Uni
katkoi siipeni,
pois se
öinen enkeli meni.
Oloni silti
on on pehmyt,
kevyt
utuinen.
Sä olet
aina minulle
se
majakka yön
pimeimmän.
Nämä
runoni, lauluni
suuren
osan sinulle mä nimeän.
Runojeni
riimit vilistävät
pitkin
blogini seinää,
kaikki
eivät niitä sieltä nää.
Minun
sieluni seinässä
lukee
verenpunaisella tekstillä
sinun
nimesi.
Siinä
ympärillä on
sydämenkuva
punainen.
Miksi
kaiken kauniin me
haluamme
aina särkeä.
Ei
elämässä ole mitään
järkeä. Lupaan
vaan
kirjoittaa
mantraani
jatkuvaa,
rakkaudesta,
elämästä,
surusta kertovaa.
Minä olen
se Sofia sohvineen,
rakkaudesta
polun lohdutuksen
teen ,niin
moneen yksinäiseen
sydämeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti