Ullakko

Minun ullakko kauan on ollut pimeä.
Rakkaus sieluni lampun sammutti.
Pimeässä täällä yhä vaellan,
yksinäisen majakanvalon ehkä joskus
tavoitan.

Kuuntelen,hengitystä yön 
sekin yksinäinen olla voi.
Yön varjot musiikiksi muuttua saa,
ne bluesin lailla soi,
ja laulajan ääni valittaa.

Liian monta yksinäistä kulkijaa,
täällä aamuun taivaltaa.
Omaa yksinäistä taivailta,
untani vartioi vain äitimaa.

Minä peiton päälleni
vetäisen, muistan kylmän
eilisen. Se on tuskanhuuto
peilin sen, mikä särkyi
helisten. Ei huomisen nyt
kuvaa näy, ja aika kulkee
kulkuaan. Me tiimalasin
hiekat käännetään,
yhä uudestaan,ja uudestaan.