Olen läsnä

Joensuu joskus nukkuu, näkee unta valkeaa.

Niin on mennyt ohi se kiihko ajoista,

jolloin laulettiin : ”uraani halkeaa”.

Minä kasvatin palavat siivet hartioihini kiinni,

vaikka korkealla vahvana lennän,

silti en tiedä minne mennä.

Hukun vain tähän kiihkooni, uppoan unelmiini.

Minä tahtoisin juopua vain sinusta,

olisit minulle se tokajin viini.

Veisit minut hulluudesta rakkauteen,

minä uuden laulun taas teen.

Sukellan sanojen, riimien keskukseen.

Olen läsnä joka solulla, kirjoittava naisenpuolikas.

Vielä on elämässä viimeinen malja juomatta.

Mustasukkaisuutta, suurta pelkoa, kuka toisen jättää taas.

Säälittävää olla liianviisas nainen, saa olla yksinäinen, itsepäinen.

Tahtoisin usein olla muualla, ja joku muu.

Tanssia liekit kantapäillä, niin kauan kunnes aurinko sammuu.

Historia, ja kulttuuri, ne tanssisivat kanssani,

kunnes mustaleirissä nuotionhiillos tummuu.

Silti vaan en antaisi minuuttani pois, nämä riimit, soinnut lahjaksi sain.

Kokomaailma on minun synnyinmaa, silti en voi mennä

vannomaan, että kestäisin vaikka minkä kohtalon.

@ tanninen satu