Jumalaista Kiinalaista

Hän vielä tunsi huulillaan maun

hunajaisen teen, ja kiire

kantapäillä ajoi häntä sekaan

meluisan aamu liikenteen.

Se tee oli jumalaista Kiinalaista,

hän ystävälleen sitä suositteli maista.

Sitä joisi keisarikin, ja niin hyväntuulisena

muistaisi hellin ajatuksin jokaista alamaista.

Silloin kun aamun lapset heräävät,

ja rakkaudesta riutuvat, niin silloin

keitetään me tee. Sisällä surullisten,

vain lämpö, sekä aromit hiljaa heräilee.

Minä tämän runon kirjoitin, silloin ystävääni

muistelin: näen hänet aina palmikoin

niin punaisin. Niin lämmintä voi

olla ystävyys, kuin hunaja ja tee.

Se sisälläni rauhoittaa ,silloin kuin

maailma ihmismieltä murjoo;

ajan rattaat surusta, tuskasta liikaa narisee.