Usva hiljaa muistoistani ylös nousee,
tuo mieleeni kesäyön kuiskaukset
takaa vuosikymmenten.
Niin vuodet hiljaa jatkoivat kulkuaan
ei kukaan taittaa tahtonut laaksonliljaa
keskeltä niityn yksinäisen.
Sumuinen kesäyö sisälläni huokaa taas,
kylmätuuli hiertää, jälkiä sydämen, muistojen.
Turhaa odottamista, mitään ei koskaan
tapahtunutkaan, ohi ajamista elämän
viimeiseen mutkaan.
Minä odotin, ettei kukaan olisi meidän
väliimme päässyt jalkaansa kampeamaan.
Aika on nyt pysähtynyt, huomista en enää
kanssasi nää, elämä kirkkaantähtitaivaani pimentää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti