Yön kuumuudessa runon kirjoitan.
Siihen luon kosteutta huokuvan tunnelman.
Ajassa kaikki oudosti irti on,
kiinni tahtoisin sen saada mikä
ajassa ohitseni kiitää leijuen.
Silloin nostan elämässäni esiripun
jonkun katalannäytöksen.
Se olkoon alku, sekä päätös tämän
katalan elämänpäätöksen.
Tämä nainen puolivaivainen,
joskus kulkee varjoissa muita
ihmisiä säikkyen.
Joskus, olenko liianiloinen kuljen
poluillani, elämänmaljasta yli läikkyen.
Ystävilleni sen voin näyttää, silmäni
innosta loistaen, tämän ilmaan korkealle
nostavan fiiliksen.
Niin väkivaltainen joskus voi olla mies.
Hän sanoillaankin osaa satuttaa,
saada naisen särkymään.
Pahinta mitä koskaan toinen ihminen
toiselle tehdä voi, se on ilmissoiduksi sytyttäminen.
En näyttele koskaan mitään roolia,
olen vain tällainen, nainen liian taiteellinen.
Nyt kirjoitan loppusoinnut tähän
runooni vaieten.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti