Minä
tiedän miltä tuntuu,
kun
kaipuu yllättäen kiskaisee.
Säälimättä
vetää maton
alta
jalkojen. Silloin tuntuu,
että
tunteisiini murenen.
Järjettömyys
kaikuu
seinistä
sieluni,
autio ja
musta on sydämeni.
Tunnen
ettei maailmassa
ole
naista huonompaa.
Minä aina
takkini kaipuun
viittaan
vaihdan, silloin
kun
hänestä vain vilahduksen
nään.
Järjetön
kaipauksen karavaani,
mieleni
aavikolla ratsastaa.
Kaikki se
kestää, kaikki se kärsii,
kiduttaa.
En sitä kaipausta
sammutettua
millään konstilla saa.
Miksi
toivoa jaksan huomista
parempaa,
kärsimyksen tie
päiviäni
eteenpäin vie.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti