua rakastan.

Rakastunut riivinrauta

Rakastunut riivinrauta,
häntä ei nyt mikään auta.
Odottelee miestä oikeata,
silitystä hellää kaipaa,
hyväilyjen suurta taikaa.

Yksinäinen naisen mieli,
kirpeä on sanojenkieli.
Kaipaa miehen kainaloon,
oman kullan kaveriksi.

Yksin ei ole hyvä olla,
kaksin olla tahtoo kuutamolla.
Veneillä vesillä,
virran vietävänä,
allansa lemmenjolla

maanantai 7. marraskuuta 2011

Laiva

Minä itse matkaani kulkien,
olen tuntenut myrskyt,
sekä tuulet.
Sain elämän rikkonaisen,
sitä korjailen kokoaikaa.

On laivani pursi puhtoinen,
sen lipun jo repivät tuulet.
On kansi sen liukas,
sekä vaarallinen,
yöllä sitä ohjaa vain seireenien
laulut, sekä pettävät huulet.

Olen turhaan luottanut valoihin
majakan syttyviin,
ajanut meren karikoihin vaarallisiin.
On korjattu monesti laivani runko,
taas aalloille suuntaa matkani tää.
En tiedä mikä on viimeinen satama,
ja määränpää.

Mastossa laivani liehuu nyt,
pääkallolippu myrskyssä revennyt.
Kohti viimeistä satamaa,
sitä merirosvot ohjastaa.

Valoon

Silmäni kerran sulkea mä saan,
ja elämäni luovuttaa,
käsiin Herran.
Portista kuoleman läpi kulkea
saan viimeisen kerran.
Olen kypsää viljaa käsissäsi sun,
yössä tässä rukoilen,
edessäsi polvistun.

Olen pehmeää savea,
käsittele tahtosi mukaa mua,
edessäsi nöyrryn,
sekä alistun.
On aika luovuttaa,
se viiltää ,koskettaa,
kun kaikesta olen valmis luopumaan.

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Kaipaus

Kaipauksen kaarisillan runoviikkoon rakennan,
pehmeyden niittyvillan runoon kirjoitan.
Kirkkauden tähdistön Otavan,
runooni sisällän.
Runoilijanruukku täynnä, siitä säkeet yli lentää.
Ei aikaa, ei avaruuden suurta taikaa. muistot
karkaa kauas en nää.

Surun suuret saappaat,
jaloissani painaa.
Jokainen onnenmuru, taikka
hetki on, vain illuusion harhaa,
taikka lainaa.

Liian kallis hinta,
liisteröity hintalappu,
pinnassani sielun painaa.
Kaipaus kaappikellon tahtiin lyö,
saavu pian unen vapauttava valta,
armahda yksinäistä öistä lasta
painajaiseen joutumasta.

perjantai 4. marraskuuta 2011

Odotan

Odotan laivaa valkeaa,
odotan purjetta nousevaa,
kun myrskypilvet taivasta reunustaa.

Näen kauas yli myrskyisen ulapan,
minä kuljen yksin lailla laivan eksyneen,
pyyhin kyyneleeni hajonneeseen purjeeseen.

Runoni on vain lauseita tuulessa,
jokainen voi niistä kauneimmat itselleen poimia.
Sananani voi joskus nostaa, ilmaan antaa voimia.
Jokainen hetken helinäkeiju olla voi,
tiukujenvalssi ilmassa tuokion soi.

Lennä lintuni, siipeni voimistuu,
ilma kantaa taas ,
heikkoa fenixlintua sylissään.
Nyt olen nähnyt sieluni,
se särkyi syliisi,
jalkoihisi poljit rippeet sen.

Täällä nymfit tanssivat partaterien päällä,
minä lennän, maille utopian.
Sinne sillan rakennan,
päälle lasimaailman.

torstai 3. marraskuuta 2011

Sattuu

Sattuu ,tuntuu en kestä enää enempää.
Sattuu on kämmenissäni,
naulat Jeesuksen,
en jaksa tätä kipua yhtään enempää.
On yksinäisyys vallannut,
nyt kaikki lyönnit sydämen.
Toivon että olisi jo aika
luovuttaa, ja päästä pois
jatkamasta tätä matkaa katkeraa.

On syttyneet jo parrasvalot matkan tuskaisen,
on pimeys jo vallannut matkan sydämen.
Ei armoa, ei lohtua ole olemassakaan,
tämä raskas taakka painaa ryhdin kumaraan.
Toivon vain lepopaikkaa viileää,
en missään mitään järkeä enää elämässäni
nyt nää.

tiistai 1. marraskuuta 2011

Ilman ystävää

Vaikka kaikki muu onnistuisi,
ystävää en rinnalleni kulkemaan saa.
Nyt väsyttää kaikkia pimeä musta marraskuinen maa.’
Sä suljet itsesi kiinni, et vastaa minun unelmiini,
tarttua käteesi sun.
Arki jatkaa kulkuaan,
ja viikot virtaavat juoksuaan.
Yönpeilin sirpaleista sieluuni haavan
mä hain.
Aamunauringon kuparista,
polttoarven sydämeeni sain.
On sakaralla Otavan vain
tyhjä haarniska,
ritarin urhean.

Yön kauhuun, vastaa kaiku vaan,
taas nukahtaa, kun painajaiseen saan.
Univaipan alle minut hetkiseksi armahtaa,
näen unta toiveiden,
voin seireeninä mereen hetkiseksi sukeltaa.

Ajatusten atollilla,
kukkii tuore niittyvilla.
Ruusunen nyt linnassaan,
nukkuu unta valkeaa.
Lumikki nyt kurkussaan
myrkkyomenaa vain säilyttää.
On prinssit poissa,
ne noidat mukaansa kai sai.
On kirottu kadotukseen
ikuiseen tämä marraskuinen tiistai.

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto