Tyhjyyden vanne, se
kiristää
pääni ympärillä.
En sano maailmalle
kyllä,
yö kaipuun kaaren
nostaa
päälle taivaan
kaaren.
Minä rakennan sen
kelluvan
paaden, jolla matkan
teen äärille
höyhensaaren.
Anna aika minulle
armosi avain,
sitä käytän
Salomon tavoin.
Avaan viisaasti
lukitut portit,
pelaan harkiten
elämän
pelikortit.
Tulevaisuus,
se tumma usva yön
napapiirin yllä.
Minä sanon unen
valtakunnalle
kohta kyllä, halaan
peittoa tyynyäni,haaveillen
syleilyllä.
Haaveeni kaikki
hautasin, seitsemän
sinetin alle.
Ainoa joka minua
osaa lohduttaa,
on lapsen hylkäämä
pehmoinen nalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti