Vielä
hetken sai nainen uinahtaa.
Lapsen
lailla unta näki hän,
sitten
kävi niin, hän hukkasi
ilon
elämän.
Nainen
henkisesti raiskattiin,
kaikki
luottamus sisältään
pirstaleiksi
särjettiin.
Jo tämä
aamu sarasti,
ja sielu
naisen heräsi,
ylös
repaleisena nilkutti.
Maailma
jatkaa kulkuaan,
jossain
vain särkyneitä
sielun
sirpaleita kasaan
lakaistaan.
On maassa
höyheniä mustuneita
niistä
tehdään pilviä pimeitä
myrskytaivaalle
seilaamaan.
Nuo
kauniit päivät kaikki
pois
menneet on,
nyt
sisälläni lepattaa
savuava
liekki kohtalon.
Ei kukaan
kysynyt olla
tahdoinko
se särjetty enkeli,
joka päin
kirkkaita ikkunoita lenteli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti