Ketjureaktio
Jossain kadoksissa on se taito,
miten leijua hetken ytimessä.
Antaa ajan aallokon laineiden viedä,
kellua vain kevyesti huomiseen.
Nähdä ympärillä kärsimyksen kasvot,
olla empaattinen, ilman kunnian kalastusta.
Täällä lintukodossamme nälkää nähden,
elää inhimillisiä ihmisiä.
Minä kirjoitan, ja silmät suljenko
hätää kärsiviltä oman itsekkyyden tähden.
Nälkäpalkalla lapsiani elättäen,
kirjan kirjoittamalla toivon
jonkin almun kaltaisen rovon
ostajalta irtoavan.
Myyn sanojani, ne eivät
ole kai minkään arvoiset.
Sen päättää lähimmäinen,
ja lihapadan edessä rikas,
tyytyväisyyttään röyhtäisee.
Hän ehkä on henkisesti köyhä,
ei sanoillani mitään tee.
Mikä onkaan köyhän käyttämä klisee?
Sitä kysyn nyt, ja vastausta turhaan odotan.
Vieläkö jaksan ensi vuonna kirjoittaa
kirjan seuraavan ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti