Olen puolikuiva kämmekkä,
suonkosteutta huutava.
Tule,ja kastele minut
virvoittavalla vedellä,
niin saat kulkea minun edellä.
Juuri tällaisena kesänä
kaipaus kaarisillan
upopiaan rakentaa.
Eilen valvoin myöhään,
yö oli täynnä nostalgiaa.
Nyt on aamu jo,
kauan sitten nousi aurinko.
Ei kukaan koskaan ole niin kuin sinä,
ei kukaan koskaan voi olla niin kuin minä.
Pian vaihtuu heinäkuuksi.
Kesäkuun viimeinen keskiviikko,
muistan tämän kylmän kesän.
Yksinäisen linnunpesän.
Valo aamun saapui jälleen,
runon kirjoitti hän sydänystävälleen.
Yönhämärän valta jo kaatui.
Kauniimman päivän teille
ojennan , hopealautasella
hohtavan.
Pilviverhot aukaisevat,
nämä yksinäiset kesäaamut.
Ne vielä muistan lämpimästi
silloin, kun pimeys lyö
ruutuikkunaan pakkasilloin
armottomasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti