Uuden
vuoden myötä, teen surutyötä.
Aikaa on
siitä, kun rakkaus sisälläni
näytti
eteenpäin tietä.
Yritän
nousta pimeydestä valoon,
se kipu
sisälläni ei ulospäin näy.
Patajätkä,
surullista, kauneutta
luonto
luomistaan tuhlaa.
Surun
keskelläkin minun kieli
satakielen
lailla riimejänsä ulostaa,
kohden
uudenvuoden juhlaa.
Aamu saapui
sisältäni soinnut ulos
tahtoo,
mieli kapinoi.
Rakkauden
satamasta häätö tuli,
vuoren mä
siirsin rakkauden riimit
kirjaksi
asti piirsin.
Toivoton
nainen, voi olla kovin
häilyväinen,
sekä itsepäinen.
Kaunotar
aina aiheuttaa
mielenkuohuntaa,
mustasukkasuutta
aikaan saa.
Voi tätä
maailmaa, sen uhmaa
minä
rakkautta povellani
tahtoisin
kantaa,
en kyytä
myrkkyä antavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti