Aika
kulki ylitseni, tallasi päälleni,
rautakoroin
murskasi minun sydämeni.
Minä
yksin olen, niin orpo
on
rauhaton sydämeni.
Sisältäni
pikkuhiljaa vaivihkaa
muumioidun,
ja tuonetar
se kylmin
huuruin
hengittää
minun niskaani.
Haaveet
pikkuhiljaa särkyi
pirstaleiksi,
ajan hiekkaan mureni.
Kapteeni
takaa pilvien,
kirosi
jälkikasvunsa
läpi
elämän. Oliko totuus niin,
että
minut jo syntymässä kirottiin?
Kapteeni
takaa pilvien katsoiko
paraatimarssia
päivän itsenäisyyden.
Elän
pienen hetken sitä miettien.
En enää
usko, että nousen tästä
jaloilleni.
Pakenen pikkuhiljaa
jäätyvää
laavaa. Tyhjyyteen tätä
mantraani
kirjoitan, toivoisin
tästä
päivästä eilistä paremman.
Vuoren jo
siirsin, luokse kaverin
kannoin
sen. Hänellä ei ryhti riitä
siihen,
että horjuvalle hädässä
käsi
ojennetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti