Historian havinaa

Historian havinaa,
runojen rautaista polkua
talven valta tuntuu tukevalta.
Otteessa kantaa taivaan kaari Otavaa,
sitä jota runoilijat rakastaa.
Routaisesta maasta,
ylös aamuun ponnistan,
runoon luon aamun sanoman.

Sankareiden saarekkeissa,
unen ulapan ulottumattomissa,
puoliyötä seilasin:
seitsemän meren halki,
Suomi on öinen jäinen maa.
Kirjoitan maastani laulun,
runon rustaan,
pimeistä öistä,
loputtomista rakkauden 
täyttämistä töistä.