Maapallo
Universumin kohdussa,
kellui aikoinaan
lapsivedessä, alkumeressä.
Ei tullut siitä
siittiöstä tuulimunaa.
Kipinöitä löi
kalliot, jyrisi maa
ukkosta , salamaa.
Kuka oli isä sen,
kuka siitti äitimaan,
sen levottoman
tyttären.
Siitä täällä
kiistellään, isästä
asiasta
iänikuisesta.
Evoluutio, vai
Jumala, tarvitaan
ratkaisuksi arpakuutio
sen lukema.
Paratiisin
särkyessä, katosi Aatami jonnekin.
Eevan sydämeen jäi
ihmisen mentävä reikä.
Ei ole olemassa
toista miestä,
joka aukon täyttää,
joka ihmisyyden
sirpaleet, kokoaa
kasaan, ja hyvältä
toisillensa näyttää
Onnenkantamoinen,
sattuman salattu osuma.
Nuijankehä
puristamassa kalloa,
avaruus maallamme
pelaa jalkapalloa.
Tunnepuolen
tuuliviiri, sen on laaja reviiri.
Revontulet niiden
taika, laaja lappi, rykimäaika.
Äitimaa mitä
napanuorasi nyt kasvattaa,
`tuleeko tuulimuna,
vai syntyykö uusi maailma?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti