Joskus kauan sitten mä tähdenlennon
näin, ja silloin sinuun rakastuin.
Myötävirtaan kanssasi sukelsin.
Me oltiin niin kuin hylkeet kesäyössä,
vedestä nautittiin, ja vierekkäin levättiin.
Se oli tänään, tai tuhat vuotta sitten,
kun tavattiin. Nyt ajattelin sinua
alla kuolleen omenapuun.
Itkisinkö ilosta, vai surusta, nyt oltaisiinko
me kuin ne kesänviimeiset yöperhoset.
Sokkoina maailmalla yhteen taas palattaisiin.
Turhaa on miettiä suuntaa luoksesi,
niin turhaa itkeä, nauraa vuoksesi.
Hengitä huoletta, en ääneen lausu ajatuksiani,
en myönnä edes itselleni tunteitani.
@ tanninen satu
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti