Rinta rottingilla lankkuaidan vieressä.
Seisoi mies, kiero kuin korkkiruuvi.
Tahtoi taistella paikasta auringosta,
koettaa onneaan kartanon rikkaan
perijättären kanssa.
Niin helpoin tie olisi nousta reittä
pitkin kartanon, ja maallisen mammonan
ruhtinaaksi.
Se kartanon neiti ei ollut kauneudella
pilattu, oli muodoton kuin haravan pii.
Ei se haitannut onnensa onkijaa.
Ei miestä kukkona tunkiolla tonkijaa.
Mies seisoi rinta rottingilla hajareisin,
hymyili, ja seisoi kuvitelmissaan.
Hän oli vahva kuin ikiaikainen tammi.
Heinänkortta pureskeli hampaillaan,
ja silmänsä loisti ilkikurista ironiaa.
Ajatteli mielessään ei sitä neitoa
kukaan toinenkaan saa, ellen minä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti