Translate

perjantai 31. elokuuta 2012

Saturuno lapsille, ja lapsemielisille


Kuun kraatterissa nukkuu
se villikissa. Silkkisissä
viiksissä vikisee se tuuliviiri
jossa pyörii kuunhiiri
hopeanvärinen.
Ääni hiiren,
on kuin hunajaa,
jota mehiläiset
herkkänä kerää.
Kohta kissa herää,
venyttelee hetken,
etsii kultaista auringonkerää,
jota voisi käpälissään
pyörittää.
Silkkisen kureliivin
sitten ylleen nyörittää,
vieterihiirtään
hetken pyörittää.

Sitten aika on
suuren kuutamon,
luoda taikojaan.
Luoda aikaa maan,
saada laulamaan,
nuo suuret kollit
maaliskuun.
Aidallaan jo istuu
kollikissa unelmissaan,
nimeltänsä Jukka-palmu.
Lippa-lakki silmillään,
kuvaamassa musiikkia
filmillään.
Eiköhän tämä otos
jo, riitä lisää tulee
niitä kuutamoisia öitä,
tehdä näitä lemmentöitä.


Katson sinua

Katson sinua tarvittavan kaukaa,
en halua olla tunkeileva.
Silmän ruokaa,
katsoa niin miestä,
kaunista, komeaa.

Eeva maistoi joskus omenaa,
se minun sielussani tunteen
tämän aikaan saa.
Lanteilleni kerään kaikki
helisevät kolikot,
sekä tiukukellot,
etten sinua vain loukatuksi
saa. Kuulet ne ja
pääset pakenemaan.

Minäkuva


Iltarusko nilkutti
pois yön alta.
Jo saapui uusi viesti
avaruuden ikkunalta,
sen lauloi taivaallinen
satakieli.
Se ylpeys, suuri peikko
luolastaan,
ei suostunut sen kauneutta
kuulemaan.
Sulki korvansa hän,
rakasti pimeyttä enemmän.
Menninkäisen lailla,
oli tuomittu pimeyttä
rakastamaan.

Minä keijukaisten sukuun
synnyin kai maailmaan.
Avasin sen ikkunan,
mistä kuuluu laulusatakielen.
Tunnistin sen maailman,
tartuin lujasti kiinni
siihen ovenpieleen.
Mikä käy sisälle taiteen,
luomiseen, ja on alku
tuskan sekä kauniin huomisen.

Juice tarjoili minulle mehujaan,
sen taivaan poutapilven alta.
Missä on paikka levonmaan,
ja sananvalta lahjana Jumalalta,
tai saatanalta.
Minä olin Molla kuutamolla,
tai kanelityttö tehosekoittimessa,
ei tätä kirjoittamisen lahjaa
minulta voi riistää pois.
Se toimii, helteessä sekä pakkasessa.


Hiljaista


Hiljaista on,
yksin aina olla saan.
Muistan jostain kaukaa sen,
kuvan muistoista rakkauden.
Huuman rakkaudesta
tunne ain,
sitä kirjoitan
ulos mun runoissain.

Muistan kesäaamun
surullisen niin,
kun olin hukkua
kaihonkyyneliin.
Huuma rakkauden
täyttää sielussani kruunun sen,
mi kirjoittaa kauniit säkeet
rakkauslaulujen.
Olen nainen tuhansien suloriimien,
kuljen tietäni surullista,
kaihoisasti hyräillen.
Aikakaan ei voi tuskaani vaimentaa,
muistojani se hiukan voi laimentaa.

Sateen jälkeen,
nurmet pisaroista sateen
auringonvalossa hetken kimaltaa.
Rakkaus välillä kahden ihmisen
kuoli liian aikaisin.
Lyijyarkun alle,
sinettilukoin se piiloon haudattiin.

torstai 30. elokuuta 2012

Lohduton


Jäi kuvasi kiinni
minun sieluni ikkunaan.
Sitä tuijotan,
aina yhä uudestaan.
Asuu sielussani levottomuus,
on onnellisuus
pelkkä mahdottomuus.
Kirjoitan sinulle
runon,
aina yhä uudestaan,
ja uudestaan.

Aamu ei puhu minulle
mitään uutta asiaa.
Päivä ei lohtua suo,
rakkautta ei se luokseni
koskaan tuo.
Ilta ei kuiskaa mitään
lohduttavaa,
odotan turhaan
sanaa armahtavaa.

Hiljaisuus mykistää
minut, sulkee sanojeni arkun.
Lukitsee kannen kiinni,
luo sinetin sinisen
kiinnittää unelmiini.

Olen lohduton,
keinun aalloilla ajan,
ylitän mykkyyden,
sanattomuuden
tuskaisen rajan.


Unohduin mä varjoon


Unohduin mä varjoon,
pimeimpään nurkkaan
katseilta pois piilouduin.
Yksinäisyyden umpikujaan
syvälle uin.
Aina omatunto sanoi
puolustukseksi jotain,
jää nyt vain kotiin
sohvalle makaamaan.
Et ulosmenolla pysty
toisen kohtaamista
takaamaan.
Sut mä aina halusin,
silti sua piileksin,
menen nurkkaan
pimeään,yksin istumaan
kun sinut illalla
jossain nään.

Ja yö siirtyy pois radaltaan


Ja yö siirtyy pois radaltaan,
aamuun aika kiiruhtaa,
jo unestani herään,
oli yöni taas suuri
kaihon karavaani.
Uneksin vain sinusta,
jos olisit minun,
kun valot on
sammuneet.
Olisit minun viimeinen
keitaani,
niin olisin
muutakin
kuin kaihon karavaani.

Olisin valmis myymään
minun vapauteni,
jos sä olisit vain mun.
Sano jo hintasi,
ennen kuin epätoivooni
tukehdun.
Jokainen päivä on
päivä ystävien,
sisälläni asuu silti
rintarinnan rakkaus,
sekä kylmä syys.

Rinnan alla levottomuus,
tahtiin sydämeni lyö,
alkaa päivä uusi,
sekä luomistyö.


tiistai 28. elokuuta 2012

Hetkittäin


Siipeni jo uni katkoi pois,
sielu enkelin jos lentää
vielä vois.
Maistanut olen elämän
maljasta, pisaran liian
huumaavan.
Se juoma jalat altani
viedä sai. Rakkauttako
pisaran maistaa sain?

Hetkittäin taas ikävä
yllättää. Se sydämessäni,
harhalyönnin aikaan saa.
Silloin en halua muuta
kuin kutistua pieneksi,
kerälle sikiöasentoon
käydä nukkumaan.

Voin yöuneni mä menettää,
ajattelemalla sinua.
Anna mun hetken aikaa,
kulkea rinnallasi,
olla silmissäsi ihminen.
Tahtoisin niin syliisi
rauhoittumaan,
kun ikävä suunnaton
yllättää. Niin sekaisin
sinusta on maailmani
tää.

Sä olet tähti


En ole enempää blues,
en enempää down.
Ravistelua silti
tarvitsisin, hereillä
olla hetken tahtoisin.
Niin nukuksissa
tämä elämäni villikissa,
nukkuu savannilla yksinään.
Yöllä vain yksinäisen
tähdenlennon nään,
ikkunaani tuijottamaan
sitä pitkään jään.

Sä olet tähti mulle
elämäni taivaalla.
Minä olen sinun maailmassasi
pölyhiukkanen.
Näkymätön,
huomaamaton,
se aina osani mun
täällä maailmassa on.

maanantai 27. elokuuta 2012

Näsäviisas


Nyt ei ole meriselityksen paikka.
Tiedän sen, että aina erehdyn,
ehkä vastaan, jos kysytään.
Muuten katoan,
mystiseen valoon.
Hallussani on sananvalta,
joskus putoan tosi
korkealta.
Tosinaan, on parasta
ryömiä riman alta.
Sanon nyt A, se on täysin
kamalaa,
se minun a voi joskus olla
öö, silloin olen aivan töttöröö.

Näsäviisas, naivi nainen,
en ole ollenkaan avonainen,
suljen jotain sisälleni.
Piilottelen paljon pimeään,
ajattelen hänen nimeään.
Ilmoille en sitä sano,
vaikka kuinka iski jano.
Osaan olla hiiren hiljaa,
viilipytty viileänä.
Pinnan alla suuri palo,
lavaa täynnä koko onkalo.


Ne haaveet


Ne haaveet ei päästäni
läpi näy,
päivä taas iltapäivää
kohti laiskana käy.
Mies lippalakkinsa
alla ujouttaan piileksii.
Joskus arasti pienen
hymyn luoda uskaltaa.
Muuten mies,
hattunsa alla
piilossa osaa murjottaa.

Pysähtyi minun junani,
asemallasi jäädä
vahingossa kai sain.
Se oli silloin kai
hetki lauantain.
Hiljaisuutta,
ennen kuutta,
kysymyksiin vastaillen.
Pelokkuutta aivan uutta,
mykkyyttä kai kuuntelen.

Olen niin kuin piilosilla,
näkymättömissä ;
siinä valokeulan valon
alla. Muille olen
näkyvissä, sulle
pelkkä kujakissa.

Maaliskuuta odotanko,
sitten aidan päältä näyn,
kuuta kohden lemmenlaulun
mouruamaan valittavasti käyn ?

Taas lennetään


Tämä päivä ontui radalleen,
minä nousin päivään yksinäiseen.
Viimeyönä oli tuska, sekä kipu
mulla täysin ylityönä.
Taistella sain kanssa sen,
tuskanviitan karkean,
tai pehmoisen.
Maanantai malttamattomana
hetkeen kiiruhti,
nousi aurinko taas maailmaan.
Sydämessäni esiripun nosti
vain tuo kaihonkaravaani.

En ole taikuri,
en osaa tehdä taikojakaan,
runoja vain rustailen.
Ennen aikojaan,
ne maailmalle lennähtää.
Käsistäni riimit tuuleen
karkaavat,
on silti minulla ehkä
lumottu ääni.

Hän patajätkä korttipakastaan,
taas on karkumatkallaan,
hän aina vain voi sekoittaa
minun pääni.
Tähän runooni taas
puran tätä ikävääni.

Menin näkyväiseen kiintymään


Menin näkyväiseen kiintymään,
nyt lasken kyyneleeni nää,
kun yksinäisyys mua kyykyttää.
Sydämeni tänään nyyhkyttää,
se epätahtiin lyö,
pilvilinnani suolle rakensin
meni hukkaan kaikki
utopian luomistyö.

Sinut aina halusin,
vain unelmaani suurta
yksin kalusin.
Se vaan menee niin,
hän jota sydämeni rakastaa,
olen hänelle aina pelkkää ilmaa vaan.
Jos et vielä tiedä sitä niin,
sut mä aina haluaisin,
jos vain sun mä joskus saisin.

lauantai 25. elokuuta 2012

Purjehdin nyt elämässä


Missä toiset löytää
kliseen,
minä löydän uuden
riimin sen,
jonka kanssa hetken vikisen.
Sitten runooni sen lisäilen.

Purjehdin nyt elämässä
eksyksissä,
on kirkas päivä,
taikka sumuinen.
Milloin kadotin valon sen,
majakkani viimeisen.
Minä hapuilen sun vieressäsi
ystävyyttäsi kerjään,
kun koira luutaan odottaen.
En tahdo sinua koskaan
elämästäni kadottaa.

Sinä viet usein minut
suureen seikkailuun,
mitä tajua minä en.
Olen takanasi varjonasi,
olen näkymättömissä,
kun käännät pääsi
olen vain piilossa
kuin kantapääsi.

Vaikka joka paikassa
tässä elämässä.
Sanojeni välissä
nimesi kirkkaana soi.
Sielussani hymysi,
kirkkaana valona purppuroi.


torstai 23. elokuuta 2012

Tahtoisin iloa kengittää


Tahtoisin iloa kengittää,
sepän lailla ahjoon puhaltaa.
Saada sen hiipuvankin hiilloksen
kipinästä liekkiin hehkuvaan.
Siihen mielikuvaan,
lisään vielä värin laavan hehkuvan.
Toivon niin tämän
rakkauden maailman
jossakin jatkuvan.


Voisit uskaltaa


Voisit uskaltaa kokeilla,
sopiiko sinut ruuvit
minun jenkoihin.
Ei ujous auta näihin
ihmisuhde juttuihin.
Ei sinun tarvitse olla
pelloissasi,
sillä en aio sinua
kokonaisena niellä.

Olet vain se kirkas majakka
mun öisellä pimeällä tiellä.
Ei sinun tarvitse olla
niin ujo, eikä katkera,
en sinusta liikaa mä
halua.
Haluan vain tarttua kiinni
käteesi, olla se lohduttava
olkapää, kun majakassasi
ei  riitä jakaa valoa enempää.


Silmä sekä sielu


Silmä sekä sielu,
loputon nielu,
luoda elämää.
Kantaa sisällään
sydäntä sykkivää.
Se on jotain,
varjoissa sotain,
lisäännymme.
Lisää tykinruokaa,
herrat kansalle nyt
huokaa.

Iranin naisista rohkein,
miehistä komein,
voi laulaa kuraojan
karaokessa surkeimman
äänen. Hunnun alle
tukahtumaan jääneen.

Sodan jaloissa matka
kotiin on liian pitkä,
pakolaisleirien mustat
varjot. Ne ovat matkallamme
koti, jossa ei ole sijaa
rakkauden asua.
Ei paikkaa rakentaa kotia,
ja te kansan pahat päättäjät
rakastatte vain keskenänne
sotia.

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Muistojemme työtä


Teemme muistojemme työtä,
yksinäiset sylikkäin.
Olen näytelmäni tähti,
pääosassa tämän murhenäytelmän.
Usko lähti, sulki sydämeni uksen.
Toivo sydämeeni asumaan
vielä jäi, enkelini kanssa käsikkäin.

Elämä, sekä minä, pyörimme akselissa
tässä, samassa olemme kiertämässä.
Kiertoradalla yksinäisten,
pyörimme kaukana toisistamme.
Rakkaus se on kadotettu
paratiisistamme.

En rakkaudesta koskaan
nouse ilmaan enää.
Aamuyössä Otavan tähtivyössä
yksi surullinen tähti mua tuijottaa,
näyttää kieltä, sekä pitkää nenää.

Sinulla on syötävän kauniit korvanlehdet,
niitä nälkäisenä, unessani himoitsen.
Olen kalkkistenrunosuoni,
elämäni teatteriksi
luoden, sinullekin siitä
jonkun sanan suoden.


En ole laiska


En ole laiska,
vaikka aina tuhlaan
aikaa. Maalaan taivaanrantaa
runoillani, hämmennän
maailmaa sanoillani.
Anna mun olla
tällainen, taivaanrannanmaalari
punahiuksinen.

Uin sanojen virrassa,
riimeistä riutan rakennan.
Kellun kevyessä kliseessä,
on hyvä olla sanojeni kanssa
kuutamolla.
En yksinäisyyttä tunne en,
on minulla nämä sanat,
luovaa energiaa,
riimit tulevaisuuden.

Kiellän rakkauteni


Kierrän kuin yöperhonen,
liekehtivää kynttilää.
Minä usvaksi muutun,
sinuun unohdun.
Yö piilottaa minut
varjoihinsa saa.
Rakkaus joskus
sammua saa,
ehkä vielä kerran
saan rakastaa.

Syksy saapuu,
putoaa lehdet puiden
kuolevain.
Kävelen ohitse
tuon suihkulähteen,
jossa vesi kuohuaa.
Loputon päivien virta,
joskus tiensä päähän
käydä voi.

Katkaisin kahleeni,
nainen kyselee
josko mies sinkku
olla vois.
Ei vastausta
mistään saa,
miehellä ei ryhti riitä
siihen, että
kysymykseen
aina vastataan.

Kiellän rakkauteni,
en suostu sitä,
edes itselleni
myöntämään.


tiistai 21. elokuuta 2012

Taas saapuu pimeys


Taas saapuu pimeys,
sulkee meidät huoneisiin.
On aika mennä levonmaahan
uinumaan.
Taas siiven alle enkelin
nukkumaan.
Niin taas yö koittaa,
huoneeni hetkeksi hiljenee.

On suljettuna kansi
pianon sen,
josta soitin
viimein kauniin sävelen.

Nyt lasken tämän päivän
esiripun alas,
huominen taas saa
nostaa ylös sen.

En tahdo päättää
päiviäni säälinkyyneliin.
Kaikkeni jo tässä
elämässä mä annoin.
Kaiken heikkouteni,
elämä uhrialttarillesi
eteesi , näkyville kannoin.

Kyinen pelto


Tunteet kauneimmat voin tulkita
vain omin kyynelin.
Kuule sulho kun minä laulan,
laulan niin kuin laulujoutsen.
Lemmestä luritan,
laulun rakkaudesta
rajattomasti ääntäni korotan.

Äänen ilmoille lasken,
immen ilmattaren.
Meren seireenien kuoron,
ulos päästän.
Sulle lauluni kertosäkeet
säästän, ilon ilmoille
vain kerran päästän.

Kalevan kansanpoluille,
nykyaikaan sovittelen,
soinnut suloäänen.
Äänen ilman yli kantavan,
virran vietäväksi antavan.

Kynnä Seppo Ilmarinen,
kynnä kyinen pelto,
niin minä olen omasi.
Olen tytär Louhen hento.
Äitini loihtii kyllä kyitä
lisää, ennen kuin saapuu
talvinen sää.


Taste the love

Taste the love,
I lost it again, and again. I am a devils woman,
in the fire dancing in my heart.
The angels magic that makes
 , my round on my head.
The weight all the pain are one
 moment on sleeping  midnight`s sun.

You're sleeping in my head,
the night is dark and I am laying
in my bed.
Touch, me in my had is full of pain.

And your finger's in the my fallen soul.

Look, look in the candle light
See in the flame of orange colour`s
And my life is our lie`s
Taste the love
The angels magic that makes you number one
I am a monster because I can`t born you a own son.

© satu tanninen

Minä

Isä aina tahtoo pojan siittää,
pettyi pahanlaisesti,
kun pahansisuisen tytön
aikaan siittiöillään sai.
Pappi kastaa vettä päälleni
valelee, luojaa kiittää äiti kai.
Olipa kerran, sen nimekseni sain,
päivänä toukokuisen sunnuntain.
Mutsi kädet yhteen liittää.
nyrkkiin ne usein puristaa,
tahtoo tyttöänsä
kovin sormin tukistaa.
Sitten siitä kiittää,
luojaa kai.


Väärennetyin kortein isä pelaa,
yhteiskunta kelaa sitä vain.
Me aina paikkakuntaa vaihdetaan,
kun patakortin salaa isä
vetää hihastaan.
Sen piikkinä hän tuntee
omassa lihassaan.

Isä soittaa sähkökitaraa,
äiti hanurista täysin on.
Mummoni sisältä hän on
kultaa, ukki sydämeeni
hopeasijan kai sai.

Ukki hauska juoppo on,
muurari niin voittamaton,
viulunsoittotaidoltaan
täysi korttihai.

Minä ensimmäisen miehen,
kanssa joudun heti naimisiin.
Menee neitsyys, aviomies sai sen,
ja siunaa itseään.
Olin naivi lapsivaimo,
se on onnetonta matkaa kai.


Sanoo hän, itseenne menkää,
kuvitelkaa. Pitkä mies
minut saa, rakastumaan itseensä
hän. Hän minua kuin kukkaa
kämmenellään pyörittää,
hän laulunsa minulle laulaa.
Iäksi hän sydämeeni asumaan
jää, vaikka vuosikymmeneen
emme toisiamme nää.

Toisen kerran pappi sanoo
aamentaan. Jatkan tätä
elämää. Mukaani on tarttunut
neljä suloista prinsessaa.


Minä sekoon runoiluun,
laulujani alan esittämään.
Mutta ennen pitkään duuriin,
lauluni , siihen  soimaan jää.
Mieheni sekoaa toiseen naiseen,
sanoo minulle 
goodbye .

maanantai 20. elokuuta 2012

Sanattomuus


Jäi leijumaan välillemme outo
sanattomuus
kun sota väliltämme loppui
Jo sydämeni unohtamaan
sinut kokonaan tottui.
Niin onhan se täysin
väärin,
että toisen voi
kokonaan unohtaa.

Välillemme hiipi kylmyys
se meitä nyt erottaa
Kun kyyneleeni kuivuivat,
ja viha suuri kauas väistyi pois.
Taas silmissäsi aloin
näyttää enkeliltä,
minä en sinua
vain voi kunnioittaa.
Niin paljon pahaa
me yhdessä osasimme
vain rakentaa.


Tässä


Tiedän että sinua mietin
vaikka kaikki on
jäänyt alle vuosien patinan.
Sinä löysit tien minun sydämeeni,
sinne sinut vuosikymmeniksi
lukitsin.
On liian myöhäistä
pyytää sinua poistumaan
sieltä, poistumaan tältä
yhteiseltä
maailmantieltä.

Tässä elämänpelissä
on vielä viimeinen kortti
kääntämättä,
se viimeinen on pataässä.
Vielä auringonlaskuni aikaan,
minä muistan sinut,
niin kuin äidit muistavat
lapsiaan.
Rakastan sinua platonisesti,
joskus rakastin,
niin kuin nainen
miestä rakastaa voi.


Ehkä jossain


Ehkä jossain eksyksissä
löydän tämän tieni toiseen
ihmiseen.
Aina elämä vie minut
seikkailuun,
jota tajua koskaan kai en.
Olet tähtenä siellä taivaalla
jossakin,
minä olin se hän,
joka rakasti sinua
pienestä pitäen.
Minä olin se Molla
kanssasi kuutamolla.

Synnyin silloin maaliskuuhun,
jälkeen yli vuosikymmenen,
siitä silloin,
kun sinä synnyit.
Silti tiemme joskus leikkasivat
hetken toisiaan.
Rakastimme elämää,
niin kuin isännät ehkä loisiaan.

Lämpö rinnan, liike ranteen,
niillä piirrän nimesi taivaankanteen.
Elämässä maanpäällä sinä
tulit tutuksi tuskan joka ikisen,
muistan sinun otsan tuskanhikisen.
Minä vielä täällä maanpäällä
vielä hetken vikisen.

Minä sateenkaaren näin


Minä sateenkaaren näin,
sen spektreihin hullaannuin.
Kuljin avopäin tuulessa tukka
hulmuten,
kun sinuun silloin tutustuin.
Nyt osaasi kai tyydy et.
Olet elokuinen vanha leijona,
ja reviirisi mua ahdistaa.

Kokokesä kotiveijona,
se miehestä kai mehut kaikki
ulos puristaa.
Tahdot olla minulle,
se tähkäpäiden päälle
nouseva suuri kuu.
Tahdot olla mies voimakas,
jolle Tarzankin on vain kumiluu.


sunnuntai 19. elokuuta 2012

Elokuun puolella


Elokuun puolella,
alan ajattelemaan huolella.
Luonto tekee kuolemaa,
talvea varten.
Sato kypsyy,
alkaa elonleikkuu.
Tuuliviiri villinä
vielä keikkuu.
Olen kypsää viljaa,
hyräilen nyt vain
hiljaa.
Korjaa minut
talteen, pois.

Lämminhetki vielä olla vois.
Kaiho syttyy rinnan alle,
melankolia tahtoo ulos maailmalle.
Olen kypsä, kyllin hyvä,
sisälläni tunnesyvä.
Ajatusten alttarilla,
uhrirunot kirjaa varten.
Nyt on hetki,
olla hiljaa,
ajatella aurinkoa
illanruskoon laskevaa.

Vielä elän, vielä virtaa
suonissani villiveri,
villikiihko.
Annan ehkä virran
viedä,
vielä en sitä tiedä.
Milloin turhaa on jo
puhaltaa tuulen,
kohti hiillosta hehkuvaa.


Kaaos


Luovuus vaatii syntyäkseen
jonkinlaisen kaaoksen.
Tuulentupaan pyörin mukaan,
siellä sulle runon lupaan.
Menen, ja tulen, mutten
mennyt minnekään.

Ympyrässä tässä,
olen yhä pyörimässä,
hihassani pataässä
pahoja tilanteita varten.
Maailma, se yhä pyörii
ympyrää, galaksissa tässä
minä täällä, sinä siellä
jossain olet mierontiellä.

Antaa tämän virran viedä,
mitään en nyt mistään tiedä,
ketään en nyt hetkeen siedä.
Sillat poltan takanani,
uudet eteen rakennan.
Kaaoksessa tässä,
hihasta pois pataässä.
Peliin pistän parhaat kortit,
avaan kaikki onnenportit.
Herttaässä peliin tarttuu,
kaikki hyvät kortit
käteen tarttuu.



Arjen harmaus


Arjen harmauden hukutan
runohuntuun.
Tänään herään suuren
melankolian tuntuun.
Tyhjyyden viitta
hartioideni yllä,
ympäröi minua tylyllä syleilyllä.

Maailma en vastaa sinulle kyllä,
ei juureni onnellisuuteen tänään
yllä.
Tahtoisin utopiamaassa
käydä kävelyllä.
Tuntea onnen tähdet
päittemme yllä,
elää hetken vain pelkällä
syleilyllä.

lauantai 18. elokuuta 2012

Kohta


Kohta putoaa lehdet,
puitten talveksi kuolevain.
Haaveeni ei minusta
päälle päin näy.
Aika vuodenkiertoineen
ylitseni aina käy.
Mies kosinnan
esittää.
täysin maailmani
sekaisin hämmentää.

Minä tuskassani
mietin minkä vastauksen
hän saa.
Tahdon tästä
nousta jaloilleni,
varpailleni niin kuin
soittorasian balleriina
tanssimaan.
Yksijalkainen tinasotilas,
minuun kai rampaan
naiseen rakastui.


Sumusta kasvat silmät


Sumusta kasvat silmät,
kaksi lyhtyä majakkasaaren.
Nuuskamuikkusen lailla,
tahdon olla villi, sekä vapaa.
Vaeltaa vuodenaikojen
mukaan,
puhaltaa huuliharppuun.
Silloin, kun synkkyys
ryömii kuristavalla
otteella sammuttaen
ilon sielustani.

Ne päättäjät


Ne päättäjät,
pukevat valheet totuudenkaapuihin.
Saavat uskomaan,
sen kaiken oikeaksi,
keinoin kavalin.
Valhe totuudeksi verhotaan,
se meille mantran lailla hoetaan.

Aaveet eilisen,
on kuvastus peilin sen,
mikä valheet totuudeksi
peilaa pinnaltaan.
Me sitä lumoa ja taikaa,
valheellisuutta ihaillaan.

Laulu kaihoisa


Laulu kaihoisa niityllä soi,
kitarakin kielillänsä
vaikeroi.
Päivän noustessa väistyy yö,
nauran murheeni pois,
taivaalle nousee joukko
poutapilvien.

Taivas on sinivalkoinen,
auringonloiste kohtaa ,
kruunaa sen
taivaan poutapilvien.
Varjot selän taakse jää,
koivunrungot silmissään
pyöriin nainen ympyrää.
Tanssii hän ,oksat tuulen sylissä
keinuu niin.
Hiukset hulmuaa,
tarttuu tuulenpyörteisiin.

Minua tänään jännittää,
perhoset parvineen,
käy tanssiin yllä kedonkukkien.
Yksin tänään olen niin,
tanssin villiin unelmiin.

Patajätkä

Patajätkä
Patajätkä

Blogiarkisto