Kohta putoavat taas punalehdet vaahterasta.
Minä villapaidan ympärilleni kiedon tiukemmin.
Vilu se kimppuuni hyökkää, karvoja nostattavin
väristyksin.
Syksynsylissä on lohdutonta olla yksin,
niin mielelläni olisin kanssasi kahden, ja sylityksin.
Enkeleitä suuren Rubensin, niitä Suomenmaa osaa jo
kasvattaa.
Se on läski vain mikä syksyisin yksinäistä voi
lämmittää.
Asutaanko jo niin kuin toukat koteloissa,
toki Veikko Lavi on jo poissa.
Nälkälinnat ne on uudesti rakennettu,
ei ole se aika kaukana, eikä poissa.
Vironviina Alkon myynnin kaataa taas,
iloisesti salakaupanlasit helinöi.
Nyt pimeys viitan ylleni jo käärii,
kirjailijan yksinäisyyteen peittelee.
Minä annan nukkumatin luokseni tulla, jo
viimeiseksi hän riimit tähän tarinaani heittelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti