Vuoden pimein päivä

Lasken taivaan tähtiä yllä lumikinosten,
niin suuri, ja kylmä on avoin avaruus.
Tänään jälleen, sammuu, syttyy tähti
uljain uus. Silmäni ne ovat ainoat kekäleet
vuoden päivän pimeimmän. Minä tänään taas
teen uuden sävelmän. Aika kulkee kulkuaan,
lumen keskellä asuu peikko menninkäisten maan.
Minä olen pian sammuva päivänsäde viimeinen,
sisällä joulukuun yksin kylmyydestä hytisen.

Talven sylissä on aika kylmän rakkauden,
pitkä talvi edessäpäin. Kristallit helmikuussa
räystäiden reunoihin Talven kuningatar asentaa, niin silloin
taas rakkaudesta sokeutua saa sydämien maa.
Minä häiritsin talvensylissä nukkuvaa rakkautta,
liian aikaisin, aivan liian aikaisin.

Kuka olet tiedä en, kuka olen,sitä ymmärrä en.
Tiedän vain on aika kuuran kukkien, noiden jää ruusujen.
Anteeksi, anna , jos tunteesi eivät kylmässä hyvin kanna.
Sillä on jäätyneet siivet, ja enkelitaivaan joulukuussa
laulaa jazzin tahdissa Hoosiannaa.