Pöly runotorstain haaste muokkauttui 2 päivää vanhasta runostani päivitellen

  Sen jälkeen, kun pöly laskeutuu

   raunioille rakkauden.

   Varon nostamasta ilmaan sitä

   uudelleen, opin sen kantapään kautta.

   Tieni kulkee kautta tuhansien erehdyksien ,

   ei ole viitotettu oikeaa risteyksien suuntaa.
   Ei koskaan aurinko voi piiloutua kuun taa.

   Levottomasti huokailen,silmiäni siristellen,
   kuka valon laittoi palaman
   avaruuden suureen ikkunaan.
   Kohta kutsuu Juhannus, ja kokot niemen
   nokkiin kansa laittaa palamaan.
   

   Kuljen vain epäröiden eteenpäin,

   kuunnellen pihapuiden laulua, tuulta.

   Olen ihan hiljaa, kaikki mitä sanon,

   ovat kirjoitetut lauseet. Ne kuiskaavat

   kuulle, ei niitä kukaan lukematta kuule.

   Tämä päivä on mykkä hullu huuto huomiseen.

   Se tunne, kuinka ilma hiljaisuutta huokaa.

   Tuomen tuoksua, tuulet luokseni tuokaa,

   mutta raunioiden pölyä ilmaan nostamatta.