Inspiraation
vyöryessä, läpi aivojen.
Minä ujona seison
elämän alttarin edessä.
Nöyränä notkuvat
polveni,
olen nöyristä
nöyrin.
Allikossa, sekä
ojassa joskus konttaan,
möyrin.
En ole koskaan
keskiluokkaan sisälle
hukkunut, olen
vain nuorena
taiteilijan verenkuohuun
ikuisesti
nukkunut.
Ujouden kaapuun
vuosikymmeniksi
pukeuduin,
viimein voitin sen
piileksivän
jäniksen ujouden.
En ole kaunis, en
helppo,
persoonallinen
olen niin.
Maailmannainen,
joka miehen aivoilla
varustettiin.
Minut kauan sitten
alistettiin, nousin
siitä
jaloilleni
seisomaan.
En kaipaa
tukipylvästä,
kaipaan
rinnalleni
miestä heikkoa
tai ylvästä.
Ihmistä josta
tykkään eniten,
jakamaan elämääni,
rinnalleni sen ihmisen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti