Translate

sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Novelli naiset?


Ne tulevat, jyräävät kaiken
elollisen alleen.
Ne valtavat matruunat
juhlahameissaan.
Kysyvät minulta neuvoa,
minulta ajan viisaaksi
vuolemalta.
Tiedän neuvoa muita,
mutta itselleni ei minulta
löydy kunnollista neuvoa
mihinkään tärkeään juttuun.

Kylpyhuoneestani hyökkää
ulos, voimakas hiuslakan lemu.
Hajuvesipilvet saartavat minun
astmaattiset keuhkoni.
Naiset koristautuessaan
myrkyttävät kotini
atmosfäärin.

Minulla ei ole mitään sanottavaa
siihen, että rintaliivit marssivat
parrikaardeille pyykkinarujeni
kautta.
Vielä on nousemassa toinen
nuorempisukupolvi, naisia
mieshuolineen.
Kaikki ystävät, sekä sukulaiset
kohtelevat minua kuin
olisin heidän matriarkkansa.
Aina valmiina lohduttamaan,
selvittämään riitoja.
Neuvomaan nimettömissä
haaksirikoissa nuoruuden karikoissa.
Keski-iän kriisien lyödessä
vanhojen lahojen laivanpartaiden yli.



Ystävien piiri


Ajatusten alttarilla,
kukkii ruusut,
tai niittyvilla.
Villiin laukkaan viidakossa
syöksyy vilkas tapiiri.

Me vanhenevat naiset
ollaan niin kuin villihanhet
talven alla.
Perustetaan se oma
villan, kutomisen napapiiri.
Minä olen sen piirin ystävien
tuuliviiri.
Lennän lailla leijan vilkkaan,
kaadun joskus omaan nilkkaan.
Hölmöyttä tuskin pilkkaan.

Ollaan me niin kuin vanhat laivat,
ilman ankkuria meitä vievät
ilmavaivat.

Naisen silmin pakina




Ensin surraan, kun elämässä ei ole miestä. Sitten surraan, kun miehellä ei ole aivoja, ja aivottomien miesten joukko pörrää ympärilläsi kuin sekaisin mennyt ampiaisyhdyskunta. Sitten surraan kun otat muutaman vuotta vanhemman miehen itsellesi, mies menee ja kuolee 50 kymppisenä.
Itseäsi nuoremmat miehet yleensä ihailevat vanhemman naisen viisautta,
ja elämänkokemusta. En jaksa enää kouluttaa itselleni mitään märkäkorvaa.

Olen kyllästynyt siihen että mies uudessa liitossaan käy itkemässä luonani,
että rakastan sinua. Tein virheen erotessani sinusta.
Ei ole hauskaa luikkia omasta kodistaan ulos ovesta, pälyillä ympärilleen
varmistaakseen sen, että vaaniiko ex-mieheni uusi avopuoliso kaulimen
kanssa nurkan takana. Puhelin täytyy öisin pitää äänettömänä,
olen kyllästynyt siihen, kun joku vihainen nainen huutaa ja haukkuu
öisin minua.

 Naisen elämä on kummalista, olisin kai onnellinen, jos olisi sellainen yhdyskunta,
 että
 minulla olisi erimies joka viikonpäivälle, ja kaikki olisivat minun aviomiehiäni.

Jumala on antanut miehelle peniksen ja aivot, muttei tarpeeksi verta käyttämään niitä samaan aikaan. Yleensä mies pitää minua joko seksiobjektina, tai tietosanakirjana
tai pahimmassa tapauksessa äitinään.

Tunnen vain näitä
kolmen ominaisuuden omaavia miehiä. Mielestäni täydellinen mies, osaisi laulaa kauniisti,
miehekkäällä äänellä. Soittaa hyvin kitaraa, harrastaa kanssani syvämietteistä filosofiaa,
vaikka hiilikellarissa, jos ei päivänvalossa uskalla .

Ylpeä mies on tyyppi, joka vie matot ulos ,ja käyttäytyy kuin olisi siivonnut koko keittiön.
Pyykkikonetta mies oppii käyttämään, sitten vasta kun on viimeinen pakko.
Mies joka omaa narisistisia piirteitä ei anna kymmenessäkään vuodessa anteeksi
sinulle sitä, jos vahingossa laitoit pesukoneeseen punaiset alusvaatteesi miehen
valkoisten tennispaitojen sekaan.



 ...ja kun mies vihdoin keskittää ajatuksensa yhteen asiaan, hän tekee sen väärällä päällä.

Ja naisesta:

Naista ja kissaa pitää lyödä aina - jos ne eivät ole tehneet pahaa, niin ne ainakin meinaa. Olen oppinut ex-miehen kanssa, että nainen pukeutukoon tuulipukuun,
olkoon kaupassa hiljainen hiiri.
Tuulipukuun pukeutuminen on sama kuin musliminaiset hunnutetaan,
kukaan ei vilkaisekaan kahta kertaa faktahommantyyliin pukeutunutta naista.
Miehen nainen saa olla turvassa matsomiehensä omaisuutta,
tuulipuku on yhtä hyvä kuin kaftaani, ja huntu.




Runojen maailma


Runojen maailmassa ratsastan,
ratsunani Slepnir,
se allani vauhkona hirnuaa.
Kohta Valhalaan sieluja
äänellään kirnuaa.
Taistelussa elämän,
menetän mä elämän.

Ei koskaan lopullista voittoa
kukaan saa, kun viikatteen iskuun
viimeiseen kaula katkeaa.
Silloin aaveet tanssivat balettiaan,
kummitustenkuoron ääni
nousee falsettiin.
Kuolema ja minä joskus
ohimennen me jo suudeltiin.

Eno




Eno hän istui veneessään
pelti oli aivan kiinni.
Koukku ja koho,
ne ilmassa heiluvat,
tuuli niitä sai rauhassa keinuttaa.

Silloin nauroin sydämenhalusta,
aloittaisin kaiken alusta.
Saisi eno olla taas se nuori mies,
elämänsä eläisi toisella
tavalla kukaties.

Elämä


Elämä lakkaa jo lyömästä minua.
En enää tahdo vavista iskujesi alla.
Tahdon olla vapaa, lentää kotkansiivin
taivaalla pilvien alla.
Tänään päätäni mä vaivaan,
ajattelemalla, ajan akseleiden
jatkaessaan spiraalinmuotoista
liikettään avaruuden ikkunan takana.

Putosin hevosen selästä, Odinin hevosen
, se tästä villistä elämästä.
On noustava heti jälleen ratsuni selkään,
mutta huomista tänään täällä pelkään.
Tahdon nousta vielä ylös tähtiin,
linnunradanaidalla tähdille vilkuttaa.
Sitten ei haittaa sen jälkeen, jos ratsuni
jälleen nilkuttaa.

Aika jo ylitseni ajoi, rakastuin se tunne
ei minusta katoa kai milloinkaan.
Se sisälläni niin kauan palaa,
kunnes on aikani silmäni ummistaa.


Mä annoin kaiken


Mä annoin kaiken,
mutta en janoani saanut
sammumaan tähän
maljaan elämän.
Huulilleni tahtoisin
vielä nostaa sen maljan
rakkauden.
Sun hahmosi elää mun
unelmissani.
Sun kasvosi katselevat
mua mun unissani.

Pelkään tätä elämään,
en valoa tunnelin päässä
enää nää.
Sammutetuin lyhdyn
heräsin,
nuo hämähäkinseitit yön
ympäriltäni keräsin.

Syyskuuta kohti


 Vain vähän aikaa jakaa tätä syksyn taikaa.
 Ensi yönä tulee lokakuu,
 takertuu kylmyys yksinäisiin.
 Minä jälleen elämää kelaan,
 filminauhana uudelleen.
 Kuinka ystävät rinnallani kulkevat,
 silmät unelmiinsa öisin sulkevat.

 Kuljen jäljillä suuren kaipauksen,
 kirjoitan runoihin riimit sen.
 Olen nähnyt taiat Midaksen,
 tuntenut rahan houkutuksen,
 nähnyt rikkauden, sekä köyhyyden.

 Nähnyt väkivallan,
 kaukaa kiertänyt aidon rakkauden.
 Olet iskut sieluuni ottanut lyönneistä
 narsistin,
 kantanut tuskaa tietenkin.

 Hetken täällä ajassa lepäisin.
 Olen palanut tulessa,
 antanut sydämen pettää jään,
 nyt kuljen sieluin sammunein.
 Elämä kuin leffaa Kaurismäen,
 sinun huuliltasi join nektarin.

 Hetken luulin, että harhoja kuulin,
 sekä löysin viimeisen sataman viimeinkin.
 Nyt vaellan vaikka suunnan kadotin,
 sinun sanasi satuttivat ,viilsivät ja rikkoivat
 palamaan sulat sisäisenenkelini saivat.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Tarina


Olin unessani nainen
se Suomifilmin.
Olin Ansa, sinä Tauno,
ja niin me suudeltiin.
Kunnes tuli joku
särö siihen elämään.
Se särö sadan vuoden
onnettomuutta myy.

Niin mä maailmalle
kerron näitä
tarinoita, maasta unelmien.
Rakennan sateenkaarista
tien onnellisuuteen.
Tai kollikissoista maaliskuun,
sen laulun meille teen.

Ja aamu saapui jälleen,
oltiin niin kuin kaksi
kissaa mouruavaa.
Hännät yhteen kiedottiin,
ja hetekalla nauuimme
äänemme kohotessa falsettiin.

Syksy


Aamu avasi silmänsä,
minun aivoni ne nukkuu vielä,
en ole siellä heränneiden tiellä.
On monta unta, ennen lunta
pysyvää.
Nyt on vielä pimeä syys-sää.
On silmät niin sokeat
syksynlehdissä kahlaavien.

Illalla pimeällä, olin
hetken synkällä mielellä.
Silloin raapaisin kynttilään
valon. Se valo niin kauniisti loisti,
nuo unelmat sai sielussani palaamaan.

Usein suljen minä muistojeni verhon.
Joskus raotan sitä hetkisen uudestaan.
Ollen silloin sen valonnopeuden hetken,
valmis luoksesi palaamaan.



En ole synkkämielinen


En ole synkkämielien ihminen,
vaikka tänään minua pelottaa.
Tämän maailman, myrskyt,
pahuus, meitä tänään
täällä telottaa.
Tänään sisältäni pursuaa
tunne sen,
syksyisen melankolisen
ihmisen.

Kadulla kuljen sammutetuin
sieluni lyhdyin,
olkapäät
kyyryssä tänään kävelen.
Askeleet korkokenkäin,
luo minulle rytmin.
Rummuttavan epävireisen,
sen syksyn ontonsävelen.

Ihmistä rinnalleni kaipaan
yhä enemmän,
en tahdo olla narri tämän
näytelmän.

torstai 27. syyskuuta 2012

Syksyllä


Syksyllä auringonvalo
vähenee, kutistuu.
Ennen uutta unta,
minä tahtoisin päiväunetkin
nukkua.
Elämä väsyttää.
En leikkaa hiuksiani lyhemmäksi,
kuin tein ennen syksyisin.
Piiloudun nyt hiuksiin
liehuviin.
Tämä on viimeinen runo,
jonka tänään täällä kirjoitan.

Tänään vedän hartiat korviini,
kävelen hiljaa kumarassa pois.

Rakkauslaulu


Ranteeni auki viiltävät
unelmieni raastavat terät.
Sinä tahdoit vain
kulkea kanssani hetken aikaa.
Vanhoja juttuja ei voi
kokonaan muistoista piilottaa.

Aamu kuvat vääristää,
on aika nousta unesta ylös.
Vuodet eivät sisintäsi ehkä
voi vanhentaa.
Viisaus ei asu meissä,
valokiilojen vaarallisissa naisissa.

La la laa, la la laa, la laa.

Olisitko minulle ne pitkospuut
tuon upottavan suon yli,
joka on edessäni tiellä rakkauteeni.
Ei kai minusta tule sellaista murheenryyniä,
joka poksahtaa vasta kaiken kiehuessa yli.
Niin kutsuva, sekä houkutteleva on
sinun kutsuva syli.
Jos suolla yöllä pimeässä hohtaa kiiltomadot,
tai kuolleiden kallot hohtavat valoaan.
En voi hukkua rakkautta etsiessäni suohon,
ei vielä ole minun aikani mennä manalaan.

La la laa, la la laa, la laa.



Rakkaustarina


Ei olla yhdessä,
ei erikseen.
En tiedä mitä
tämän asian kanssa teen.
Meistä tehtiin
se rakkaustarina.
Niin surullinen,
yksinäinen, itkevä.

Mykkähuuto huomiseen,
siihen tuskan ulos tuomiseen.
Kirjoitan, ehkä uuden kliseen.
Sitten taas kuoreeni sisälle
piiloon meen.
Nyt öisin kippuralle
yksin uniin kietoudun.
On niin kylmää,
mua väristää,
ja tuska nuolen lähettää.
Se osuu arpiin eilisiin,
menee läpi nivusiin.



Erakko


Mene pois pilaat pimeyteni.
Tahdon hukkua nyt yksinäisyyteeni.
Olen nyt erakko,
sisälläni huutaa tyhjyys.
Olen nöyristä nöyrin,
tänään yksinäisyydessäni köyrin.
Torstai on toivoa täynnä,
sydän yksinäinen vapisee
kuin viimeinen haavan lehti
syksyn riisuessa puun.

Mä horjun jaloillani,
kaatumatta.
En tarvitse enää sinua,
kun viivyit liian kauan.
Minä totuin jo tähän yksinäisyyteeni.

Muistot


Jos ei osaa anteeksi antaa,
niin suru kuolee sisällesi,
olet pystyyn kuollut
elämänvanki.
Tahdon täällä aina
vain rakastaa,
vaikka aika jo
ylitseni kulki.
Oven nuoruuteen taaksensa sulki.
Muistini on eilisen,
muistojen vanki,
se sisälläni joskus liikaa satuttaa.

Pahuutta voi nähdä joka paikassa,
jos vain sielunsa oikeat aistit
kadottaa.



Uhrilehto


Mulle pedataan vain
peti sammaliin.
Haudalleni toivon sen,
kiven pienen metsäisen.
Anteeksi, Luoja musta on
elämäni pirta.
Ei riitä minulla huumori,
ei loputon ilon virta.
Ei helisyttele nauru tiukuja
auringonrappusilta.

Nyt saavuin jo elämäni
ehtooseen,
en enää lisää lapsia
sinulle synnytä maailmankehtoon.
Toivon vain rauhaa,
ja lepoa,
että uurnani laskisit
multaan uhrilehtoon.

Kirjaimet


Kirjaimet minut viettelee,
riimit tänään
täysin lumoaa.
Ei kukaan muu,
kuin sanat meidän
väliimme tuu.
Ei oikeita sanoja
löydy milloinkaan.
En voi koskaan olla
sun kaa.
Lumous kai kohta särkyy.

Pääsen pois irti virtapiiristäsi,
tänään vielä anna se lämmin käsi.
Kuljetaan tänään hetki käsikkäin.
Huomenna jo ehkä yksin jäin.
Kuljen silti aina täällä
pystypäin.
Sillä ei aika enää pysty
minua murtamaan,
olen jo turtunut siihen,
että kaikki kaunis minulta
pois riisutaan,

Ruskalehdet, haapain, vaahterain,
on kauneinta, mitä syksyllä
taas nähdä sain.
Nekin kohta pois riisutaan,
maa kietoutuu joskus
lumeen valkeaan.



Onnea Mari Kiviniemi 44v


Olen sinulle ihminen,
minä hymyilen,
käyn kanssasi yhdessä
tulevaisuuteen.
Elämän riemua ei aina
aika syö.
Jonakin aamuna ennen
sarastusta, herää päivä
sen syntymän.
Maailmaan syntyi tyttö,
joka aikuisena tarttui
vahvaan vallankahvaan.

Naamakirjassa me kirjailijat,
luomme uutta kirjaa.
Kirjoitamme mantraa maastamme
Suomesta. Kirjamme nimi on
”Rikottu Pinta”.
Niin meidän ihmisten,
päällä Suomenmaan on
tuettava toisiamme.

Niin suuriin saappaisiin joskus
Mari sinut tämä elämä pani.
Jaan täältä tänään sinulle
maalista onneani.
Hyvää syntymäpäivää
sinulle toivotan.
Virtuaalisesti ruusun,
ja nämä sanani ojennan.


keskiviikko 26. syyskuuta 2012

Sanojen taikuri


En kaikkeen alistunut,
vaikka olen ryömimiseen
valistunut.
Jokapäiväinen työ,
ei täällä Suomenmaassa
enää kai leiville lyö.

En halua enää rakastua
uudelleen, mieheen
kodin ympäriltään
lyöneeseen.
Oman miehisyytensä
pirulle myöneeseen.

Se sattui kipeästi,
kun loukattiin
kilpaa toisiamme
ikävästi.
Siinä puristui nyrkkiin
pasifistinkin käsi.

Tartuin sanan terävään
miekkaan.
Kirjoitin, ja kirjoitin,
ja tekstiä tuli,
kuin tiimalasista valuvaa
hiekkaa.

En ansaitse kirjoittamisesta
minkäänlaista statusta.
Vetelen näitä
tarinoitani kevyesti esille
niin kuin taikuri
kaniinejaan hatusta.



Riimittelyä


Niin lyhyt oli askel,
kävelin vanhalla
palaneella kaskel.
Kohta sen kai valtaa
jo rahkasammal.

Niin valittaa jo aika
sisälläni,
naksuu joka nivel.
Hetki täytyy olla
aikaa levätä, istua
tovi kivel.
Niin on pitkä
täällä jonkin elon taival.

Sisälläni soi usein
Myrskyluodon Maijan sävel.
Jatkan taas matkaa niin kuin
jänis Vemmel.
Niin ajatukseni taas aiheesta
pois eksyy,
kutsuu mua atmosfääri,
tai muistuu mieleen mummon petkel.
Olen eksyksissä täällä runonmaailmassa,
olen harharetkel.



Virvatuli


Olen vielä väpättävä
virvatuli, tinasormuksesi
sydämeeni sisälle
tuskaksi se suli.
Vaikka valhetta se lie,
rakkaus ajatuksiani
mukanansa vie.

Sisälläni asuu kauneuden
voimakaskaipuu.
Varteni vielä voisi
suudelman voimalla
kaarelle taipua.
Olen niitä joilla on
sanojen valta,
riimien tanssittajan
valta, sekä voima.

Kuoreni vanha on
ajan taisteluntanner.
Muumioitunut hetken vielä
,ajan patinoima ,
rakkaudensotien valtaama
kuohuva manner.



Talvella


Talvella unohdan sen,
miltä tuntuu nähdä
kanavan vapaana
virtaava vesi.
Miltä tuntuu kesätuulen
hyväilevä liike hiuksissani.
Miltä tuntuu palaa
kiihkosta,
kuin hullu punasilmäkani.

Vielä tulee ne päivät,
jolloin tunteet,
ja muistot häviää.
Aivoissani ei liiku sanat,
ei ole yhtään lauseiden
ylikävijää.

Vuodet ne käy


Olemme esi-isiemme kuvia,
geenejä kannamme kasvoissamme.
Omia polkuja tänne tallaamme,
vanhojen polkujen kautta
jatkuu taipaleemme täällä.

Vuodet ne käy,
pyörii elämän akselin
kiertävä liike.
Nyt on vielä kiire,
juosta ajanjuoksupyörässä.
Niin joutavaa on
olla onnensa orja,
olla nainen nuori ja norja.



tiistai 25. syyskuuta 2012

Eilinen


Tuo hetki takaa vuosien,
on niin kuin eilen.
Niin kirkkaana mielessäni
kuvastaa peili muiston sen.

Niin kaunista, tai karheaa,
joku päivä eilinen voi
muistoissani kaihertaa.
Joskus teki aika kipeää,
nyt voin ylpeänä
jotain rakasta muistoa
helliä, rakastaa.
Aika toiset muistot
kultaa, kuin tauluiksi
raamittaa.
Toiset surulliset muistot
hautaa, tahtoo mullaksi
maaduttaa.
Minä suostu en tunteettomaksi
muuttumaan,
en elämälle täysin murtumaan.




Spanielin silmät


Sinun kasvossasi
elää unelmani.
Silmät spanielin,
ne perääni kuolaavat.
Suolaa vanhoihin
haavoihin
työnnät aina lisää.
Etkö huomaa jo
sitä;
viha, ja rakkaus
käsikkäin
kulkevat.

Arvet eilisen,
muistoni raskaiksi
sulkevat.
Olen lasisessa terraariossa,
se kultainen yksinäinen
kala. Ei riitä minulle
ainutkaan lemmenvala.



Mykkähuuto


Minun edessäni
seisoi hän,
joka sai
vereni kuohumaan.
Minä pääni vaan
työnnän pensaaseen.
En kerro tunteistani
sinulle mitään.
Ne tunteet kokonaiseksi
kirjaksi, runoksi
marssivat.

Rikkovat sieluni
pinnan hiljaisuuden.
Joskus olen
maan hiljaisin,
joskus
unissani
nimesi vahingossa
kiljaisin.


Huominen


Syksy mukanaan tuo
tuoksun suomaan.
Se pystyy melankolian
mahdin meille luomaan.
Sylissäni kannan noita
vaahteran lehtiä,
ja veden ulpukoita.

Tytöt oli aamulla
vaikeaa kiskoa ylös
vuoteistaan.
Neidot tulevaisuuden,
he hennoilla harteillaan
joutuvat kantamaan
huomista maailmaa.

Niin äiti täällä tänään
runojansa kirjoittaa.
Kehtolaulua huomisen,
sen suuren tuskan
luomisen.
Me täällä matkaamme
teemme,
geenit tulevaisuuteen
viemme.
Niin arvoitus on
aina huominen,
ja meidän uusi tiemme.

Ajatuksia


Matkaa jatkan täällä
tänään, kuin tähdet
linnunradallaan.
Opettelen taas
tänäänkin ajattelemaan,
uutta luomaan.
Jotain piilosta
sisältäni tuomaan.

Niin häilyviä on joskus
ajatukseni mun.
Joskus itseeni,
hukun,
taikka murheisiini
tukehdun.
Sielussani viipyy
tunne alaston,
kunnes riimeihini
pukeudun.



Hyvää huomenta


Pimeys koputtaa ruutuikkunaan.
Minulle yön riimit hiipii
piilostaan hiljalleen.
On runonaika,
alkaa aamuyönaika.
Kohta kirjoitan aamurunon,
säkeitä uusia siihen punon.

Hyvää huomenta.
Minä en ole synkkämielinen
nainen , mutta sieluani
joskus kovin ahdistaa.
Nämä yöt,
nämä syksypäivät,
ne ei pesää sieluuni
sisälle tee.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Mystiikkaa


Upposi aikaan nuoruuteeni
kukkivat kunnaat.
Oppi, ikä, se on kaikki.
Viisaus antoi sen
virran viedä,
sitä surua ei
tyhmä niin ymmärrä tiedä.
Voi oppi ojaan kaataa,
olla onnelliselle turhaa
piinaa.

Kaiken nähneenä,
kaiken kokeneena,
voi tämäkin
olla vain hokema.

Vielä en tunne avaruutta,
sitä filosofin kiihkolla
ajattelen.
Pohdin ikuisuutta,
paloiksi pilkkoen.
Väittelen, Väinämöisen
polkujen jälkiä
peitellen.
Sana sinne tänne heitellen
herjaa, mystiikkaa
viljellen.



Riimini


Sisälläni asuu
kauneuden suuri kaipuu.
Riimini sointuni,
lauluiksi taipuu.
Kuljen mä joskus
joutavia teitä,
tanssitan sieluni piruja,
tai enkeleitä.

Riippuvat päiväni
täällä ajan ketjujen päällä.
Olen niin kuin kissa
liukkaalla jäällä.
Jähmetyn kylmästä
talvisin illoin.
Luistelen jään kestävän
aikaan,
kirjoitan testiä
utujentaikaan.
Olen kuin tanssiva
nuotionliekki,
villi ja vapaa
tuulen viedä.
Kahleita toisen
en sisälläni siedä.



Vankina


Tuoksui yössä
aistit, huumat ihmisen.
Jähmettyi rakkaus kiinni
vain uniini.
Tuoksui unessani jasmiini.
Olin neito nuori vieraan maan,
hunnutettu, vaimo muslimin.

Iltani sammuivat tummaan
hämäryyteen, koraania
lukea vain sain.
Kotini oli vankilain.

Unessani etsin sitä
meille kahlituille naisille
on aivan mahdoton.
Vapautta kaihomielin
kaipasin.

Lämpöni


Sydäntäni en voi enää sinulle
antaa, sillä kuvaa toisen sisällään
se kantaa.
Kantaa rakkautta liian suurta niin moneen
ihmiseen. Ei sydämeeni
enää mahdu, kuin ystävän rakkaus
toiseen ihmiseen.

Lämpöni lempeni annoin,
kaunis ei ollut nuoruuteni.
Lapsi olin silloin vasta,
kun lakkasin onnea
toivomasta.
Piilotin lyönnit, tuskan
sisälleni.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Love


Night of the night
over the darkness.
I fly in my dreams.
I couldn't help it, fall in love.
It wasn't the way you smiled.
I am, what I am.
And nobody's can tell me,
where or when I die.
Don’t tell me lies, and sad goodbye.
You I'll always keep the fire burning
inside me.
You are the man I always want to see.
I believe, time will tell if you can
love me.

lauantai 22. syyskuuta 2012

Tunkkaisia ajatuksia


Tunkkaisia ajatuksia,
aivoissani pyörittelen.
Kokoajan kello käy,
tikittää,
kuuluu ääni sen
ajan askelten.

Nyt on kiire,
vauhdilla mentävä.
Minä olen sanoja
huulilla,
kuiskauksia illalla,
sillä pimeällä sillalla.

Sinä olet kuva
minun aivoissani.
Karkaava ajatus,
kuka sinut sisälleni pani?



MINÄ KELLUN


Minä kellun täällä
sanojen avaruudessa.
Olen irrallani kaikesta,
katson sieluani
ulkopuolesta.
Olenko se tuo ihminen,
joka kaihosta laulaa
kuvaasi kuolaten.
Olen maapallolle
eksynyt,
avaruuteen jäivät
riimini riippumaan.
En kaikkia ajatuksiani
kiinni saa.



perjantai 21. syyskuuta 2012

Mieleni


Tämä runoni on
sanoista tehty.
Kirjoitan niin kauan
kuin pystyn.
En vielä vihannes ole.
Olen kyllä nähnyt kuinka
peilikuvani muuttuu,
ihoni rypistyy.

Mieleni on ikuisen
rakkauden vanki,
mielessä vain se elämän
kanki.
Rakkautta en koskaan
tarpeeksi saa.
Minä upotan jokaisen
rakkaudenlauttani,
ihmisyyden pahaan
manalaan.

Joku kosi minua
rakkautensa tähden.
Olen vain se yksipuolisenrakkaudenvanki,
en siltä rakkaudelta
sieluuni rauhaa saa.
Enkä ymmärrä tarkoitusta,
mikä on kaiken tämän
mahdottomuuden syy.

Muistoni ne mielessäni sarjakuvaa
kuvittaa. Joskus olen eilisen
vanki. Kääntelen muistojani,
niin kuin huvittaa.
Minä mielessäni näen
jokaisen rakkauteni uponneen.

Sydämeni on silti rakkaudenkoti,
yksipuolinen rakkaus siinä
sisällä asustaa.
Niin paljon on noita ystäviänikin,
joitakin voin todella
syvästi rakastaa.


torstai 20. syyskuuta 2012

Elämä ilman unelmia


Elämä ilman unelmia,
ei ole mitään elämää.
Haaksirikostakin
rakkauden paremmin
selviää, unelmoimalla
uudesta rakkaudesta.

Syksyinen ilta pitelee
naista sylissään.
Minun on ikävä,
minä olen valmis
taistelemaan,
puolesta rakkauden.

Hehkuva hiillos,
sävy ilmeiden,
katseeni kertoo sen
rakkauden.
Ei sitä piiloon saa,
olen niin kuin jänis
pensaassa, kun saavut
samaan huoneeseen.

Lihavat naiset




Me kelluimme vedessä,
toistemme edessä,Vesikossa,
kuin ihraiset valaat.
Hyvin vesi kannatteli meitä,
jääkaappiin kihlautuneita.

Lohdutusruokaa meille nyt
tuokaa, joku vedestä huokaa.
Kukaan mies halua olla
mun kaa, syöminen se lohduttaa.

Ympärille rasvaa, se meille passaa,
voi sitä kaupan kassaa.
Viivakoodit valittaa , seitsemän
makkaraa, liukuhihnan yli vaeltaa.
Raha kassaan kilahtaa,
napa t-paidan alta vilahtaa.

Syksyinen Joensuu


Kaupunki avasi minulle sylinsä,
sulki hellästi ihmisvilinän
sisälle.
Aurinko ojensi pienen säteensä
lämmittämään hiuksieni
kuparista punaa.
Joensuun kävelykatu otti
minut iloisena vastaan.
Ihmiset hymyilivät, syksystä
huolimatta tunnelma oli lämmin.

Jokela odotti kiihkeästi
kuuluisaa vierastaan.
Perjantai oli vielä edessäpäin,
minä olin malttamaton,
odotin seuraavaa hetkeä.
Hetkeä jolloin vihdoinkin filosofi
avaisi sanallisen arkkunsa,
ja saisin jotakin järjellistä
pohdittavaa.

Särkyneiden sydänten nobel


Olen kiertänyt kujia,
sulkenut ovia,
kokenut kovia.
Mennyt sieltä yli,
mistä aita on korkein.
Ryöminyt mudassa,
rakkauden sodassa.
Taistellut, hävinnyt,
voittanut kunniaa.
Itkenyt kuolemaa,
noussut mudasta.
Elänyt täysillä,
tanssinut köysillä,
nuoralla rakkauden.

Olen kokenut paljon
kentillä ihmisyyden.
Voittanut nobelin
särkyneiden sydänten.



Syksy


Syksyn lehtien tuoksu,
huokaukset tuulien.
Nostan huulilleni sen,
maljan mahonmaan.
En vielä itse ala
täällä lahoamaan.
Vielä ehkä muutama vuosi
jäljellä on,
tätä matkaa kohtalon.
Minä tunteistani rakennan
oman valon,
se heijastuu sieluni ikkunaan.



Tänään minulle laulaa Poseidon


Tänään minulle laulaa Poseidon.
Pilvet väistyy yltä meren sinisen,
näen kohta auringon.
On poissa kaikki murheet,
pukeudun,
tai en välitä olenko alaston.

Lehdet vähitellen puista
varisee,
en silti ole onneton.
On aika nousta lentämään.



Rakkauden paraatimarssi


Rakkaus marssii paraatimarssia

yksinäisten sydänten torille.

Silmät tapittaa miestä,

kovin hankalaa,

on tiemme täällä kovin hankalaa.

Ei kysymyksistä selvää saa,

ujous kieroon vääntää selkärankaani.

 

Unelmiani puiston laidassa,

ruskaan värjäytyy,

tuo kaunis vaahterapuu.

 


keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Puheenvuoro


Annan puheenvuoron sydämelleni,

olen haaveistani puhki.

Silti sisälläni asuu toivo,

toivo tottumuksen,

ja sattuman.

Tahdon kohdata sen

sattuman, joskus on se hetki.

Peilikirkas on sieluni meri,

tyyni ja vaahtoamaton.

 


On niin pitkätie rakkauteen


On niin pitkätie rakkauteen,
ojasta allikkoon,
usein matkallani menen.
Aion vielä, tällä tiellä
kokeilla korjausliikettä.
Talvinen kuu,
otsalleni laskeutuu.
Tuoden mukanaan,
avaimen toivonmaan.


Unelmat ne on sanoja vain,
luokseni ne ei pesää tee.
Elämä muistoineen,
kulkee huomiseen.
Eväät sen pakkaan
reppuun sydämen.
Lapset maailman,
teille toivon ojennan.
Jossain se kuin höyhen
lentelee, tulee tuulen
virtaus käy kiinni höyheneen.

Ilmaa alleen se saa,
tuulet sitä kantaa,
rakkauteen suurimpaan
lennättää.
Aika kulkee, päivät
auringonlaskuun ennättää.


Rikottu pinta




Vedenkalvoon kivi lentää
putoaa.
Jäljet eilisenkin,
voi samat ympyrät,
saada meissä pyörimään.
Niin kuin kivi rikkoi
vedenkalvon,
niin sinä rikoit minut
palasiksi hajottaen.

Olen täällä tänään,
kappaleina,
runoillani
itseäni kasaan korjailen.















Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto