Talven vallan alla

Jatkan vain kulkemista,

vaikka maailma on suuri

suunnaton.

En pelkää pimeää,

sytytän ikkunalleni

monta kynttilää.

Maassa roudan,

maassa sen kirkkaan jään.

Sinun vierelläsi matkaa

jatkan huomisen.

Luotan tässä pimeässä,

siihen melankoliseen

ystävään, hän rinnallani

kaipaa kesää seuraavaa.

Se ystävyys on suurta

rakkautta, ajattomuutta.

Pelkkää sinfoniaa sielujen,

siihen sävellän nyt

uuden sävelen.

Soikoon luonnon jäiset

suuret urut, jääköön

lumen alle laaksot, kurut.

Hetkeksi nyt unohtaa

saan sydänsurut.

Rinnallasi, vierelläsi

vielä vähän palelen.

Toivon vielä löytäväni

rinnalleni sen ystävän,

sen ainoan, jonka

kanssa käperrymme

alle talvenpeiton yhteisen.

Painan lapaseni lumeen

pehmoiseen, jään odottamaan

valon uutta syntymää.

Kevättä uutta, seuraavaa.