Alla kelmeän taivaankuun, niin monet
lauluissa tarinoissa rakastuu.
Minä näitä tarinoita teille ylös kirjoitan,
saan sanoilleni elävän eloisan maailman.
Usein ajanvarjoissa oudosti liitelen,
sanojenvoimalla tunteita toistan,
kuin levotonperhonen siivistäni luovuuden kiittelen.
Vuosien nostalgiaa, sitä viljellä voin,
silloin kuin sisälläni vuosikymmenten
eläneet iskelmät, laulut ääninä karkeloi.
Tuhannet tarinat sisältäni ulos tahtovat.
Sisältäni ulos tanssii monta sanojen palkka-armeijaa.
Olin se tyttö, joka sillan alla näki
veren värjäämää vettä ajassa levottomassa.
Hän kirjoitti papista, joka sai Jeesuksen rististä
liian raskaantaakan harteilleen.
Niin Egyptin maassa ihmisiä teurastetaan
valossa kelmeässä, nyt vesi on mustaa kuin aikakin.
Nyt ystäväni pappi ei saa hoitaa virkaansa.
Raahe, Ruukki, minä olen hänen vuokseen onneton.
Sisälläni sanojenhenki on vahva, silloin vähätkin
tunteet riittävät suureen luomiseen.
Nyt kanssa ystävien nilkutan huomiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti