Rikkinäisten
päivien jono,
rasteja almanakassa.
Sammunut kauan
sitten
tuli on takassa.
Kirjailija kiroaa
syntymää,
ei päätä ei
häntää,
ei mitään valoa
huomiseen.
Särkyneitä
sirpaleita,
en jaksa liimata
ruukkua kokoon.
Itsenäisyyspäivä,
se on jotain hyvää.
Ilman ruokaa,
ruokajonossa,
kumarainen kansa,
odottaa pientä
almuansa.
Minä kriisejä
hämmennän,
kriisistä kriisiin,
ja masennun enemmän.
Minulle sanotaan,
ettei minulla ole
oikeutta
olla surullinen.
On tanssittava
päällä
murheellisten
kotimaan kumpujen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti