Luonasi en olla osaa, karavaani kaipuuta
kohden, yöllä yksin pimeydessä ratsastaa.
Rakkaus, se niin turhiin sirpaleisiin
hajotettiin.
Minä kielsin koskaan sitä ollutkaan,
olin niin kuin Juudas roolissaan.
Yö se saapui ylle elokuun yön,
minä sanoja nielen, paljoja niistä jäi alle
kielen.
Rakkaus missä sen hauta on,
missä sirpaleiden sija lohduton.
En osaa kertoa aamuyön tähdille rakkauttani,
tähän elämään. Sisälläni lausumaton ajatus,
toive palasta karhunlankaa, jolla kaikki
särkynyt taas ehjäksi ommellaan.
Jokainen meistä täällä omaa matkaansa, matkustaa
kohden keidasta erämaan.
Minä tahdon vain, särjetylle sielulleni
palan karhunlankaa, jolla se kasaan ommellaan
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti