Kiitos ystävistä

Palapeliä elämästäni kokoon kasailen,

muistoissani kuljen palasia etsien.

On aika ajoin aivan erilaista,

tulee ystäviä, viestejä erimaista.

Aina kirjoitetaan kuusta, auringosta,

unelmoin niistä tähdistäkin.

Silloin kun minä kirjoitan,

voin sisälle nousta jonkun

sanojen luoman nirvanan.

Valo sielustani loistaa, silloin

en kulje koskaan pimeässä,

kättä ystävän olen käteeni etsimässä.

Minussa on liikaa filosofin vikaa,

joku kätensä maailman sonnassa turhaan likaa.

Minä kiittelen elämää, kiitos paljon

ystävistä suuresta joukosta, näistä

vahvoista, ja heikkopäistä.

Kiitos siitä, että kestätte kirjoittavaa, naista itsepäistä.

Huomenna voin itkeä, tai nauraa,

ei voi tietää tulevaisuutta.

Ehkä hetkisen kuljen sitä murehtien.

Aina muistan sen 90 luvunalun kovin kapisen.

Silloin kamppailin, taistelin aikaa vastaan.

Oli minulla silloin ystävä vahva filosofinen,

hän käteen tarttui tämän langenneen enkelin.

Tunsin silloin miltä tuntuu nousta suosta,

saada allensa vahva kallio, tukeva maa.

Saada tahto elää, täysillä, ja tuulen mukaan juosta

merenaalloilla kuin tuulispää ratsastaa.