Muistoja takaa vuosien

Villinä soi huokaus kaupungin,
niin lämmin on sydän syksyn maalarin.
Hän tänään veti päällensä
maan kuuran värisen haalarin.
Veli kitaransa uudestaan virittää,
soittaa syksylle kuuran kukkaa
valkeaa. Päässäni taas runosuoni,
sykkii, sanat lauseiksi halkeaa.

Riimit rivit täyttää. 
Minä teen parhaani,
enemmänkin,
kirjoitan kaivan
muistoja.
Jaan iloa ihmisille
elämään, aurinkoa
pilven takaa aina nään.

Äiti ei enää kysy miksi tyttö
runoja rustaa.
Nyt vesi on mustaa,
on aikakin.
Pappi ei enää kahvia juo,
hän saapui viimeisen
lautturin luo.