Jalanjälkiin Leskisen

 Minä kiipeän päälle suuren yksinäisyyden vuoren.

 Sinne menen tuntein tuorein, joskus tylsyys

 iskee naulat läpi ulkokuoren, halki kallon umpiluun.

 Joskus sielu raunioina vaikea on pitää itsestään huolta,

 pitää periaatteistaan kiinni.

 Sanani aamulla pursuavat ulos saumoistaan,

 ne ovat kuin villiviini, alkavat sielun seinää vasten

 kasvamaan. Niin paljon minulla on ystäviä, mutta

 joskus yksinäisyys pihtiotteen liian tiukan sielustani saa.

 Ehkä soitan jollekin ystävälle, mutta yleensä

 erakkona olo minusta liiallisen vallan saa.

 Lauantai luo lastunsa laineille Pielisen,

 minä unelmissani siellä kanssasi sinun soutelen.

 Huudan hullun huudon huomiseen, ja alan

 taas sanoillani tuskan pois luomisen.

 Juicea lisään lasiin astun jalanjälkiin Leskisen.