Päivä parittoman

Tuoksut aamun heräävän, usva, sekä vaniljayön.

Aurinko, se taivaalla on kuin nouseva kerä vaan.

Niin paljon jää sanomatta, alku, ja loppu yhtä parkumista.

Syksyksi kesä vaihtui taas, minä melkein tyytyväinen olen.

Tämä parittomuus ei vain haihdu minnekään,

ei lennä syksytuuliin, se tarttunut on kiinni huuliin.

Niiden suudelmaa ei kaipaa kukaan mies,

ja päivä parittoman se on tie umpikujaan kukaties.

Turtunutta tunnetta

Se tunne, kun maksaa sydänverellään

omat virheensä kentillä rakkauden.

Tunne siitä miltä tuntuu olla, kasa sirpaleita,

ruukku viallinen.

Kaikki ne eleet, vaatimattomat, ja itsepäiset.

Niistä syntyvät vain riimit jäiset, riutuneet.

Nurmikolle ovat pudonneet jo, syksynlehdet yksittäiset.

Sielussani vain leijumassa riimit, soinnut jäiset.

Turtunutta tunnetta, sisällä runoilijan,

siitä aikaan saa vain ummehtuneen tarinan.

Uutisissa, otsikot, ne ovat uhrit sotien.

Tähän ympäristöön sopeudu koskaan kai en.

Minä kirjailijanmaailmaan sanojen taakse pakenen.

Viitaten komiteamietintöön

Kohderyhmälle on luotava kulutustavaraa.

Muuten et voi luoda sitä hyvää elämänuraa.

Syyskuu tuo mukana sateita, sitä kuraa.

Sieluni on kuin peltiä, tai rumpukalvoa,

kokouksessa, ryhmässä lujaa huudamme hurraa.

Missä on se poika pellavapäinen,

hän on nykyään, mies vatsakas, kaljupäinen.

Tässäpä on arkinen tarina, poissa on jo

se vuosikymmenten takainen hetekannarina.

Mitä puuhaavat tyypit itsekkäät, ne leivän köyhän suusta ryöstää voi.

Viitaten komiteamietintöön, tämä laki kumottakoon.

Leikkaamme kodinhoitotukia, siitä iltasanomista tavaa lukija.

Niin ollaan napit vastakkain, rikkaat kaivavat rovot taskustain.

Maailma se päiväpäivältä huonompaan suuntaa muuttaa meitä.

Se on enempi täynnä piruja, kuin suojelevia enkeleitä.

@ tanninen satu

Naisia kulkemassa ilman huntujaan

Minä lauseita kesytän, riimit soinnut runoiksi väsytän.

Annetaan ihmisten viihtyä, sanoista provosoivista kiihtyä.

Moni minulle tulee sanomaan, onpa tytöllä sana hallussaan.

Kirjoita meille tarinaa, joka kertoo kipeistä asioista.

Älä liikaa kirjoita rakkaudesta, kauniista elämästä.

Kerro siitä, kun Isman saapui kaupunkiin,

ja tyrmistyen törmäsi länsimaiseen kulttuuriin.

Niin olivat kadut täynnä naisia kulkemassa ilman huntujaan.

Se miehen sai sekoamaan, hän kulkee hullunkiilto silmissään.

Miten kumartua voi Mekkaan päin, kun taivaalla ei johtotähti näy.

Miten maamme ihmisyyden tulevaisuudessa nyt käy?

Häävalssi mollissa

Kohta nukkuu jo maa, minä yön tähdille kirjoitan valssia keinuttavaa.

Minä sinua yhä kaipaan, olen puoliksi melankolinen.

Yö saapuu liian aikaisin taas, sinä et kanssani tanssia uskaltanutkaan.

Minä häävalssin molliin sävellän, sydämeeni murheen mustan piilotan.

Yön tähdille taivaalle vilkutan, tulee sekin aika, kuinka tieni luoksesi pilviin kantaa.

Minulla on camekoru, joka oli lahja sinulta, kaulaani arkkuun se laittakaa.

Tuonenlautturin morsian olen viimeinen. Sinä sulhanen olet onnellinen.

Tarttua saan käteesi viimeinkin, olen morsian kaikista kaunein.

Tartu jo minuun tahdon kanssasi tanssini viimeisen,

laita kätesi uumalleni, yö meidät uneen ikuiseen yhdessä keinuttaa.

On tullut aika sinun tanssia kansani uskaltaa. Tanssia kauas ajanrattaiden,

vuosien taa.

Missä kaikki viisaus

Aika päivä päivältä riisuu minusta ylpeyttäni.

Nöyryys se on opittava kantapäänkautta,

elämän vonkamies missä on sinun ties.

Missä sinua odottaa odottavasyli,

silta joka kulkee tuonenvirran yli.

Missä on se ymmärrys, missä kaikki viisaus?

Se kaikki jäljelle siitä jää, kun ihminen

riisutaan nuoruudenkauneudestaan.

Tähdenlennon aikana

Tähdenlennon aikana,
sano se taikasana.
Seitarumpua rummuttaa saan,
kipinät nuotion jo ylös
yöhön pimeään lyö.
Revontulien siivillä ratsastaa saan,
aika näyttää tiensinne kairan kaltioon.

Minä valkoinen peuralapin yössä olen.
Lumi talvin tuiskuaa,
kun peuran sielun alleni mä saan.
Laukkaan yli kaamoksen,yli lapin maan.

Sä poltit sydämeeni nimes
seidan tulikirjaimin.
Vie yöllä unessa yhteiset
askeleemme seitakiven luo.
On unessani sinun hahmosi
kaikkein suloisin,.

Soi noitarummut suurin
sävelin pumtsi pumtsi pum.
Se rytmi sydäntemme syke tarttuvin.
Rummunkalvot kiihkeänä
värisee, joka solullani
huutaa yö. Noitarumpu villinä tärisee.
Joka solullani suahuudan mun luo.

Aika pakenee,yön tummuus sakenee.
Huuma yön vainnostaa myrskyn koilliseen.
Kaipaus tarttuu kiinni,mun pieneen sydämeen.

Tämä muistot varjoineen,
ne minua seuraa minne vain meen.
Jos tahtoisit puhaltaa hiileen hehkuvaan,
niin kanssasi jälleen jaan
tämän kairan, suuren lapinmaan.

@ Satu Tanninen

Metamorfoosit aaltoilevassa liikkeessä

Sisälläni helisee ääni, kaiku jatkuvasta.

Metamorfoosit aaltoilevassa liikkeessä

Tämä elämä se minut erakoksi loi,

pirstoi mielen, hävitti puhekielen.

Minä tiedän tänään, on se päivä,

tuntea saan miltä tuntuu, kun sielu palelee.

Sinne lämpimien tulten luokse anelee.

Pieni toivo sisälläni vain enää elää,

onni kauas pois pakenee, näyttää pitkää nenää.

Minä pikkuhiljaa kaikesta tärkeästä luovutan,

saa kaikki sisältä pois jo mennä, sanat, soinnut

riimit, niille kuiskaan: voitte jo pois mennä.

Turhaa odottamista

Usva hiljaa muistoistani ylös nousee,

tuo mieleeni kesäyön kuiskaukset

takaa vuosikymmenten.

Niin vuodet hiljaa jatkoivat kulkuaan

ei kukaan taittaa tahtonut laaksonliljaa

keskeltä niityn yksinäisen.

Sumuinen kesäyö sisälläni huokaa taas,

kylmätuuli hiertää, jälkiä sydämen, muistojen.

Turhaa odottamista, mitään ei koskaan

tapahtunutkaan, ohi ajamista elämän

viimeiseen mutkaan.

Minä odotin, ettei kukaan olisi meidän

väliimme päässyt jalkaansa kampeamaan.

Aika on nyt pysähtynyt, huomista en enää

kanssasi nää, elämä kirkkaantähtitaivaani pimentää.

Epätodellinen olo

Pala kurkussa, ovensaranat nekin äänettä itkevät, kun ovi

rakkaan jälkeen suljetaan. Rakkaus ei sammu silloinkaan,

jos eri suuntiin kuljetaan. Ajatukseni nilkuttavat kiertävää,

samaa ympyrää. Niin pyörällä on maailmankarusellissa naisen pää.

Minut tolaltaan sai hän, ei siitä tunteesta pääse eroon milloinkaan.

Epätodellinen olo, se on kuin särkevä hampaankolo.

Juuret on hoidettava, jos ei onnistu, niin jotain poistettava

Tässä elämässä

En pelkoa ole minulla rakkaudesta,

ei tunteesta tukahduttavasta,

kukaan kanssani ei taivaltaa koskaan jaksa.

Kaipauksensanat eivät haihdu koskaan pois,

vaikka toivottomuus, taivaallani se kiintotähti olla vois.

Yönmyrskyissä sammui merelläni

majakka kirkkain, maailmanviimeinen.

Minä olin hän Eeva, viimeinen nainen

sylissä elämän. Aatami aaltoihin Atlantin jäi.

Minä mustalla huvillani viimeksi vilkutin,

silloin kuin hänet aaltoihin painumassa näin.

Tässä elämässä me kaiken tajusimme väärin,

ei minua haaksirikossa haitkaan saaliikseen halunneet.

Vatsassani vellovat tänään vain Atlannin vedet,

kädet surulliset tiukkaan nyrkkiin puristan.

Toivon, että minulle viimeisenkerran jo laulaisi Poseidon.

Saisin hukkuvana tarttua käteen viimeisen merenneidon.

Sunnuntai

Minä avasin aamuvetoketjun

pujahdin liukkaasti sisälle

päivän nousevaan kaapuun.

Oli sunnuntai ei kiirettä minnekään,

oli aikaa hengittää rauhallisesti

huohottamatta.

Aika oli tänään minulle armollinen,

tarjosi teetä ja sympatiaahopealautaselta.

Tartuin maltillisesti aamun tarjoukseen,

on aika rauhoittua sunnuntain sylissä,

tämän levottomuudenajan maailmakylissä.

MINÄ OLEN ELOSSA.

@ tanninen satu

Pienihetki

En tahtonut juoda kanssasi teetä itämaiseen tapaan.

En tahtonut uskoa ihmeisiin, niin härkämäiseen tapaan,

jaksat yhä minua piirittää. Sinä vain et ole minulle

sitä elämää suurempaa. Pientä ystävyyttä aivan syyttä,

sitä vain välillämme ilmassa väreilee.

Sinä tuijotat vain sokkona minua silmiin, uskot

turhaan siihen orastavaan alkavaan rakkausfilmiin.

Minä tuijotan vain omaan napaan.

Sisälläni soi villinä huokaus autionkaupungin.

Sydämeni yksinäisyydestä villinä huokaa taas.

Pienihetki ystävien keskellä, se hetkisen lohduttaa,

sunnuntai on tänään, nukkua en osaa.

Runo joka on tehty palautteesta kirjastani PATAJÄTKÄ

Aikaa on liikaa, tai aikaa on liian vähän.

Silti hetkeksi istu viereeni tähän.

Jutella, voin kanssasi pienen hetken,

ajanpatinoihin tehdä yhteisenretken.

Myönnän jo itselleni täältä en

kauaksi pääse kuin jalat edellä.

Viini lasissani, se on laimennettu vedellä.

Joensuu suonissani veressäni virtaa,

kutoo ajankangaspuilla, käytän mustaa,

taikka valkoista pirtaa.

Tunnen usein selässäni tuijotukset ihmisten.

En haluaisi olla puheenaihe, kaikkien nähden.

Mummot minulle sanovat älä ole

niin kuin Tommy Taberman.

Sinun kirjassasi on liikaa romantiikkaa,

seksiä, filosofiaa siellä on sen verran,

että siedämme tekstin välissä kirjan, kansien.

@ tanninen satu 

Puolittaista melankoliaa

Hullusuru tanssii sisälläni, geenit samat niin kuin isälläni.

Puolittaista melankoliaa, sitä aamu lautaseltaan tarjoaa.

Ei tänään teetä, ei sympatiaa, vain sopiva ripaus melankoliaa.

Odotan bussia saapuvaa, se vie minut sekaan ihmismuurin sen,

mikä kadut lauantaisin täyttää laahustaen.

Vastaus on silmissäni, niihin, jos katsoo hän, joka tuntee saman kaipauksen.

On hän minun ystäväin, tarttuu käteen ystävän,

ja minä parillisuudesta voin ymmärtää enemmän.

Jotain kokeakseni

Sanaleikinvälinen sukkeluus,

se ei peitä asiaa,

se rakentaa ja, tukee riemurasiaa.

Minä olen vain se kirjoittavaihminen,

soinnut riimit, joskus jopa tikarina.

Minä olen se yksinäinen cowgirl,

en viihdy kotonani, ellen ole

alla sanojeni, totuuden ja fiktion.

Minä seikkailua kaipaan, elämäni tyhjyyteen.

Kaipaan romanssia tähän elämäni synkkyyteen.

Jotain kokeakseni, tahdon olla sisältäni

tilava niin kuin avoin tori on.

Tahdon olla sisältäni se roihuavasoihtu,

kuka raapaisi tulen, kuka saisi sen

palamaan vahvalla liekillä?

Nyt on vasta elokuu

Kaksi lyhtyä hautausmaalla,

rakkaani hautaa koristaa.

Ne muistot vain lämmittää niitä

kohtaloita, jotka maailmassa

toisiaan hetkisen leikkaavat toisiaan.

Odotan hetkeä syksyn jälkeen,

kun lumi saapuu niin kuin käärinliina,

ja hautasi valkeaan lumeen peittää osaa.

Elämää ei voi luoda ilman kuolemista,

nyt on vasta elokuu, ja minä

kaipaan talvea, kuiskaan sanan ”Rakas”,

sanon sen aivan hiljaa.

Pariton

Annan kasvaa tunteiden, niiden varaan heittäydyn.

Olen elänyt liian monta vuotta, oppiakseni

kantapäänkautta kaiken sen mitä vastaan

kynsin hampain taisteltiin.

On paratiisissani asukkaana vain se kavalakyy,

se seksioppaita parittomille ihmisille naurusilmin myy.

Pariton, se tunne sisälläni merkitsee sitä, olen arvoton.

En enää usko ihmeisiin, ne seitsemän sinetin

alle lyijyarkkuun, kadotetunparatiisinluolaan piilotettiin.

Nyt on jäljellä vain tämä elämä risainen,

että vierelläni kulje hän, joka hellyydellä

tarttuisi käteen ihmisyyden.

Kuljin tarpeeksi kauas, ihmisyyteni rippeet

kantapäilleni kasvavan näin.

Valon yksinäisen sisältäni silloin

hohtavan huomasin, yllättäin.

Hauskaa viikonloppua

Mikä matka, milloin saapuu

se järkyttävä huominen.

Ennen oli ennen, nyt on

tänään, missä on se perhe

Suomisen?

Voin kirjoittaa tänään

lauseen ylävireisen,

missä on melankolia

Suomi ihmisen ?

Sen tänään piilotin

alle lauseiden kliseisten,

perjantain syy se on kai.

Viikonloppu hauska teille

tulla saa, lämpö sydämiinne

onnentunteen luoda haluaa.

@ tanninen satu

Pohjois-karjalan kirjailijaksi

Hän ei ole toinen mies, ei kukaan muu.

Olet tähti tämän komedian, sinulle

sen pääosan ainoastaan kirjoitin.

Minä tänään sinulle lauluni kirjoitan,

mutta huomenna joku toinen kai sen saa.

Minä muistelen sinua melkein aina,

olet muistoissani, nuori sekä kapinallinen.

Meidän lasten synttäreitä unohtaisi

koskaan maanpäällä en.

Heidät joka toinen viikko sinä

sänkyyn peittelet, aamupuurot heille keittelet.

Onni kolmenpäivän välein teidän

perheessänne hyvin viihtyy.

Hänelläkin on äiti, joka tunteitansa,

ajatuksiaan maailmalle uutisiin myy.

Tämä maailma on täynnä särkyneitä

parisuhteita ihmisten, missä kenen on se syy.

Ehkä paratiisista tänne päästettiin irti,

se epätoivoa, kaaosta purevakyy.

Et ole enää kiinni ongelmissa minun pään.

Minulla on sielu sanojani täynnä,

niillä lauseilla pystyn kauas ylös lentämään.

Torstai taas viikossa ohi elettiin.

Monta turhaa käämiä loppuun asti poltettiin.

Tänään alkaa viikonloppu taas,

sanojeni lennon myötä onni

etsii uutta kotia, se sydämeni sisällä

saisi paikan asustaa.

Minun kirjailijankilvet valkoiseksi eilen

kirjoitettiin, kirjoihin sekä kansiin piilotettiin.

Merkittiin olen, nainen hentomielinen,

henkilö luova, riimikielinen.

Nainen, hän joka Pohjois-karjalan kirjailijaksi

viimein täysin rinnoin tunnustettiin.

@ tanninen satu

Syksyn syliin

Tänään päätäni kivistää,

kasvatan sarvia oinas, se aina olen vain.

Kesä sen aika pois mennä jo on.

Syksyn syliin, sinne paikan hain.

Suru ulos paistaa kasvoilta runoilijain.

Ystävyys se kaikki viereltäni pois katoaa.

Helppoa oli olla kesänlämmössä

pelle onnellinen, nyt kasvoilla klovnin

nähdä voit vain kuivuneen kyyneleen.

Tule ole minun mieheni,

ota minut syliin, tahdon nukkua lusikkaan.

Liikaa väsyin jo maailmankylin.

Olen vielä sielultani,se nuori ja kapinallinen.

Nainen itsepäinen

Nyt olisi aika murtaa ne salvat

liiaksi ruostuneet.

Viimein kuulun seuraan taiteellisten,

enää mustalammas ole en.

Nainen olen vähään tyytyväinen,

kädessäni on vain jäljet haaveistani,

ne kaikki ovat aikaan karanneet.

Murrun jo arkipäivänpyörteisiin,

useamman unelmani näen jalkojeni

alle murskautuneen.

Äänesi sisälläni kaikuu kuin

syyskuuhun siirtyvä tuuli jäinen.

Minä enää muuta ole kuin,

nainen jäävi,itsepäinen.

Vironviina Alkon myynnin kaataa taas

Kohta putoavat taas punalehdet vaahterasta.

Minä villapaidan ympärilleni kiedon tiukemmin.

Vilu se kimppuuni hyökkää, karvoja nostattavin väristyksin.

Syksynsylissä on lohdutonta olla yksin,

niin mielelläni olisin kanssasi kahden, ja sylityksin.

Enkeleitä suuren Rubensin, niitä Suomenmaa osaa jo kasvattaa.

Se on läski vain mikä syksyisin yksinäistä voi lämmittää.

Asutaanko jo niin kuin toukat koteloissa,

toki Veikko Lavi on jo poissa.

Nälkälinnat ne on uudesti rakennettu,

ei ole se aika kaukana, eikä poissa.

Vironviina Alkon myynnin kaataa taas,

iloisesti salakaupanlasit helinöi.

Nyt pimeys viitan ylleni jo käärii,

kirjailijan yksinäisyyteen peittelee.

Minä annan nukkumatin luokseni tulla, jo

viimeiseksi hän riimit tähän tarinaani heittelee.

Ajatuksenvoimalla

Kädet ihmisen, ne rakkautta ahnehtien hamuaa.

Minä kadotin sen jäljen rakkauden,

valosi liikaa minua häikäisi.

Kuljin polkua joka vei onnesta häpeään,

kompastuin puunjuureen maasta ylös nousevaan.

Ajatuksenvoimalla minä nyt vain ratsastan,

ovista elämän sisään hetkeksi astun,

tai salaa hetken kurkistan.

Olen niin kuin leikkivälapsi tässä maailman leikkikehässä.

En ole vielä löytänyt mitä etsin, en paikkaa saanut

lämpimästä onnenpesästä.

Nyt nautitaan vain tästä pois karkaavasta kesästä.

@ tanninen satu

Syksyä kohti

Maa ei kerro, ei kerro maa

miksi veri vuotava multaa saastuttaa.

Tuli ei kerro, miksi puuta polttaa osaa,

ei kerro tuli miksi hiilloksen se aikaan saa.

Tuuli ei kerro meille, miksi pyöriin

tuulenpesiä osaa rakentaa.

Minä aisteillani tunnen maanpetollisen,

tulen lämmön tunnen ihollani,

ennen kuin viima tuulen vie pois sen.

Huudan maaäitiä turvakseni,

tulta elämää tuhkasta luomaan,

ennen kuin maailma kaiken vie taas,

karkaa onni tuulenhuomaan.

Syksyä kohti lentää mieleni,

syksylauluun kääntyy mykkäkieleni.

Ilman halki tuulen toivon

vievän sen ääneen, korviin kultani.

Neon light as snakes prey in the night

Has taken the wind out of the scents of the day, Neon light as snakes only  prey in the night.

It is mankind never been in a cage moves like hamster wheel.

He will do anything, when the money is spread fragrance in the air. So messed up on the brain, full head.

He sacrifices of sheep, lambs. The lure can rob a bank.

As above try again noon, while the tower at some time hit.

Now, hit them in, eat, take the spoil, the streets are full of life. Now, enjoy the madness, and the children of the world, their hunger for fathers. Stomachs swollen with hunger they do not mean anything.

You just want all the money, Mammon, and the only power in the world dominates. And the coin in the collection, give it a moment to silence the conscience.

It is the wind brought scents of the day, and I guess with the last reason.

Only neon light as snakes prey in the night, and offering saloons, deep cellar bars want alive to constrict.

Rampojenvalssi

Minulla on tarpeeksi merkintöjä Cv-ssä,

sisua esiintyä vaikka livenä teeveessä.

Silti elämä mielensä mukaan minua tanssittaa.

Ne rakkaudenjuuret ovat jalkoihini istutettu.

Hetken, jos pysyisit minun jalkojeni tahdissa,

mukana tässä rampojenvalssissa.

Huomenna palaamme taas siihen kaukaiseen

vuoteen aikaan lapsuuteen.

Sinä olet jo se harmaapäinen mies,

joka muistaa minut itsepäisenä

tyttönä tanssimassa perässä perhosien.

Horsmat kadun varressa täynnä lentäviä perhosia.

Nämä aikamme vuodet ovat kirkkaista hetkistä tehdyt,

taivaalle kauneimmat muistot tähdiksi lentelevät.

Minulla on vahvoja mielipiteitä,

sinne ja tänne vahvoja siteitä.

Sinä tahtoisit olla se mies, tahtoisit

tanssia minun kanssani. Minun jalkani ne

vain eivät tanssia tahdo samassa tahdissa.

Minun tanssini on se rapojenvalssi,

elämäni on suuri yksinäinen pasianssi.

@ tanninen satu

Elämänlanka

On niin herttaista että se

hempeys kuvottaa.

Soppaansa kolmas

lusikkansa pudottaa.

Elämänlangan pään

pari jonnekin maailman

tuuliin kadottaa.

Tänään on nyt,

huominen jonnekin

avaruuden

mustaan aukkoon paennut.

Tahdon tarttua käteesi sun,

katsoa auringonlaskuun,

kunnes punnastun.

Sumuinen satama

Sumuinen satama syvään huokasi, kun

yönmyrskynjälkeen repaleinen purjelaiva

sinne takaisin palasi.

Oli myrsky repinyt palan pois mastostakin.

Kannella seisoi kapteeni, joka

oli köysin mastonriekaleisiin pystyyn sidottu.

Niin se on minun osani, jäsen jäseneltä

hermot sisältäni aika tuhoaa.

Laivastani kohta pois hyppää

sekin laivarotta viimeinen.

En voi edes valittaa, jonkun tahtoisin

tänään avuksi, joka laivani kannen

puhtaaksi hetkeksi kuurata osaa.

@ tanninen satu

Minun runo, ja linkki alapuolella ystävän valokuvasivulle

Tanssivat tähdet taivaankannen yli,

niin musta ja kutsuva on avaruuden,

yönsyli. Minä ajatuksillani,

ja sanoillani lennän, elämästä

tänään enemmän ymmärrän.

Olen rouva elokuu, niin kypsä, ja

valmista viljaa, sinä olet

herra marraskuu. Kylmä, etäinen,

ja katseesi alla värisen hiljaa.

@ tanninen satu

http://www.karimuona.net/

Sokkoina maailmalla

Joskus kauan sitten mä tähdenlennon

näin, ja silloin sinuun rakastuin.

Myötävirtaan kanssasi sukelsin.

Me oltiin niin kuin hylkeet kesäyössä,

vedestä nautittiin, ja vierekkäin levättiin.

Se oli tänään, tai tuhat vuotta sitten,

kun tavattiin. Nyt ajattelin sinua

alla kuolleen omenapuun.

Itkisinkö ilosta, vai surusta, nyt oltaisiinko

me kuin ne kesänviimeiset yöperhoset.

Sokkoina maailmalla yhteen taas palattaisiin.

Turhaa on miettiä suuntaa luoksesi,

niin turhaa itkeä, nauraa vuoksesi.

Hengitä huoletta, en ääneen lausu ajatuksiani,

en myönnä edes itselleni tunteitani.

@ tanninen satu

Neonkäärmeet yössä saalistaa

On tuuli vienyt pois tuoksut päivän, vain neonkäärmeet yössä saalistaa.

On häkkiin pantu ihminenhän liikkuu lailla juoksupyörähamsterin.

Hän tekee mitä vain, kun rahantuoksu ilmaan leviää. Niin sekaisin on aivot, kokopää.

Hän uhraa lampaan, karitsankin. Rahanhimossa voi ryöstää pankin.

Niin kohta koittaa jälleen keskiyö, taas tornikello jossain aikaa lyö.

Nyt lyökää, syökää, ryöstäkää, ovat kadut täynnä elämää. Nyt hulluudesta nauttikaa, ja lapset maailman, niiden nälkäisien pallomahat ne eivät mitään merkitse.

Te haluatte vain kaikki rahat, mammona, ja valta vain maailmassa hallitsee. Ja keräykseen lantti antakaa, se omatunnon hetkeksi vaientaa.

On tuuli vienyt tuoksut päivän, ja mennessään kai järjenhäivän.

Vain neonkäärmeet yössä saalistaa, ja uhrinsa kapakoissa, kellariluukuissa tahtovat

elävältä kuristaa.

Wind spread the smell of blood

I will turn my back on you,
I'm looking for and humanity in the Egyptian sands to no avail.
To be able to bear the pain of the world on my shoulders.
We need to raise bet the bulls shoulders.
My ears hum of news images over the flying bullets.

Wind spread the smell of blood to all parts of the evening before.
Love songs fall on deaf ears.
Violence in the midst of living in a chaos, and panic.
Roda Egyptian soil is contaminated with the blood of your mother.
Your father cries, to build a coffin. In front of the funeral,
cell death at sea.

Minä käännän selkäni sinulle,
ja etsin inhimillisyyttä Egyptin hiekasta turhaan.
Voidaksemme kantaa maailmantuskaa hartioillamme.
Meidän on kasvatettava vetohärkien olkapäät.
Korvani humisevat uutiskuvien ohiviuhuvista luodeista.

Tuuli levittää verenhajun kaikkialle ennen iltaa.
Rakkauslaulut kaikuvat kuuroille korville.
Väkivallan keskellä asuu vain kaaos, ja pakokauhu.

Roda Egyptin maaperä on saastutettu äitisi verellä.

Isäsi itkee, arkkua rakentaa. Edessä hautajaiset,

matka kuolemanmerellä.

Liian monta

Sisälläni se ääni mikä soi, se on rakkaus,

ja silmäni sokeaksi sai joskus välke kuutamon.

Liian kauan vain sinä viivyit, jo

ohitsesi kulki se aika, että olisit ollut osa elämääni minun.

Liian kauan viivyit, minä sen kutsuvanpoltteen luoksesi jo kadotin.

Silti rakkaus eteenpäin yhä matkaani vie.

En voi sanoa ettei kaipaa minua ainoakaan.

Liian monta sydäntä särkyi minun vuokseni.

Olin nainen aivan liianlevoton, onni ei jäänyt luokseni.

Tuhannet tarinat

Alla kelmeän taivaankuun, niin monet

lauluissa tarinoissa rakastuu.

Minä näitä tarinoita teille ylös kirjoitan,

saan sanoilleni elävän eloisan maailman.

Usein ajanvarjoissa oudosti liitelen,

sanojenvoimalla tunteita toistan,

kuin levotonperhonen siivistäni luovuuden kiittelen.

Vuosien nostalgiaa, sitä viljellä voin,

silloin kuin sisälläni vuosikymmenten

eläneet iskelmät, laulut ääninä karkeloi.

Tuhannet tarinat sisältäni ulos tahtovat.

Sisältäni ulos tanssii monta sanojen palkka-armeijaa.

Olin se tyttö, joka sillan alla näki

veren värjäämää vettä ajassa levottomassa.

Hän kirjoitti papista, joka sai Jeesuksen rististä

liian raskaantaakan harteilleen.

Niin Egyptin maassa ihmisiä teurastetaan

valossa kelmeässä, nyt vesi on mustaa kuin aikakin.

Nyt ystäväni pappi ei saa hoitaa virkaansa.

Raahe, Ruukki, minä olen hänen vuokseen onneton.

Sisälläni sanojenhenki on vahva, silloin vähätkin

tunteet riittävät suureen luomiseen.

Nyt kanssa ystävien nilkutan huomiseen.

Kulkisitko kanssani

Kirjoittajat:
Anne Ahonen, Hyvinkää                           
Sami Huuskonen, Jyväskylä                           
Sylvi Huttu, 
Risto Jalonen, Vaasa
Eeva Jokinen, Helsinki
Jarmo Jylhä, Kerava
Johanna Kapp, Morelia, Mexico
Esa Karttunen, Joensuu
Jussi Keskinen, Helsinki
Jussi Kinnunen, Kärkölä
Kati Komulainen, Espoo
Kalevi Koskimäki, Rauma
Riitta Koukkari, Lahti
Salme Laitinen, Hyvinkää
Päivi Lappalainen, Hyvinkää
Merja Lasonen, Ylöjärvi
Ritvaliisa Leino, Tampere
Kati Massinen, Jyväskylä
Mikko Giantset Nevantakanen
Marlene Niemi, Vaasa
Sari Niinistö, Lahti
Kari Pesonen, Järvenpää
Ilkka Putkonen, Mikkeli
Tarmo Salmela, Tampere
Satu Tanninen, Joensuu
Anne Taskinen, Helsinki
Päivi Thil, Järvelä
Ulla Töyrylä, Helsinki
Wirpi Vartiainen, Hyvinkää
Harri Vauhkala, Kuopio
Harding Gunnar Virta, Kittilä

Herra marraskuu

Herra marraskuu, kättäsi puristan,

kädessäsi rustoja, ja tuntuu luut.

Muistoja mielestäni kuin

syksyn viimeisiä lehtiä varistan.

Huokaan syvään, kaikkialla herra marraskuu,

pimeys mua syliinsä kutsuu.

Hopeaa harteilleni yö heittelee,

on aika talvensyliin matkustaa.

Yöt ovat jo mustaa samettia,

ei ollut hän sankariainesta.

Hän puhui vain aina katovaisuudesta.

Minä unelmoin ehkä uudesta tulevaisuudesta.

Pimeneväntaivaan hehkua,

rakkautta rajatonta, tunnetta kohden miestä, retkua.

Hiljaisuudessa yön, sinua silmilläni maistelen.

Tunnelmaa, tunnustelen, ilmaa haistelen.

Ehkä olen elossa taas sen pienen hetkisen,

minä olen se näkymätön hiljainen nainen.

Minä tässä seikkailussa yhdeksännen henkeni

menetän. Hetkessä tässä, hetken lujasti kiinni elämässä.

Pienihetki elossa taas, kituvaliekki sisälläni käryää,

voitko se roihuavaan liekkiin puhaltaa?

Ajatus utopiaa

Aamu täynnä ajatuksia, olenko

kanssasi taas yrittämässä nousta tähtiin.

Eilen me jälleen nähtiin,

ei vannottu valoja, yhteisille planeetoille,

ei matkattu kaukaisiin tähtiin.

Ollaan kai me tiedustelumatkalla onko

paluuta sinne mitä me joskus kauan sitten

yhdessä koettiin, käsikkäin nähtiin.

Palaako takaisin se aika, kun

tähdenlennon alla sinua lemmin.

Se ajatus on niin utopiaa,,

minä ajatuksieni kehässä ympyrässä pyörin,

ja viisaasti emmin.

@ tanninen satu

Sanattomuus

Jäi leijumaan välillemme outo

sanattomuus,

silloin kun sota väliltämme loppui

sydämeni unohtamaan

sinut kokonaan tottui.

Niin onhan se täysin väärin,

että toisen voi

kokonaan unohtaa.

Välillemme hiipi kylmyys

se meitä nyt erottaa

Kun kyyneleeni kuivuivat,

ja viha suuri kauas väistyi pois.

Taas silmissäsi aloin

näyttää enkeliltä, minä en sinua

vain voi kunnioittaa.

Niin paljon pahaa

me yhdessä osasimme vain rakentaa.

Nyt onko aika sitä särjettyä

yrittää ehjäksi rakentaa.

Nyt olen muistoissani kanssasi

rannalla sen vihreänjoen.

@ tanninen satu

Loppukesän kuumassa

Taas yksi kesä lensi yli käenpesän.

Sinä olit se lintu, joka muni toisen pesään.

Minulla on yhä liiankuuma, minun sisälläni

kesänjäännösenergia, polttaa, lämmittää.

Voi olisitpa sinä se taitavaseppä,

joka voisi tämän villin kuumaverisentamman

kengittää. Loppukesän kuumassa kosteudessa,

on niin raskasta raikkaasti hengittää.

Neiti Timotei

Meitä syksy odottanut ei, kumaraan taipui jo sateensylissä

neiti Timotei. Kesä hetki hetken jälkeen pois pakeni,

niin saapuivat usva, sekä sateet ylle elokuun.

Kohta saapuu luoksemme rouva syyskuu.

Uudenrunon teille kirjoitan, sen mollisointuihin sävellän.

Tahdon tarttua kaksinkäsin tähän syrjään elämän,

nielin jo kaiken ylpeyden, voin pelleltä jo näyttää.

Runo kiusaamista vastustamaan

Matka sankarin, on aina tie se ankarin.

Hän eteenpäin hyökkää, suojelee niin kuin

vahvin muuri jonka tiilistä mä teen.

Me tarvitaan noita sankareita,

jotka kiusattuja uskaltaa aina puolustaa.

Nyt on taas se aika tullut, lapset koulun aloittaa.

Toivon etten lööpeistä näkisi

yhtään surullista luettavaa.

Varjellusta pienien, ja suurempienkin

tielle tarvitaan. Taas tutut sanat kuulla saan

äiti en tahdo mennä kouluun,

siellä kiusaajat vain vallan saa.

Ne kaikki heikommat maahan polkevat.

Syvälle, sieluuni sattuu, kun nämä

lauseet vuosi vuoden jälkeen toistuu.

Kiusaamiseen aina joka vuosi puutun,

niin turhalta tuntuu tämä taistelu loputon.

Pikkuprinsessatkin niin julmia toisilleen on.

Heidän sanavarasto on niin ruma,

vyönalle iskut liianjulmatapa on.

Äiti miksi toiset vaan minua kiusaa,

en tänäkään kesänä laihtunut tarpeeksi.

Äiti minä en uskalla mennä kouluun,

siellä aivan liianjulma maailma on lohduton.

@ tanninen satu

Olen läsnä

Joensuu joskus nukkuu, näkee unta valkeaa.

Niin on mennyt ohi se kiihko ajoista,

jolloin laulettiin : ”uraani halkeaa”.

Minä kasvatin palavat siivet hartioihini kiinni,

vaikka korkealla vahvana lennän,

silti en tiedä minne mennä.

Hukun vain tähän kiihkooni, uppoan unelmiini.

Minä tahtoisin juopua vain sinusta,

olisit minulle se tokajin viini.

Veisit minut hulluudesta rakkauteen,

minä uuden laulun taas teen.

Sukellan sanojen, riimien keskukseen.

Olen läsnä joka solulla, kirjoittava naisenpuolikas.

Vielä on elämässä viimeinen malja juomatta.

Mustasukkaisuutta, suurta pelkoa, kuka toisen jättää taas.

Säälittävää olla liianviisas nainen, saa olla yksinäinen, itsepäinen.

Tahtoisin usein olla muualla, ja joku muu.

Tanssia liekit kantapäillä, niin kauan kunnes aurinko sammuu.

Historia, ja kulttuuri, ne tanssisivat kanssani,

kunnes mustaleirissä nuotionhiillos tummuu.

Silti vaan en antaisi minuuttani pois, nämä riimit, soinnut lahjaksi sain.

Kokomaailma on minun synnyinmaa, silti en voi mennä

vannomaan, että kestäisin vaikka minkä kohtalon.

@ tanninen satu

Tulenniellyt mies

Niin puolisateisena päivänä elokuun,

istui terassilla tuo tulenniellyt mies.

Hän huuliharpulla bluesia soitti,

oli surullinen kenties. Hän minulle

sanoi:” tämä päivä on bluesille pyhitetty”.

Niin monta naisien turhaa kuolemaa,

kun islaminlakientähden nainen on kivitetty.

@ tanninen satu

Punamekkoinen

Taivas oli helteestä raskas,

yönpilvet painavaa hattaraa.

Niin pihapuussa lauloi rastas,

ja minä aloin laulaa sen kanssa

yhteistuumin aariaa.

Olin se nainen, joka astui pihatiellä

punaiset helmat heiluen.

En voinut kyyneleitäni niellä,

vaikka yö oli kaunis, sekä ihmeellinen.

Päivän paahtamin kanelijaloin,

minä tietäni eteenpäin taivalsin.

Mustat hiukseni tuulessa keinuen,

villisti vilkutti puidenoksien välistä tuuli.

Minä olin se verevä, muodokasnainen,

olin se eloisapunahuuli.

Välinpitämättömyys

Sana on vapaa, ja ajatus valmiina liikkumaan.

Tämä on minun elämäni eikä kenenkään muun.

Olen valmiina liikkumaan, niin kauan kunnes

luuni haurastuu. Mitenkä me voisimme

huolehtia paremmin toisistamme, ennen kuin

kaikki liikaa takaperin taantuu.

Tämä tunne sisälläni hetki hetken jälkeen voimistuu.

Ei se välinpitämättömyys kaikissa asioissa,

tuu milloinkaan onnistuu.

Voi noita turvattomia lapsia, nuoria, vanhuksia,

meidän on otettava huolehtimisesta täysivastuu.

Tämä yhteiskunta, tässä elämässä,

kaikki kauneimmatkin ruusut ennen aikojaan lakastuu.

Missä ovat ne tyttö, ja poika vuosiensa jälkeen

siitä, kun ne ensikertaa rakastuu?

Perhe perustettuna, kaikilla ei tukiverkkoja,

ei turvaa ympärillä, sitä avuttomuuden määrää.

Niitä monia edessä valittavina olevia ovia,

niin monta polkua väärää.

Mitenkä voin olla hyvä kasvattaja, juuri sellainen?

Sillä olenhan pesästä pois potkaistu käenpoikanen ?

@ tanninen satu